Pohjoisnavalta päiväntasaajalle: Helppotajuisia esitelmiä

by Alfred Edmund Brehm

Kuin kylä siirretään, tuopi kunniatoimeen erittäin määrätty nuorukainen leskihevosen esiin, panee sille entisen isäntänsä satulan takaperin selkään, latoo siihen vainajan vaatteet ja taluttaa sitä ohjista matkan perille, oikeassa kädessään kantaen keihästä surulippuineen. Heti uuteen jurttapaikkaan päästyä riisuu hän hevosen ja pystyttää lippukeihään määrättyyn paikkaansa.

Kuoleman vuosipäivänä tulevat taas kaikki kutsutut sukulaiset ja vieraat lesken jurttaan. Heidän tervehdittyään naisia, jotka yhä vielä ovat surupuvussa, ja vielä kerran koetettuaan lohduttaa heitä, tuodaan leskihepo esiin, satuloidaan se ja sälytetään kuten jurttaa siirrettäessä ja viedään se sitte mollahin luo siunattavaksi. Sen tapahduttua menee kaksi miestä sen luo, tarttuu ratsustimiin, riisuu sen, kaataa sen maahan ja pistää sitä sydämmeen. Ratsun liha jää köyhille juhlavieraille atriaksi, nahka mollahille palkaksi. Heti hevosen kuoltua annetaan keihäs arvokkaimmalle sukulaiselle; hän ottaa sen, puhuu muutamia sanoja, katkasee varren ja heittää tuleen.

Nyt syöksyvät hevoset esiin näyttämään kilpajuoksussa nopeuttansa; nuoret ratsastajat, jotka niitä ohjaavat, katoavat merkin nähtyään pois arolle. Mollahin sijaan tulee laulaja vielä kerran muistelemaan vainajaa, mutta samalla myöskin puhumaan elävien kiitosta ja ilahuttamaan heidän sydämmiänsä. Naisten päästä katoaa omituinen päähine, joka heillä oli surun merkkinä, ja he koristautuvat juhlapukuun. Runsaan atrian jälkeen kiertelee päihdyttävä maitoviinamalja; kitaran helinään yhtyy ilo ja riemu. Suru on loppunut; elämä alkaa taas käydä tavallista kulkuansa.

Siperian asukkaat ja pahantekijä-siirtolaiset.

Ken luulee Siperiaa vain suureksi vankilaksi, hän erehtyy yhtä paljon kuin sekin, joka luulee koko maata vain yhdeksi äärettömäksi jäälakeudeksi. Tosin Venäjä lähettää joka vuosi tuhansia pahantekijöitä ja muita rangaistavia Siperiaan; tosin ne niin kauan, kuin ovat matkalla, vaeltavat vankilasta toiseen; tosin niistä eivät pääse vapaiksi ne, joilla on sovitettavana raskaita ruumiin, hengen ja omaisuuden rikoksia; mutta ainoastaan vähäinen osa kaikista pahantekijöistä on koko rangaistusaikansa oikeassa vankeudessa ja jokainen voi käytöksellään lievittää sitä, vieläpä päästä siitä kokonaan vapaaksikin oli siis nauttia etuja, joita eivät mitkään kuritus- eikä muiden vankilain asujamet saa muissa maissa. Suuret alueet tätä Venäjän valtikan alaa, meidän käsityksemme mukaan kokonaiset maat, eivät muuten olekaan koskaan olleet pahantekijäin siirtopaikkoina ja ehkäpä ne ainiaan säilyvätkin noilta pakosta tänne tulevilta siirtolaisilta, jotka tuottavat suurempia ikävyyksiä, jopa kärsimyksiäkin vakinaiselle väestölle, kuin heillä itsellään on kärsittävänä. Samoja teitä, joita ennen vaellettiin vain huokaellen, kulkevat nyt vapaat ihmiset etäistä itää kohti, toivoen ja tavoitellen tilansa parannusta. Pakosta tulleiden asujanten joukossa on vapaatahtoisia, yksin sellaisissakin seuduissa, jotka ovat kauan olleet pahassa maineessa ja peljätyt maan hedelmättömyyden tähden. Uusi aika alkaa Siperialle; sillä sokasevan pelon sijaan tulee vähitellen valistava tieto sellaisissakin kansan kerroksissa, joilla siihen on, enempi halua.

Enimmät Siperian kertomukset ovat sivistyneiden tuomittujen suusta tai kynästä eli siis sellaisilta ihmisiltä, joita Siperian vakinainen asukas sanoo "onnettomiksi" ja sen mukaan kohteleekin. Niistä kertomuksista tosin ainoastaan vähimmässä osassa ei liene mitään totta, mutta enimmissä tapauksissa ne kuitenkin ovat väärät. Sillä onnettomuus sokasee silmän ja sielun ja riistää suoravaisen arvostelukyvyn, joka yksinomaan kelpaa olojen oikean arvostelun pohjaksi. Mutta nämät olot ovat paremmat, paljon paremmat, kuin saatamme luullakaan, paljon paremmat myöskin kuin monessa Länsi-Europan vuoristossa; sillä helppo on Siperiassa ihmisen taistelu toimeentulosta. Välttämättömimmän ravinnon ja verhon puute on täällä melkein ihan tuntematonta tai kohtaa ainoastaan niitä, jotka sairaus tai muu onnettomuus tekee työhön kykenemättömiksi. Verrattuna kohtaloon, jota monen köyhän saksalaisen vuoristolaisen täytyy taistella koko elinaikansa, pääsemättä koskaan voitolle, näyttää useimmissa tapauksissa yksin Siperiaan tuomitun rangaistusvanginkin kohtalo kadehdittavalta. Puute rasittaa nykyään ainoastaan Siperiassa majailevan ihmisen henkistä, vaan, ei ruumiillista olemusta. Ken elää ainoastaan maasta, hänelle se antaa enemmän, kuin hän tarvitsee, ja ken siitä elättäjästä luopuu ja valitsee jonkun muun siellä tavallisen toimen, hänelle käsiensä rehellinen työ varmaan tuottaa yhtä paljon voittoa kuin maakin. Sellaiset ovat nykyään olot, jos niitä etuluulottomasti katsellaan.

Minä olen rehellisesti kokenut saada oikeaa käsitystä ihmisten elinoloista niissä Siperian osissa, joita matkustelimme. Minä olen katsellut kurjuuden syvyyksiä ja nähnyt suurinta onnea; minä olen tavannut murhamiehiä, maantierosvoja, murhapolttajia, varkaita, pettureja, kaikenlaisia konnia, kapinoitsijoita ja salavehkeilijöitä ja toisaalta kalastajia ja metsästäjiä, paimenia ja talonpoikia, kauppiaita ja ammattilaisia, virkamiehiä ja tuomareja, sivistyneitä ja sivistymättömiä, rikkaita ja köyhiä, herroja ja palvelijoita, tyytymättömiä ja tyytyväisiä, himokkaita ja vaatimattomia ihmisiä ja oleskellut heidän seurassaan, vahvistaakseni havaintojani, tutkiakseni johtopäätöksiäni, laajentaakseni tietojani ja korjatakseni käsitykseni erehtymisiä; minä olen pyydellyt poliisivirastoja kertomaan minulle tuomittujen kohtaloa ja tuomituilta itseltään kysellyt; minä olen käynyt pahantekijäin luona heidän vankeudessaan ja heitä tarkastellut vankilan ulkopuolella; minä olen talonpoikain, ammattilaisten ja kaikkein asujanten kanssa puhellut, missä ja milloin vain olen voinut ja heiltä saamiani tietoja verrannut toisiin, joita sain hallintovirastoilta. Sitenpä luulen saaneeni niin luotettavat tiedot, kuin lyhyellä ja kiireisellä matkallamme suinkin oli mahdollista. Ainakin olen minä koonnut niin paljon aineksia, että voin käyttää yksinomaan omia tutkimuksiani, kuin nyt ryhdyn tekemään Siperiaan tuomittujen elämän kuvasta pääpiirteitä. Ihan erehdyksittömäksi kuvaukseni ei sittekään tule, mutta yleensä ei voitane olla tunnustamatta minun oikein arvostelleeni oloja.

Paitsi hallituksen virkamiehiä, sotamiehiä ja yritteliäitä ammatin harjoittajia, varsinkin kauppiaita, tuli Siperiaan Venäjältä aina vuoteen 1861 asti yksinomaan sellaisia, jotka eivät sinne siirtyneet vapaasta tahdosta: keisarin maaorjia, joita lähetettiin tsaarin vuorikaivoksiin, ja pahantekijöitä, joita ainakin osaksi kuljetettiin valtion vuorikaivoksiin. Maaorjuuden lakkauttamiseen, joka sai aikaan syvällisempiä yhteiskunnallisia muutoksia, kuin edeltä päin aavistettiin tai nykyään vielä tiedetään, loppui maaorjain tulo Siperiaan kerrassaan. Miljoonia ihmisiä pääsi lempeän, jalomielisen hallitsijansa käskystä vapaaksi, tuhansia heistä läksi tsaarin vuorikaivoksista hedelmällisiin kotikyliin, joita heidän omaisensa olivat siihen asti viljelleet, niin että vuorikaivokset siitä lähtein jäivät autioiksi ja vielä näkyäänkin kärsivät sen muutoksen seurauksia. Mutta suuri keisarin tai kruunun tila Altai sai samaan aikaan entisten asujanten sijaan uusia aineksia, joita siellä siihen asti ei ollut, vapaita talonpoikia, joilla kyllä ei ollut perinnöllistä maanomistusoikeutta, vaan jotka kuitenkin saivat esteettömästi viljellä rikasluontoista maata. Maaorjuuden lakkauttaminen muutteli sentään oloja niilläkin Siperian aloilla, joissa oli siihen asti paraastaan asunut rangaistusvankeja, koska sielläkin nyt tuli mahdolliseksi vapaan talonpoikaissäädyn syntyminen. Mutta siellä yhä kestävä siirtolaisten tulo pikemmin vaikuttaa estävästi kuin edistävästi; sillä suurin osa tuomituista, jotka lähetetään ennestään asuttuihin seutuihin, saa yhä aikaan levottomuutta pysyväisten asujanten kesken ja estää niin ilahuttavaa kehitystä kuin Altain kruunun tiluksilla, joita on sekä ennen että myöhemmin säästetty tuomituilta ja säästetään vast'edeskin niin kauan, kuin ne ovat keisarin omina. Sitä vastoin siirtyy sinne nykyään vapaatahtoisia ja väkiluku kasvaa siitäkin syystä nopeammin kuin muussa Siperiassa.

Se on komea alue maata, tämä Altain kruunun ala ja ihmetyttävä sitenkin, että se lienee suurin maatila koko maan päällä. Sillä sen pinta-ala on tasaisissa luvuissa neljäsataa tuhatta neliövirstaa eli lähes kahdeksantuhatta maantieteellistä neliöpeninkulmaa. Siihen kuuluu vuoristoja ja tasankoja ja mäkimaita; sen molemmin puolin on purjehdittavaksi sopivia virtoja ja sen sisällä on jokia, jotka voidaan ilman suurta vaivaa tehdä purjehduskuntoisiksi; sillä alalla on yhä vielä suuria, käytettäväksi kelvollisia metsiä ja muutakin ääretöntä rikkautta sekä maan päällä että alla. Koko kahdeksansataa kolmekymmentä eri vaskipaikkaa on löydetty sen rajain sisältä, ottamatta lukuun muita kahtasataa seitsemääkymmentä löytöpaikkaa, joita ei ole vielä koskaan tutkittu. Altain kruunun tiluksilla astuskellaan hopealla ja kullalla, sillä, kultaista hopeavaskea ynnä lyijyä, vaskea ja rautaa käy rikkaampina tai köyhempinä, mutta enimmäkseen kaivamista ansaitsevina suonina vuorissa ja kultahietaa kuljettavat niiltä alas virtailevat joet. Kivihiilikerros, jonka laajuutta ei vielä tiedetä, vaan joka paikoittain on huomattu kuusi tai kahdeksankin metriä paksuksi, on sitä paitsi niin laajan näköinen että kivien laadusta päättäen lienee syytä olettaa koko tämän alueen pohjoispuolen olevan yhtäläisen kivihiilikerroksen päällä. Eikä kuitenkaan liene Altain kruununtilan oikeaksi rikkaudeksi katsottava sen maanalaisia aarteita, vaan lihavaa ja hedelmällistä mustaa multaa, joka peittää vuorten rinteitä ja tasangoita aina puolentoistakin metrin paksuisina kerroksina sellaisissa notkoissa ja jokilaaksoissa, joihin vesi on sitä kokoon huuhdellut. Viehättäviä, osaksi suurenmoisiakin vuoristoja on vuorotellen suloisten mäkimaiden ja vähän aaltomaisten tasankojen kanssa, jollaisia maanviljelijä suosii ennen muita aroseutuja, vuorotellen hedelmällisten laaksojen kanssa, joissa juoksee puro, oja tai joki, ja välissä on aina rehevästi kasvavaa, korkeaa ja matalaa metsää oikeain puistojen kaltaisina. Ilmanala, joka ei tosin ole varsin lauhkea, mutta ei myöskään sietämätön, ei missään estä hyvällä menestyksellä viljelemästä erittäin hedelmällistä, enimmäkseen vielä koskematonta maata. Neljä kuukautta on kuumaa, melkein ihan vaihtelematonta kesää, neljä kuukautta kovaa, yhtäläistä talvea, kaksi kuukautta kylmänkosteaa, häilyväistä kevättä ja yhtä paljo samanlaatuista syksyä, ja vaikka vuoden paremman puolen keskilämpö ei riitäkään rypäleitä jouduttamaan, niin ehtivät kuitenkin kypsyä kaikki samat viljat kuin Pohjois- ja Keski-Saksassa, jopa kruununtilan eteläosissa meluunatkin.

Sellainen on maa, jota on enemmän kuin kahden miespolven aika säästetty Siperiaan tuomituilta pahantekijöiltä ja jossa nykyään on asujamia niin paljo, kuin saatettaisiin toivoa olevan koko muussakin Siperian yhtä rikkaassa ja hedelmällisessä eteläosassa. Perintötalonpoikiin ei kyllä käy verrata näitä Altain kruununtilan maanviljelijöitä, mutta tavallisiin Venäjän talonpoikiin verratessa he eivät suinkaan jää huonommiksi. Heistä huomaa, että heidän isänsä ja isoisänsä ovat olleet valtakunnan suurimman ja ylhäisimmän herran maaorjia eikä voimattoman ja sen tähden rajatonta alammaisuutta vaativan käskijän puoliorjia; näkyy joka tilaisuudessa, että perintöinään puute ei ole suinkaan estänyt heitä vaurastumasta, se on: enempää ansaitsemasta, kuin ovat tarvinneet ja vielä nykyäänkin tarvitsevat.