Kumysiä, kultani, sulta ma anon,
Kuin kurkkuni kuiv' ois tai jano sen,
Sä heltyen sammutat sieluni janon
Ja terveheks' saatat taas sydämen.
Jos sulle nyt halpa on kihlaukseni
Eik' korvihis soi hyvin laulunikaan,
Palaanpa ma vieläkin ystävineni,
Jotk' auttavat mun sua taas kosimaan.
Jurttaan menemättä palaa hän jälleen telttaansa. Silloin sinne tulee jokin vanha vaimo ja lupaa saattaa hänet morsiamen luo, jos saa lahjoja. Mielellään kosija niitä antaakin, ja molemmat lähtevät matkalle. Mutta eivätpä he esteettä pääse perille. Toinen vaimo panee hangon, jolla jurtan kattorengasta nostetaan ylös, kosijalle poikki tien; sellaisen sulun yli meno olisi huono merkki; sen, joka hangon panee, pitää itsensä jälleen ottaa se poiskin. Lahja karkoittaa sen esteen. Mutta muutaman askeleen päässä on tiellä toinen este: näköään kuollut vaimo makaamassa tiellä. Lahja taaskin herättää sen kuolleen ja aukasee tien aina lähelle jurttaa. Siellä seisoo joku muristen koiran tavalla, vaan ei se suinkaan merkitse koiran hätyytystä. Kolmas lahja lopettaa murinan ja paljon koeteltu nuorukainen viimeinkin pääsee enemmittä häiriöittä ihan jurtan ovelle. Siinä kaksi vaimoa pitää ovea kiinni, mutta eivät hekään jaksa vastustaa lahjain voimaa. Sisällä kaksi vaimoa pitää esirippua ja morsiamen vuoteella lepää nuorempi sisar. Sulho lahjoilla selviää kaikista, jurtta tyhjenee, vanha vaimo yhdistää sulhon ja morsiamen kädet ja menee myöskin pois, niin että he viimeinkin ovat kahden kesken.
Avuliaan, vanhan sukulaisystävän, niin sanotun "djenken", seurassa käy sulho toistamiseen tervehtimässä morsianta, näyttäytymättä vielä silloinkaan tytön vanhemmille, kunnes viimein kalymin jäännöskin on maksettu. Sitte hän lähettää puhemiehen kysymään morsiamen isältä, saako hän nyt tuoda omaan jurttaansa morsiamen. Kysymykseen vastataan myöntävästi, ja hän tulee taas suuren seurueen ja paljojen lahjojen kanssa kylän luo, pystyttää sopivan matkan päähän telttansa, jossa naiset käyvät häntä tervehtimässä. Yön hän viettää yksin teltassa ja lähettää aamulla sieltä kaikki hänen toimitettavansa jurtan puutarpeet kylään. Sitte kokoutuvat kaikki jurtan naiset ompelemaan morsiamen toimitettavia jurttahuopia, jos se vielä on tekemättä, ja viimein pannaan kokoon uusi jurtta. Kylän rakastetuin vaimo saa kunniatoimekseen pitää ylhäällä kattorengasta, kunnes seipäät siihen kiinnitetään; muut naiset yhdessä sitelevät ja verhoavat telineitä. Jurtan teon aikana saapuu sulhokin. Silloin tuodaan myöskin morsian osiin ja käsketään heitä eri tahoilta astumaan uuteen asuntoon, siten ratkasemaan, kumpiko on oleva jurtan vallitsija. Valta jää sille, joka ensinnä ehtii jurttaan.
Teurastetaan sulhon tuoma lammas ja valmistetaan atria syötäväksi uudessa jurtassa. Atrian aikana käärii nuori jurtan isäntä luun valkoiseen riepuun ja viskaa, ylös katsomatta, sen yläaukosta ulos. Jos se onnistuu, niin merkitsee se, että tämänkin jurtan savu vast'edes nousee suoraan ylös, ja se tuottaa onnea jurtalle ja sen asujamille.
Saatuaan tervehdysruokaa menevät vieraat morsiamen isän jurttaan, jossa heitä odottaa toinen atria. Uuteen jurttaan jääneille nuorikoille vie morsiamen äiti ruokaa, ja hänen pitääkin toimittaa sitä runsaasti ja anteliaasti, jos eivät tahdo nähdä, että nuoret ystävät kaatavat jurtan syöjäin päälle ja itaruuden rangaistukseksi hajoittavat keveän rakennuksen eri osat tuulen vietäväksi joka taholle ympäri aroa. Eipä edes täysi lihavatikaan ole turvassa iloisten häävieraiden vallattomuudelta; joku ryöstää sen emännältä ja lähtee sen kanssa ratsastaa lennättämään, ja toiset koettavat sitä pelastaa häneltä; siten kestää iloista leikintekoa, kunnes aletaan peljätä ruuan liiaksi jäähtyvän.
Seuraavana aamuna tahtoo morsiamen isä ensi kerran nähdä sulhoa, kutsuu hänet jurttaansa, tervehtii hellästi, kehuu hänen muotoaan ja taitoaan, toivottaa hänelle onnea aviosäätyyn ja tarjoaa hänelle viimein kaikenlaisia lahjoja morsiamen myötäjäisiksi. Tämä tapahtuu kaikkein häävierasten edessä, jotka jo ennen sulhon tuloa ovat kokoutuneet jurttaan. Viimein tulee sinne morsiankin runsaasti koristettuna. Jos kylässä on mollah tai jos sellainen voidaan sinne hankkia, niin siunaa hän nuoren parin.
Ja nyt lauletaan morsiamelle erolaulu "dshar dshar", ja hän vastaa kyynelsilmin sen joka värsyyn ja joka säkeesen eroavan valituksella.
Vuorolaulu vaikenee ja kamelit tuodaan esiin viemään jurttaa kaikkine morsiuslahjoineen sekä runsaasti koristellut ratsut kantamaan morsianta ja morsiamen äitiä sulhon kylään. Nuori aviomies ratsastaa hääjoukon edeltä ja kiiruhtaa auttavien kumppanien kanssa kamelit pikaisimpaan juoksuun, ehtiäkseen kylässään pystyttää jurtan samoilla tempuilla, kuin ensi pystytyksessä noudatettiin. Morsian tehtyään kyynelsilmin jäähyväset isälle, sukulaisille, leikkikumppaneille, jurtalle ja eläimille ratsastaa tarkkaan hunnutettuna verhon sisällä, jota häntä seuraavat ratsastajat kantavat ja jonka peitossa hän kokonaan on, kunnes saapuu jurtalle, jossa hän on täst'edes emäntänä vallitseva. Appi, tällä välin katseltuaan, kiiteltyään tai moitittuaan myötäjäisiä, kutsuu morsiamen heti hänen tultuaan jurttaansa; hän astuu appensa asuntoon kumartaen kolmesti niin syvään, että hänen täytyy käsillään tukea polvista, merkiksi, että hän on oleva apelleen ja anopilleen yhtä kuuliainen kuin herralleen ja käskijälleen. Hänen kasvonsa ovat tervehtiessä peitettyinä kuten vast'edeskin puolisonsa isän ja veljien edessä ja vuosikauden jokaisen vieraan edessä. Sittemmin pitää hän huntua ainoastaan puolisonsa vanhimman veljen edessä, vaan ei kenenkään muun, ja hänenkin edessään vain sen tähden, että veljen täytyy naida hänet, jos hänen puolisonsa kuolee, eikä hän tahdo herättää eikä pitää vireillä mitään pahoja himoja langon sydämmessä.
Toisen kerran naidessaan kosii kirgiisi itse puolestaan ja ilman erikoisia temppuja. Jos hän ensimmäisen vaimonsa eläessä ottaa toisen vaimon ja tuo hänet asumaan samaan jurttaan ensimmäisen vaimonsa kanssa, kuten on tavallista kirgiiseillä, jotka eivät ole erittäin varakkaat, niin toisen vaimon asema on hyvin surkuteltava. Sillä ensimmäinen vaimo pitää kiinni oikeuksistaan, suo toiselle ainoastaan määrätyn paikan jurtassa ja sallii isännänkin käyttää avio-oikeuksiaan ainoastaan hyvin vähässä määrässä. Vaimo on kirgiiseillä hyvin suuressa kunniassa. "Vaimojamme pidämme suuressa arvossa kuten tasajuoksijaa, ei niitä kumpaakaan voida mihinkään hintaan verrata", sanoi minulle kirgiisiläinen ystäväni Altibei. Miehet eroavat harvoin vaimoistaan ja vaimot vielä harvemmin karkaavat miestensä luota; kuitenkin sentään arollakin rakkaus välistä katkoo rajat, joita perinnäiset tavat asettelevat. Ryöstöjä tapahtuu myöskin, eikä niitä suinkaan katsota häpeäksi; ryöstää tyttö, jonka isä pitää liian suuria vaatimuksia, on sekä ryöstäjälle että ryöstetylle ainakin monen silmissä pikemmin kunniaksi kuin häpeäksi.