Yleinen, melkein yksiääninen määkinä on jälleen saadusta vapaudesta syntyvän ilon ensi ilmaus; lyhyt pudisteleminen haihduttaa viimeisetkin sopimattoman orjuuden muistot; sitte kaikki juoksevat kiireimmiten pois, tasangolla niin etäälle jurtasta, kuin paimen päästää, ja vuoristossa täyttä laukkaa ylös vuorille päin, ikään kuin voisivat ne ainoastaan siellä hengittää vapauden ilmaa. Todella ne ainoastaan koettavat niin pian kuin mahdollista päästä yhteen karitsainsa kanssa. Koko pitkän päivän ovat he olleet ilman niitä, ja nyt, kuten kokemuksesta tietty, ne rakkaat kohta tulevat. Lakkaamatta määkien juoksentelevat lampaat ja ikävöivästi mäkättäen katselevat ymmärtäväiset vuohetkin joka taholle, ikään kuin tutkien, joko odotettu pikku lauma on tulossa tai ainakin etäältä näkymässä. Yhä kovemmaksi kasvaa määkinä, sillä jokainen uusi lypsykytkyestä päässyt rivi kiihdyttää kaikkia muitakin jurttaryhmän lähelle kokoutuneita lampaita ja vuohia ja hetki hetkeltä kiihtyvä, emien malttamattomuus saa myöskin aikaan valittavaa määkimistä. Mitä enemmän karitsain tulon aika lähenee, sitä levottomammiksi tulevat emät. Ilman tarkoitusta harhailevat ne mikä minnekin, nuuhkivat joka kortta, mutta tuskin ottavat yhtäkään suuhunsa, nostavat odottavasti, iloisesti päätänsä ja painavat pettyneesti ja suruisesti sen jälleen maahan ja määkivät määkimistään. Levottomuus kiihtyy vähitellen raivoiseksi, määkinä oikeaksi meteliksi.
Viimein kuuluu etäältä heikkoa, kimakkaa määkinää. Ne äänet eivät jää emien tarkkaavilta korvilta kuulematta. Joka kurkusta kajahtaa yht'aikaa vastaus, pitkästä odotuksesta ylimmilleen kiihtynyt emäin ikävä pusertautuu yhteen huutoon. Ja etäältä tai vuorilta alas syöksyvät jurttia kohti emiään ikävöivät karitsat ja kilit, suurimmat ja voimakkaimmat edeltä, nuorimmat ja heikoimmat jäljestä, kaikki rientäen, hypiskellen, puoleksi tomupilven peitossa, sitä pitemmäksi riviksi jatkuen, mitä lähemmäksi ehtivät. Syntyy näköään selviämätön sekamelska; vanhat ja nuoret, viimeinkin yhteen päästyään, juoksentelevat sekaisin, ohi mennessään vain hätäisesti koskettaen toisiinsa, saadakseen toisellakin aistimella selville, ovatko yhteen kuuluvat löytäneet toisensa; ja sekä nuoret että vanhat, jos niin ei ole, juoksevat edelleen, karitsat ja kilit tavallisesti ensin, nähtyään erehdyksensä emän potkasusta. Vähitellen selviää tuo tiheä, vilisevä katras, sillä vähitellen ja paljon lyhemmässä ajassa, kuin voitaisiin luullakaan, löytää joka emä lapsensa ja joka lapsi emänsä, ja polvillaan kilit ja karitsat imevät niille vielä jäänyttä maitotilkkaa. Ja vaikka määkinä ei vielä nytkään lakkaa, niin nyt äänet jo ilmoittavat suurinta tyytyväisyyttä.
Vaan vähänpä aikaa kestää tämä molemminpuolinen onnellisuus. Jo ennen melkein tyhjiksi lypsetyt utaret tyhjentyvät tuota pikaa kokonaan, eikä millään sysimisillä lähde enää mitään nisistä. Kuitenkin emä ja karitsat tai kilit tahtovat vielä nauttia yhdessä oloa. Joka taholle hajautuu lauma; taipuisa emä kiipeilee iloisten lastensa jäljestä, kuin ne sukunsa tapaan pyrkivät yhä ylemmäksi, taikka näköään tyytyväisenä katselee, miten pikku pukki leikillisessä taistelussa mittelee voimiaan toisen saman ikäisen kanssa. Sievästi koristaa kirjava lauma jurtan ympäristöä; rauhallisen ja suloisen paimenelämän viehättävin kuva kehittyy silmäin eteen jokaiselle, ken sellaista elämää osaa käsittää.
Naisetkin saavat pikku karjan lypsyn jälkeen vähän levähtää, ottaa lapset syliinsä ja tehdä äidin tehtäviä; mutta kohta heille tulee uutta työtä. Hyristen ilmoittavat kotiin palaavat lehmät tuloansa, päästäkseen hekin osallisiksi äidin ilosta, ja ahkerat naiset nousevat heti, tuovat sidottuina olleet vasikat lehmäin luo, antavat niiden vähän imeä, kiskovat ne sitte irti nisistä, lypsävät lehmät ja antavat imuhaluisille vasikoille vasta sitte täyden vapauden. Täll'aikaa ovat paimenet ja koirat jälleen koonneet pikku karjan, ja nyt nuoret ja vanhat, miehet ja naiset, tytöt ja pojat ryhtyvät ottamaan karitsoita kiinni ja kytkemään niitä lujiin, juoksemattomiin silmukoihin, joita on jurttain edessä pitkässä kytkytnuorassa, että emät eivät yöllä voi niitä imettää. Ilman määkinää ja melua ei tämäkään tehtävä suoriudu, ja siihen seoittuu vielä äitiensä syliin taas ikävöiväin lapsien parku, lehmäin ammunta ja koirain haukunta. Ainoastaan jo kytketyt karitsat ja kilit nöyrästi tyytyvät siihen, joka on välttämätöntä. Muutamat pikku pukit kyllä koettavat nytkin leikillisessä taistelussa juuri puhkeavien sarviensa vahvuutta, mutta väsyvät pian ja käyvät rauhallisesti levolle vastakkain; jo ennen, kuin kytkytrivi on täynnä, makaa suurin osa polvillansa kaikessa rauhassa. Joku emälammas ja joku vuohi käy kahlerivin luona, nuuhkii kytkettyjä, kunnes löytää omansa, mutta palaa jälleen muiden luo laumaan, nähtyään, että on mahdoton hänen maata vuonansa vieressä.
Aurinko on aikaa sitte hävinnyt näkyvistä, hämärä jo melkein muuttunut pimeäksi. Yhä hiljenee elämä jurtissa. Ihmiset ja eläimet ovat unen helmoissa; ainoastaan koirat ryhtyvät nyt yhden valvovan paimenen johdolla kiertelemiseensä ja retkeilemiseensä; mutta nekin haukkuvat ainoastaan silloin, kuin on tosi syytä, kuin on luo hiipivää sutta tai muuta varasta pelotettava. Viileä, mutta tuoksuva, kasteinen kesäyö laskeutuu arolle ja virvoittava uni saattaa nyt, elämän rikkaimpana ja kauneimpana aikana, sekä paimenet että laumat unhottamaan talven viimeisetkin ikävät muistot.
Kirgiisein kansan- ja perhe-elämä.
Kostavan oikeuden uhkaamina ja vainoomina pakeni neljä varasta rehellisten ihmisten asuinpaikoilta aavalle arolle piilottelemaan. Siellä yhtyi heihin kaksi kerjäläisnaista, jotka oli samoin karkoitettu ahkerain ihmisten seuduilta. Varkaat mielistyivät kerjäläisnaisiin ja ottivat heidät vaimoikseen, kumpaisetkin kaksi miestä yhden naisen. Näistä liitoista, jotka olivat vastoin sekä inhimillisiä että jumalallisia lakeja, kasvoi hyvin paljo lapsia; niistä lapsista sitte vuorostaan kasvoi monilukuinen kansa, ja se täytti tähän asti asumattoman aron. Mutta se pysyi syntyperälleen uskollisena: he olivat varkaan tapaisia kuten heidän isänsä, kerjääväisiä kuten heidän äitinsä, ilman uskontoa, ilman hyviä tapoja kuten heidän molemmat vanhempansa. Tämä on kirgiisien kansa, joiden nimi merkitsee ainoastaan "rosvoja".
Sellaiseksi kuvittelee tatarilainen lujauskoinen runoilija heimokansansa alkuperää, sellaiseksi kuvaa sen olemusta, tämän kansan, joka puhuu samaa kieltä kuin hän, rukoilee samaa Jumalaa ja saman profeetan lauseilla kuin hän; ja niin lausuu hän yksinomaan siitä syystä, että kirgiisit eivät uskonnon asioissa pidä niin orjallisesti kiinni, sanoista, eivät ajattele niin turhamaisesti kuin hän. Ikivanha ja ainiaan uusi, kaikissa kansoissa näkyvä totuus se on, jonka äskeiset sanamme vahvistavat, hurskas vale, jonka inhottavuutta ei vielä minkään uskonnon kukaan tunnustaja ole kammoksunut halventaessaan toisin ajattelevia.
Matkustaja, joka kuljeksii kirgiisein aloilla, muukalainen, joka etsii ja löytää heidän jurttainsa keveän katon alta vierasvaraisuutta, oppinut, joka koettaa tutkia heidän tapojaan, virkamies, joka lain vartiana tai hallituksen edustajana eleksii heidän keskuudessaan, jokainen sanalla sanoen, kuin kauemmin seurustelee heidän kanssansa, arvostelee, jos on vapaa etuluuloista, ihan toisin kuin tuo tatarilainen.
Oli ennen aika, jolloin kaikki kirgiisit vastasivatkin nimeänsä, mutta se aika on ainakin monelta ryhmältä jo jäänyt jäljelle. Isien mielipiteiden, urhoretkien ja rosvoamisien kaikua saattaa kyllä tuntua joka kirgiisin rinnassa; mutta yleensä on tämä ratsukansa taipunut nykyisten vallitsijainsa lakeihin ja elää nykyänsä sekä keskenään että naapurien kanssa rauhassa, pitää omistusoikeutta kunniassa, ei ryöstä eikä varasta useammin eikä enempää kuin muut kansat, pikemmin sitä päin vastoin tapahtuu harvemmin ja vähemmin. Venäjän vallan alaisuudessa elää kirgiisi nykyään niin tyydyttävissä oloissa, että hänen heimolaisensa rajan tuolla puolen kadehtien katselevat Venäjän alammaisia. Hallituksensa turvissa nauttivat he lepoa ja rauhaa, omaisuuden turvallisuutta ja uskon vapautta, ovat sotapalveluksesta melkein kokonaan vapautetut ja maksavat veroa arvion mukaan, jota täytyy sanoa kaikin puolin kohtuulliseksi; sitä paitsi heillä on oikeus valita omat kunnan vanhimpansa sekä monta muuta etua, joita eivät edes venäläisetkään ole tähän asti voineet saada. Paha kyllä eivät venäläiset ajattele niin järkevästi kuin hallitus, vaan ahdistavat, sortavat ja hätyyttävät kirgiisejä, milloin ja miten vain voivat. Eivät he kuitenkaan ole saaneet millään tavalla vaikutetuksi kansan tapoihin.