Olipa siinä hyörinää ja pyörinää, kun lintusukulaiset etsivät ja järjestelivät toisiaan ja antoivat ohjeita, mitä kukin taisi!

Vanha varismuori oli ihan surkea, kun se vasta viime hätään onnistui löytämään nuoret sukulaisensa, jotka olivat vähän torkahtaneet lepän siimeksessä. Sorsat olivat suorassa rintamassa kaulat sojossa, kuin sotamiehet, jotka vartovat leikkisodan syöksyyn komennusta.

Kuikat kävelivät arvokkaina ja laahustavin askelin. Näitä nähdessään nuoret varpusen pojat nauraa kihistivät salaa vasemman siipensä alle, arvellen vahingoniloisina, ettei kuikkakaimalaisista voi ikimaailmassa olla palkintolentäjiksi.

Sorsat sovinnolla pyrkivät kilparintaman vasempaan ääreen, huomauttamalla suovansa paremmille lentäjille tilaa keskustassa. Tämä oli hyvin mieluista varsinkin variksista. Ne näet salaa supattelivat keskenään, että sorsien pärisevä lento halkaisee kaikkien kunnon lentäjien korvista kuulokalvon.

Tällaisen järjestelyn parhaillaan jatkuessa pyrähti tikka vartiopaikaltaan ja päästi pitkän tirrinsä merkiksi, että väliaika oli loppunut.

Ja sittenpä alkoikin kilpalento! Oi, hyvät ihmiset, minkälainen lähdön rysähdys ja minkälaista lentämisen kohinaa, suihketta, loiskutusta ja pärinää!

Mutta kaikkien kauhuksi jäi suurin osa pääskysen sukua vielä kentälle. Ne huusivat kyllä tulevansa, mutta heidän täytyi tulisella kiireellä vielä sukia höyhennystään, he kun kuorolaulussa olivat laulaneet itsensä aivan vesimäriksi, eikä juhlakilpailuun heidän mielestään mitenkään soveltunut niin siistimättömänä ottaa osaa.

Mutta jo ensimmäisen kahdensadan metrin taipaleella tipahti lentorintamasta äärin vasemmisto ja jäi jäljelle. Kyllähän sitä jo vähin oli arvailtukin, että sorsanlento on aina sorsan lentoa. Alussa ne pärräsivät kuin paraat lentokoneet, mutta kohta kuului sorsaparven nuorimpien suusta huutoa, että heidän keuhkonsa halkeavat ja solisluu katkeaa tuhannen rimusiksi.

Sorsien perästä hidastuivat kurjetkin jälkijoukkoon. Tämän nähdessään arvelivat varikset kiireen sujakalla, että kyllä niillä olisi voimaa riittänyt, mutta mielivät vain huvikseen laiskotella.

Eipäs, vaan kurjet haistoivat karpalon tuoksua! Ja totta totisesti! Ne putosivat ihan alas asti ja jäivät kahlailemaan suosammalikkoon. Sorsat lentää pyristivät vesilammikon kohdalle ja sitten nekin molskahtivat alas niin, että vesi räiskyi hopean kirkkain karpaloin.