— Olenko minä jo liian vanha elämään ja tekemään työtä! Johan sinä, lapsi, olet mieletön! Ei, nuoremmille kuuluu nöyryys. Siksi saat kunnian hyvällä väistyä häiritsemästä minua. —
— Muista — virkkoi tähän toinen — että meille jokaiselle on asetettu velvollisuus elää. Älkäämme sen vuoksi vedotko nuoruuteen ja vanhuuteen, vaan koettakaamme työn voimalla raivata esteet tieltämme. —
— Hyvä on — puhkesi ääneen nuorin omena. — Valitan vain sitä, että olen joutunut pahempaan pinteeseen kuin te toiset. Mutta enpä vaadikaan elämältäni enempää kuin sen, että te, vanhemmat ja voimakkaammat, suotte minulle rauhan käyttää elämisen taitoa hyväkseni. —
— Sen saat, lapsikulta, kernaasti pitää — nauroi vahingoniloisesi keskimmäinen omenasisar. Olet vielä kelvoton raakilo, joka ei edes kelpaa lehtikirvan lymypaikaksi. Kukapa sinua kadehtisi tai sinusta välittäisi? Tänäpäivänä nukut lapsen kapaloissa. Huomenna ne myrskyn voima kirvoittaa ja sinä tipahdat alas oksien varjoon likaiselle maalle toukkien tuhottavaksi. —
— Unohdathan, paras ystävä, sovintoneuvosi, jonka juuri annoit — muistutti vanhin. — Älä soimaa lapsen nuoruutta, sillä elämä kutsuu vuorotellen. —
Sovittiin sitten ja alotettiin elämä kuin alusta. Mutta keskimmäinen omena ei kuitenkaan voinut unohtaa, että toinen oli häneen verraten liian vanha toinen ylen nuori. Hänessä liikkui elämän ylpeys.
Eräänä päivänä, kun myrsky oli ravistellut puuta ja pudotellut useita omenia alas, otti hän taas väittelyn vuoron.
— Näittekö, miten kävi? Meistä monet ovat tuomitut ennenaikaiseen kuolemaan. Tämä siitä syystä, että meitä on liian monta asumaan tätä yhtä kotia. Puuyhteiskuntamme ei jaksa kantaa ja ruokkia meitä enempää kuin kohtuullisen määrän. Suokaa minun siitä syystä käyttää nuoruuttani ja väistykää te tieltä. —
— Millä oikeudella sinä, sisko rakas, tätä pyydät? — virkkoi hänelle viisaasti vanhin. — Sovimmehan jo siitä, että työ ja elämä ratkaiskoon olomme. Minusta se on viisain sovinto. —
— Se ei ole ensinkään viisas — vastusteli toinen. — Tässä ahdingossa ja puutteessa voi meistä kuka tahansa saada taudin ja tulla siten ylenkatsotuksi ja kuolemaan tuomituksi. —