Semipalatinskissa meillä oli onni saada kuvernööri, kenraali von Poltoratskista hyvä ystävä ja pyrintöjemme harras edistäjä ja hänen puolisostaan rakastettavin emäntä, kuin mistään olisimme voineet löytää. Tyytymättä siihen, että oli meille valmistanut Semipalatinskissa vierasvaraisimman vastaanoton, päätti kenraali kaikkein ihastuttavimmalla tavalla tutustuttaa meitä alueensa väestön suurimpaan osaan kirgiiseihin, ja pani sitä varten toimeen suurenmoisen arkaarein ajon, jotka villilampaat ovat melkein kaksi kertaa niin suuret kuin kesyt kotilampaamme.
Sille pyyntiretkelle läksimme 3 päivänä toukokuuta, ensin Irtishin yli, sitte Tashkentiin vievää postitietä kirgiisein arolle. Kuusitoista tuntia ratsastettuamme saavuimme metsästysalueelle, kallioiseen arovuoristoon; kohta olimme juuri meitä varten tehdyssä aulassa eli jurttaleirissä, jossa meitä ystävällisesti tervehti jo eilen edeltä rientänyt kenraalin rouva ja samoin noin kaksikymmentä kirgiisiläissulttaania, vanhinta ja heidän monilukuiset seurueensa.
Kolme seuraavaa päivää elettiin rajusti Arkat-vuorilla. Juhlallisuuksia aina ikävöiville kirgiiseille oli todella tullut juhlapäivät, ja samoin meillekin. Laaksot ja vuoret kaikuivat kahdeksankymmenen ratsun kavioiden töminästä, sillä niin monta miestä, ehkä enempikin oli näinä päivinä pyyntiretkellä; aurinko, milloin vain paistoi, välkytteli kirjavia, oudon näköisiä pukuja, jotka olivat tähän asti olleet turkkien peitossa; vilkasta vilinää oli vuorilla ja laaksoissa. Paraimpine juoksuhepoineen, arvokkaimpine vuoristoratsuineen, kesytettyine vuorikotkineen, susikoirineen, kamelineen, kitaransoittajineen, runoseppineen, piiritaistelijoineen ja muine mahtimiehineen olivat he tulleet, nuo ennen niin peljätyt kirgiisit, joiden nimi merkitsee vain rosvoa, vaan jotka nykyään ovat Venäjän valtakunnan taipuvimpia, uskollisimpia ja tyytyväisimpiä alammaisia. Ryhmissä ja joukoissa istuivat he koossa, yksitellen ja joukottain ratsastelivat he sinne tänne, iloisesti ja vallattomasti hypitellen ratsujansa; tarkkaavimmasti katselivat he leikkitaisteluja, innokkaimmasti tarkastivat poikain ratsastamia juoksijoita; taitavasti ja ymmärtäväisesti johtivat he metsästystä, ihastellen kuuntelivat runoilijan sanoja, hänen laulaessaan pyyntiretken ylistystä. Eräs kirgiisi oli jo ennen meidän tuloamme ampunut yhden arkaarin, onni toi minulle tarkan pyssyn kantomatkalle toisen. Se saalisonni se innostutti runoilijaa. Hänen säkeensä eivät kyllä olleet erittäin sisällysrikkaat eikä syvämietteiset, vaan kuitenkin niin onnistuneet, että minä kirjoitin ne muistiin, saadakseni talteen ensimmäisen näytteen kirgiisien runoudesta. Miehen laulaessa kertoi tulkki hänen sanansa venäjäksi ja kenraali sitä myöten saksaksi; hänen vaietessaan olivat hänen lauletut sanansa jo minulla pikakirjoituksena paperilla.
'Puhu vain, punakieli, puhu niin kauan, kuin sinussa vielä on
eloa; sillä kuoleman jälkeen olet mykkä.
Puhu vain, punakieli, jonka Jumala on minulle antanut, kuoleman
jälkeen olet vaiti.
Sanat, jotka sinulta nyt kaikuvat, eivät jätä sinua kuoleman
jälkeen.
Ihmisiä, korkeita kuin vuoret, näen edessäni; heille minä puhun
totuuden.
Vuoria, kallioita näen silmäini edessä; juoksijahepoon saattanen
niitä verrata.
Suurempia kuin veneet, ovat he kuin höyrylaiva Irtishin aalloilla.
Näenhän sinussa, o hallitsija, Hänen Majesteettinsa Keisarin jälkeen, korkeimman miehen, vuoren vertaisen, arvokkaan kuin juoksijahepo, joka astuu solatiellä.