Usein Murun pöydän päässä näin mä lomahetkillänsä eessä pala paperia, lyijykynä kädessänsä.
"Mitähän se siinä teki?" tuota joskus tuumaelin — Malttanut en, salaa Murun olan yli kurkistelin.
Muru virkkoi: "Kurkistella toisen työhön ei saa salaa! Luvan jälkeen tulkoon luokse, jos sen teon tietää halaa!"
Viikot vieri, tuli sitten perhejuhlain pyhäpäivä, niin sain salaisuuden ilmi, haihtui epäilyni häivä.
Nuru oli muodostellut isälleen ja äidillensä suurin tuskin, tuumin, touhuin nämä runokirjehensä:
Isälle: Kun kasvan suureksi, niin autan sinua palkaksi siitä, kun opetit minua!
Äidille: Sai isä runosen saakoon äiti myös. Niin suuri ollut on tähteni huoles, työs!
Oi kiitos, äiti, sun monista vaivoistas! Aina olla tahtoisin sun lapses kelvokas!
SYKSY.
Syksyn tulo.