Pohjoisnavalta päiväntasaajalle: Helppotajuisia esitelmiä

by Alfred Edmund Brehm

Koska ainoastaan kaikkein soveliaimmissa paikoissa kootaan heiniä talven varaksi, estetään lampaita ja vuohia vuonimasta syksyllä, karitsat ja kilit syntyvät sen tähden aina keväällä, jolloin niiden on mahdollinen ripeimmin kasvaa ja paraiten menestyä. Äsken syntyneet karitsat ja vuohet otetaan elämänsä ensi päiviksi jurttaan, ja ne varsin pian niin mieltyvät siellä oloon, että hyvin valittavasti määkivät, milloin niitä eri syistä täytyy viedä pois siitä hauskasta asunnosta. Myöhemmin joutuvat ne navettoihin, jollaisia on talviasuntojen vieressä, taikkapa aukealla arolla tavallisiin maakuoppiin, joiden päällitse kylmä tuuli melkein ihan tuntumatta puhaltelee, viimein nuoraan, kögön, joka on joka jurtan edessä vahvoihin paaluihin pingotettuna. Heti, kuin ne alkavat omin neuvoin syödä ruohoa, ajetaan ne eri laumoissa arolle ja vasta illan suussa takaisin jurtalle. Siten tottuvat ne pienuudesta, asti vapaasen aroelämään, tuuliin, myrskyihin ja sateihin.

Hevosten, lammasten ja vuohien rinnalla on sarvikarja hyvin vähäarvoinen. Tosin kyllä näkyy jokaisen kylän lähellä karjalaumakin, mutta se on sentään verrattoman pieni lammasten ja vuohien paljouden rinnalla. Lehmät ovat suuremmat ja parempimuotoiset kuin venäläisten ja siperialaisten talonpoikain, mutta huonommat jo Kiinankin lehmiä eivätkä lähimainkaan vedä vertoja millekään Länsi-Europan hyvälle rodulle. Kirgiisien lehmä on keskikokoinen ja lihakas, karva lyhyt ja sileä, sarvet pitkät ja kaarevat, väri enimmäkseen kaunis punaisenruskea.

Sarvikarjaa käytetään laitumella jotenkin suurissa laumoissa, mutta annetaan niiden ihan paimentamatta etsiä ravintoansa ja houkutellaan lypsäviä lehmiä jurtan luo ainoastaan ja yksinomaan vasikkain avulla, joita pidetään siellä kytkettyinä tai vartioituina; sitä vastoin härjät mielin määrin pysyvät usein monta päivääkin poissa kylän seuduilta.

Vaikka kyllä jokaisessa suurenlaisessa kylässä, niin ei joka kirgiisillä ole kameleja, harvoin edes rikkaimmillakaan isännillä enempää kuin viisikymmentä. Kamelia syystä kyllä pidetään näillä aroilla huonoimpana kaikista paimentolaisen kotieläimistä; sen varsinainen koto on etelämpänä ja idempänä. Niillä aroilla, joita me matkustelimme, kasvatetaan ainoastaan kaksiryhäistä kamelia, Balkash-järven eteläpuolella ja Keski-Aasiassa sitä vastoin mieluisimmin dromedaaria, ja toimitetaan niistä molemmista myöskin omituisia sekasikiöitä, joiden molemmat ryhät ovat melkein kasvaneet yhteen.

Keskiarojen kaksiryhäinen kameli on keveämpää rotua eikä siis suinkaan niin kömpelön ja raskasruumiisen näköinen kuin ne, joita nähdään Europan eläintarhoissa, mutta yhtä tiheäkarvainen. Kuitenkin se paljon huonommin kestää talven kylmyyttä kuin mikään muu kirgiisien kotieläin ja tarvitsee polvilleen laskeutuessaan tai levätessään allensa huopamaton, mutta vilustuu sittekin hyvin helposti ja siitä usein turmeltuu tai kuolee. Karvan lähdön aikaan täytyy se kääriä huopapeitteihin ja kesällä suojella sitä sääskiltä ja paarmoilta, jotka sen muuten pistelevät kuoliaaksi. Lyhyesti sanoen siitä on ainaista huolta eikä se siis sovellu köyhälle miehelle, jolle jokainen vahinko tuntuu moninkertaiselta siihen nähden kuin rikkaalle. Yhtä vähään ruokaan se muuten tyytyy kuin dromedaarikin, ja yhtä sokean vimmainen kuin dromedaari on se kiiman aikaan ja voi silloin tulla vaaralliseksikin yksin isännällensäkin, jota se muuten kyllä rakastaa; mutta muina vuodenaikoina se on paljon nöyrempi ja säveämpi. Minä, kun olin vuosikausia ratsastellut dromedaareilla, kiintyivät ne hyvät ominaisuudet niin huomiooni, että olin joutua epätietoiseksi koko sen sukuperästä. Vastustamatta antautuu kameli kiinni, ja tosin vähän muristen, mutta mylvimättä tuolla inhottavalla, hermoihin koskevalla tavalla kuin dromedaari, laskeutuu se polvilleen sälytettäväksi; valittamatta se juosten kantaa keveänlaisia taakkoja kolme, jopa neljäkin kymmentä kilometriä päivässä; jos kantamus luistaa sivulle, pysähtyy se itsestään. Jos on seljässä vain yksi mies, juoksee se viisi tai kuusikin kymmentä kilometriä päivässä ja vähintäin puoli siitä matkasta silloinkin, kuin sillä on kannettavana neljä sataa kilogrammaa, jolloin sen täytyy astua pitkäaskelista, hitaan näköistä käyntiänsä. Se kävelee syömässä melkein aina jurttain lähellä yhdessä kaikkein muiden kylän kamelien kanssa, ja kirgiisit pitävät sitä jonkin verran pyhänä eläimenä.

Koira sitte, se kirgiisein kotieläin, jota pidetään vähimmässä arvossa, on yleensä suuri eläin, ei aina kaunis, vaikka kyllä paljon kauniimpi muita Siperian ja Turkestanin rumia koiria. Pää on pitkä, vaan rumamuotoinen, jalat paremmin susikoiran kuin lammaskoiran jalkojen kaltaiset, karva pitkä ja villainen, häntä pitkäkarvainen ja väri hyvin vaihteleva.

Se on erittäin valpas ja rohkea, sudelle vankka vastustaja, heikommille elukoille itsetietoinen ja vaaria pitävä suojelija, vierasta kohtaan epäluuloinen vartia, isännälleen uskollinen orja, täys'kasvuisiin ihmisiin yhtymätön erakko, lapsille nöyrä leikkikumppani; sitenpä sillä on paljo sukunsa hyveitä, eikä sitä puutu mistään jurtasta, ei ainakaan yhdestäkään kylästä.

Laumojen hyväkseen käyttämiseen ja siis myöskin niiden huolelliseen hoitamiseen liittyy kirgiisein koko elämä. Ensimainittu asia on naisten päätehtävä, hoito sitä vastoin miesten tärkein työ. Paitsi luita, jotka joutavina heitetään pois, käytetään muuten kaikista laumaeläimistä kaikki ruumiin osat, ja samoin lypsetään kaikkia naaraseläimiä niin kauan, kuin suinkin voidaan. Kirgiisin kasviruoka on mitättömän vähäinen eläinkunnasta saatavaan ruokaan verraten; maito ja liha ovat aina varsinaisena ruokana, niihin seoitetut kasviaineet ainoastaan lisänä. Leipää sen sanan varsinaisessa merkityksessä hän tuskin koskaan nauttii; yksin nekin pienet taikinakokkareet, joita kävisi sanoa leivoksiksi, ovat rasvassa kiehutetut, vaan ei paistetut. Jauhot ja riisi, viimemainittu ainoastaan rikkaan jurtassa useammin nähtävä ruoka, ovat aina vain vaihteena maito- ja liharuokain ijäisessä yksitoikkoisuudessa. Eipä ihme siis, että kirgiisiä nälkäkuolema uhkaa ja hän todella varsin usein kuoleekin nälkään, milloin yleinen karjan rutto raivoaa sisäaroilla.

Rikkaat kirgiisit pitävät vuohen ja lampaan maitoa erillään lehmän maidosta ja samoin tamman ja kamelin maidosta; köyhät panevat kaikkein laumaeläinten maidot samaan astiaan ja sen tähden saavatkin niiden nisistä ainoastaan lampaan maidon tuotteita, jota vastoin rikkaat voivat toimittaa itselleen suurempaakin nautintoa. Vuohen ja lampaan maidosta, jotka aina lypsetään samaan kiuluun ja kootaan samaan nahkaleiliin, valmistetaan jauhojen kanssa tai ilman niitä monenlaista heti syötävää ruokaa, myöskin voita, pieniä, happamia tai karvaita, hiekalta maistuvia, europpalaisen suulle vastenmielisiä juustoja ja meistäkin varsin hyvältä maistuvaa keltaista, juoksutettua maitoa, jota kuten juustoa säilytetään talveksi ja sitte veteen lioitettuna syödään keittona. Lehmän maidosta sitä vastoin valmistetaan paraastaan piimää ja ainoastaan poikkeuksen tavoin juoksutettua maitoa, juustoa ja voita. Tamman ja kamelin maitoa hapatetaan neljä päivää ahkerasti pudistellen ja hämmennellen, joten siitä saadaan usein mainittua maitoviinaa, kumysiä, arvokasta ja todellakin hyvältä maistuvaa juhlajuomaa, jota kaikki varakkaat kirgiisit käyttävät ja sillä humalluttavatkin itseään.

Kesällä rikaskin kirgiisi elää melkein yksinomaan maitoruuilla, sillä siihen aikaan hän ainoastaan juhliksi ja muiksi sellaisiksi tärkeiksi tilaisuuksiksi teurastaa jonkun elukan. Talven alusta lähtein sen sijaan joutuu sekä lampaita ja vuohia että hevosia ja sarvikarjaa, jopa kamelejakin teurastuspuukon uhreiksi. Paraimpana pidetään hevosen lihaa, varsinkin tamman, huonoimpana naudan lihaa. Lampaan liha on parasta hevosen lihan jälkeen, kamelin lihaa katsotaan sielua lääkitseväksi; vuohen lihaa pidetään köyhyyden merkkinä, ja, jos sitä tarjotaan vieraalle, osoittaa se halveksimista. Teurastetussa hevosessa katsotaan paraimmiksi lautasia, lampaassa rintapalaa; paraaksi herkuksi katsotaan nuorten hevosten maharasvaa, joka sen tähden suolataan, sullotaan suoliin, savustetaan sellaisina rasvamakkaroina ja tarjotaan niitä sitte arvokkaille vieraille yhtä mahtavalla mielellä kuin kumysiä.