Kuten kaikissa muhamettilaiskansoissa kosii kirgiiseinkin keskuudessa isä poikansa puolesta ja maksaa kaikkein islamin tunnustajain tavalla tulevalle apelle hyvin monimääräiset, usein melkoisen suuretkin lunnaat. Kosija, joka siitä tunnetaan, että hänellä on toinen lahe saappaan varressa, toinen päällä, tulee jurttaan, jossa on naimaikäinen tytär, ja esittää naimahaluisen nuorukaisen isänä asiansa. Jos morsiamen isä suostuu, niin hän kutsuu suuria kosijoita, se on pojan isää itseään ynnä hänen kylänsä vanhimpia ja ylhäisimpiä, neuvottelemaan. He tulevat ja pysäyttävät kuten tavallista ratsunsa vähän matkan päähän jurtista. Morsiamen isän lähettiläs ratsastaa heille vastaan, tervehtii heitä juhlallisesti ja määrättyjen temppujen mukaan ja saattaa heidät varta vasten koristettuun juhlajurttaan, jossa heitä ensinnä kestitään kumysillä. Heidän huvituksekseen tulee runoilija ja alkaa laulaa. Runsaat suostumuksen osoitukset, suurenmoiset lupaukset innostuttavat häntä laulamaan yhä edelleen. Kiitellään hänen ajatustensa syvyyttä, hänen esityksensä täydellisyyttä; luvataan hänelle hevonen, jamba eli neljä naulaa valmistamatonta hopeaa palkaksi. Torjuen sanoo isäntä, että hänellähän yksin on oikeus palkita laulajaa, mutta sitä varmemmin vain lupaavat vieraat, sillä jokainen tietää, että isäntä ei kuitenkaan salli heidän täyttää lupauksiansa. Laulajan vaiettua alkaa vilkas puhelu isännän ja hänen naapuriensa ja vierastensa kesken; jutellaan kaikenlaisista asioista, mutta ei vain tulon syystä eikä tarkoituksesta; erotaan viimein ja ratsastetaan jälleen kotiin.

Seuraavana aamuna morsiamen isä seurueineen lähtee vuorostaan vierailulle. Tuleva appi häntä samalla tavalla tervehtii ja kestitsee, kunnes morsiamen isä viimein tahtoo nähdä nuorukaisen äitiä. Heti lähdetään kaikin emännän jurttaan ja tervehditään siellä toisiaan juhlallisesti ja kohteliaasti. Sitte morsiamen isä heti ottaa esiin paistetun lampaanrinnan, leikkelee siitä kappaleita vieraille ja sanoo tätä lampaan arvokkainta osaa paloitellessaan: "tämä lampaan rinta olkoon panttina, että yrityksemme tulisi hyvään päätökseen", antaa sitte vieraille herkkupalat ja alkaa keskustelun "kalymin" eli morsianlunnaiden suuruudesta. Laskiessa pidetään yksikkönä kolme- tai viisivuotista tammaa; tasajuoksija tai kameli on viiden tamman arvoinen; kuusi tai seitsemän lammasta tai vuohta vastaavat yhtä tammaa.

Morsiamen isä vaatii lunnaiksi 77 tammaa, vaan taipuu kuitenkin tinkimään ja alentaa vaatimuksensa sulhasen isän varojen mukaan ensin 57, sitte 47, 37, 27 tammaan ja, jos molemmat ovat vähävaraiset, vieläkin vähemmäksi, kunnes viimein sovitaan. Tinkimisen selvitettyä julistaa morsiamen isä kihlauksen päätetyksi, nousee ja lähtee palaamaan kotiinsa ja jättää jurttaan tai sen edustalle jonkin lahjan. Mutta sulhasen isä lähettää, jos suinkin voi, puolet lunnaista jo samalla morsiamen kotoon ja maksaa toisenkin puolen niin pian, kuin suinkin mahdollista.

Kahden viikon kuluttua kalymin maksusta saa sulho ensi kerran käydä tervehtimässä hänelle kosittua morsianta. Niin monen ikäisensä kumppanin kanssa kuin mahdollista ja kaikkiin tapoihin hyvästi tottuneen vanhemman sukulaisystävän johdolla lähtee hän matkalle, ratsastaa lähelle morsiamensa kylää, laskeutuu maahan, tekee pienen teltan ja piilottuu siihen tai jonnekin muuanne. Mutta hänen seuraajansa ratsastavat edelleen, menevät, kuin heitä on juhlallisesti tervehditty, kylään ja jakelevat, iloista leikkiä laskien, kaikenlaisia pikku lahjoja, sormuksia, helmiä, herkkuja, nauhoja ja kirjavaa vaatetta, naisille ja lapsille, joita tunkeutuu heidän ympärillensä. Ikäistensä poikain ja tyttärien kanssa menevät he sitte juhlajurttaan. Isäntä tarjoaa ruokaa ja juomaa, ensin lampaan rintaa, jonka hän leikkelee, lausuen jo äsken mainitulta sanoja, sitte "meibauria", rasvassa kasteltuja, pieniä paloja lampaan sydäntä, maksaa ja munuaisia, antaa ruuat arvokkaalle johtajavanhukselle, joka sitte toimii vieraan tavallisen oikeuden mukaan, mutta pistäessään palaa suuhun ensimmäiselle nuorukaiselle voitelee samalla myöskin rasvaista kastetta hänen kasvoihinsa. Siitä alkaa nuorekas, hilpeä leikinlasku, ja heti ryhtyvät pojat, tytöt ja nuoret vaimot koettamaan parastansa. Hyvin suosittu leikki on tytöillä se, että nopeasti ompelevat poikien vaatteet kiinni mattoihin, joilla he istuvat.

Atrian jälkeen suodaan nuorille vieraille vähä lomaa, mutta vain sitä varten, että he ehtisivät koota ajatuksiansa. Sitte tytöt ja vaimot vaativat nuorukaisia kilpalauluun, asettavat heidät kunniasijalle, käyvät itse istumaan vastapäätä ja joku heistä alkaa laulaa. Jos nuorukainen, jota laulu tarkoittaa, ei ole kekseliäs vastaamaan, niin käy hänelle pahoin. Nipistellen ja näpistellen koko iloinen joukko karkoittaa hänet jurtasta kylän nuorten miesten käsiin, jotka jurtan edessä odottelevat uhreja. Se surkuteltava onneton valellaan vedellä ja siten kasteltuna ja häväistynä viedään takaisin jurttaan kestämään uutta koetusta. Jos hän siinäkin jää tappiolle, puetaan hänet naiseksi ja pannaan häpeäpaikkaan seisomaan. Onneton hän, jos näyttää vähänkään pahastusta; tuskan päivä hänellä silloin on edessä. Nyt leikki rajattomasti vallitsee eikä kärsi mitään nyrpeyttä. Ken osaa paraiten vastustaa sitä itsevaltiasta, hän on päivän sankari; ken ei siihen kykene, hän on kaikkein narrina ja ärsytettävänä.

Näiden leikkien aikana istuu morsian jurtan perällä esiripun takana näyttäytymättä. Sill'aikaa, kuin kilpalaulu antaa kylliksi tekemistä sulhon ystäville, koettavat kylän nuoret miehet varastaa morsianta tuosta yksinäisyydestä, se on jurtan huopaseinän alatse vetää häntä ulos, nostaa ratsun selkään ja ajaa lennättää hänen kanssansa jonkun sukulaisen jurtalle, jossa hänet jätetään valmiina odottelevien vanhempain naisten haltuun. Jos ryöstö onnistuu, kehoittaa ryöstäjä nuorukaisia etsimään morsianta ja vapauttamaan vaimojen käsistä. Heti paikalla lähtee koko joukko ja pyytää morsianta pois vartioilta. Vaikka he puhukoot kuinka kauniisti hyvänsä, ei heidän pyyntöänsä täytetä. Jurtassa, josta on otettu pois osa huopaseinää, istuu morsian kaikkein näkyvissä; mutta väkivalta on mahdoton ja nuorukaiset sen tähden alkavat hyvällä sovitella. Naiset vaativat yhdeksää nuorukaisten itsensä valmistamaa ruokaa, vaan viimein sentään tyytyvät ruokain sijasta ottamaan yhdeksän lahjaa, ja viimein antavat morsiamen pois, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että hänet on vietävä takaisin isänsä jurttaan.

Tällä välin istuu sulho odotellen teltassaan. Ihan yksin hän ei sentään ole, sillä muutamia nuoria vaimoja on heti hänen kumppaniensa kylään tultua lähtenyt häntä etsimään. Tietysti he löytävätkin hänet ja hän ottaa heitä vastaan kunnioittavalla tervehdyksellä "tashimilla". Nuorukainen kumartaa niin syvään, että sormien nenät koskevat maahan, ja nousee sitte, hitaasti vetäen käsiään sääriä pitkin, ihan suoraksi. Vaimot oltavat sellaisen kunnioituksen suosiollisesti vastaan jäävät hänelle seuraksi, tuovat ruokaa ja juomaa ja leikinlaskulla kuluttavat aikaa, mutta eivät päästä häntä pois teltasta. Vasta pitkän odotuksen, paljon pyytelemisen ja auringon laskun jälkeen annetaan hänelle lupa laulaa kylässä morsiamen jurtan edessä pikku laulu. Hän nousee ratsunsa selkään, ratsastaa kylään, tervehtii laululla sen asujamia, pysähtyy morsiamen jurtan luo ja valittaa omatekoisessa tai lainatussa laulussa ikäväänsä ja kärsimystänsä:

Oi tyttö, vain huolia sain minä sulta,
Kolmasti jo turhan päin sua hain,
Et tahtonut kuulla etk' katsoa, kulta,
Puoleeni, sa tahdoit nukkua vain.

Myöhempänä yöllä tok', kun kameleita
Kytkettynä tääll' on taas lepohon,
Nautintoja, jotk' ovat nyt kadonneita,
Saa nauttia sielun' nyt levoton.

Jos silmäsi nään, kadonnut sydämeeni
Uljuuteni riemuineen palajaa,
Ja ryöstämäs rohkeus taas jäseneeni
Jok'ainoahan oloaan valattaa.