Kokous sai nyt käänteen. Tultiin ihan yksimielisiksi siitä, että oikeastaan ei ollut mitään aihetta ilmottaa tyytymättömyyttä sätkyttelevälle moottori-tursolle, vaan ihmiselle, joka väijyi salakavalin keinoin ja käytti vallan sopimattomia rauhan häiritsemistapoja.
Yksi sietämättömin ihmisen tapa oli juuri esitetty. Pistääpä nyt elävänä tulikuumaan veteen ja sitten lopuksi syödä suuhunsa!
Päätettiin antaa kravulle valpas varotus ja viisas neuvo. Tämän neuvon kokoaminen jäi kuitenkin kesken. Pintavesiin sukeltaneet unijukat näes syöksyivät alas ja toivat jyry-uutisen tullessaan. He olivat nähneet ja vaistonneet, että veden pinnalla rapisi, kuin kiviä ja hiekkaa olisi jättiläiskäsin kylvetty kalaparkain karkottamiseksi.
Syntyi suuri hämminki. Nuorin kalaluokka karkasi kohta pintavesiin päin sitä ihmettä näkemään, mutta iäkkäämmät puheenjohtajan pontevasta vaatimuksesta jäivät paikoilleen laatimaan loppupontta.
Siinä tarkoin määrättiin, ettei saanut uiskennella summan suurissa parvissa. Pienen joukon oli vaaran hetkellä helpompi hajaantua, ja jos sadin sattui eteen, ei väenhukka ollut niin tuntuvan suuri. Hauelta, joka oli esittänyt hyvin arvokkaan selityksen ihmisen petollisista aikeista, peruutettiin rajotuslaki, joten se yhä edelleenkin sai käyttää entistä oikeuttaan. Kiisket, jotka mielivät aina kaivella Ahdin linnojen sillanaluksia ja möyriä veden sekaisin, määrättiin liikkumaan syvemmällä paikoin. Ahvenille suotiin kunnia kuljeskella kaikkialla, koska ne olivat rohkeita ja osasivat käyttäytyä arvokkaasti. Pelkuri, mutta vaistotarkka särki julistettiin pintavesien vartijaksi, jotta se voi tarpeen tullen antaa tietoja vaaran varalta.
Sitten päätettiin hajaantua väellä ja voimalla. Tästä hetkestä oli alkanut taistelu ihmisen viisautta vastaan. Nyt sai jokainen kulkea kutupaikoilleen, miten mieluisekseen näki. Sai puraista poikki sen, mihin luuli leukojensa voiman riittävän ja syödä suihinsa, mikä vain oli syömisen arvoista.
Pitkään kestävässä kokouksessa tulee aina nälkä. Asiain ja päätösten tärkeys vaati myös ponnistusta ja synnyttää nälän tunnetta. Niin kävi Ruuhilammen kalojen vallankumouskokouksessakin. Tuli hirmuinen nälkä, aivan sammumaton hively kiduksiin ja suoliin.
Senpä vuoksi kalat kokouksesta palatessaan käyttivät syömälupaa hyvällä halulla. Ja monet heistä juuri sillä matkallaan tokasivat varatuomarin ja tämän poikien sekä seudun muiden mukulain onkimatosia ja saivat sitä tietään lähteä ikiajoiksi veden hopealinnoista ja rannan ruohikoista.
Varatuomari oli näes pitänyt varansa, mennyt heittämään verkkojaan sekä ottanut onget mukaansa.
Valitettavasti vain oli särkimuorien ja salakkamummon tuoma tieto ikävin erehdys, joka saattoi kalat entistään suuremman ahdistuksen alaisiksi aina sateen jälkeen. Sateen rapina herättää niissä tuon vanhan vaiston, että palataan vallankumouskokouksesta, jolloin on nälkä ja saadaan ottaa, mitä eteen sattuu ja tehdä, mitä haluttaa. Ja siitä syystä on sateen jälkeen kaloja laumoittain liikkeellä ja ne ottavat onkeenkin liikoja lerputtelematta.