— Mielelläni, mutta luulenpa, että meidän on syy vertailla.
Puutarhassamme on vielä paljon muita parempiakin omenia.
Katsokaamme! —
Ja sepähän nähtiin heti, että omenapuun latvassa riippui täyskypsä, aivan pyöreä omena, jossa ei ollut moitteen varaa. —
— Siellä on taikaomena! — kuiskasi herran kädestä mummo-omena.
Samassapa aikoikin eräs pikku pojista noutaa seipään, jolla omena olisi lyöty alas, mutta silloin ehätti kartanon rouva selittämään:
— Ei, pojukulta, omenaa niin pudoteta! Se saa pahan vian tärähdyksestä ja voihan vaikka kallis oksakin katketa. Käsin ja hellävaroen se on poimittava. —
Niin joutui tuo nuorin ja nöyryydestä kaunein omena suurimpaan kunniaan. Se sai uhrata kotinsa ja elämänsä prinssin pelastamiseksi ijänikuisesta sokeudesta. Sen sydämen hyvyys lahjoitti kuninkaan linnaan loppumattoman päivänpaisteen ja koko valtakunnalle kuninkaan lemmen ja rakkauden, jonka tuska ja epätoivo oli kerran kahlinnut surevan kuninkaan sydämen syvyyksiin.
Mutta kauneinta oli se, että mummo-omena ja tuo taikaomena saivat vielä kerran levätä rinnan kuninkaan linnassa silkkiliinan päällä ja että heidän oli onni jättää jälkeensä tulevain ihmeomenain sukutaimia.
Niiden ruskeat siemenet näet säilytettiin kultarasiassa ja kylvettiin siitä kuninkaan puutarhaan. Niistä nousi yhdeksän omenapuuta, jotka jokaikinen kesä levittävät runsaan tuoksunsa kauas kuninkaallisen puutarhan ulkopuolellekin ja tuottavat iloa, onnea ja rikkautta koko valtakunnan yhteiseksi eduksi.
Ylpeän ja itserakkaan kuningasomenan söi kyytipoika ja sen siemenet hautasi syysvesien kuljettama sora maantienojaan.
Lintujen lentokilpailut.