— Sekin on kohtalomme. —
— Ei! Ja nyt tuo riidanhaluinen ja voimastaan uhmaileva omena hehkui jo toiselta kyljeltään punaisena. — Kun teille eivät kelpaa sovintoneuvot, niin tahdonpa näyttää teille, että suoriudun teistä voimanoikeudella! Julistan tästä hetkestä alkaneeksi ottelun olemassaolosta. Määritelkää siis arvonne. Minä tahdon olla yhdyskuntamme kuningas. —
— Olisit antanut vanhimmalle etuoikeuden valita ensin arvonsa — neuvoi nuorin.
— Samapa se — virkkoi vanhin ja hymyili herttaisesti. — Minä pyydän sitten olla vain vanha mummo, jonka ihanin ajatus on päästä kuninkaalliseen linnaan kultalautaselle viisaiden silmien ihailtavaksi. —
— Kyllä sinä sinne pääsetkin! puhkesi kuningasomena raikuvaan nauruun. — Ensi yönä minä houkuttelen luoksemme toukan, joka katkaisee kantimesi ja kartanon kerjäläinen pistää sinut varkain likaiseen pussiinsa. —
— Saanko minäkin valita arvon itselleni? — kysyi nöyrästi nuorin omena.
— Kernaasti, veikkonen, ja valitsekin viisaasti, — vastasi kuningasomena.
— Silloinpa haluan olla se taikaomena, joka pelastaa valtakunnan prinssin ijänikuisesta sokeudestaan ja jota on jo kauan haettu. —
— Ässh! kun en tuota muistanut! Nyt minut peri tuho, sillä tuo nulikka epäilemättä vie minulta vallan — soimasi itseään hätäinen ja ylpeä kuningasomena. Ja siitä hetkestä päätti hän viekkaudella tuhota nuoren ystävänsä.
Eräänä elokuun iltana nousi luonto raivoonsa. Myrsky alkoi piestä puita, salamat sinkoilivat hämärtyvässä ilmassa ja mustat pilvet antoivat rankkasateen syöksyä avaruudesta alas.