Väsyneinä yöpyivät veljekset tähän, päättäen vuoroonsa pitää vartiota.
Ensinnä joutui nuorin veljeksistä vartioimaan toisten nukkuessa.
No, yösydännä miilusteli metsästä hirmupartainen ukko, jolla oli iso rahakukkaro ja pitkä piippu. Poika aikoi heti ampua kumman kulkijan, mutta tämä rauhallisesti pakisi pojalle:
— Elä velikulta tuumi turhia! Eihän sinun luotisi edes pysty minuun, joka olen niitä ottanut vastaan jo tuhansittain. —
No, istuttiin sitten nuotiolle, missä ukko alkoi tupakoida ja kysellä poikien puuhista. Selitykset saatuaan pyysi äijä poikaa oppaakseen. Mutta poika vastusteli.
— Voi veliseni, enpä saata sitä tehdä, sillä veljeni herättyään alkavat ihmehtiä, että mikäs miehen on perinyt. —
Tuosta ukko tempasi pojan kädestä pyssyn ja iski sen maahan pystyyn.
— Tästä ei lennä ylitse ilman lintukaan, ja koko poissaolosi ajan veljesi makaavat sikeää unta. —
Läksivät siitä sitten patikoimaan. Kohta hohti heitä vastaan vaskinen linna, minkä portilla vartijat suoriutuivat syviin kumarruksiin. Linnan jokaisesta ikkunasta virtaili valonhohdetta.
Ukko vei pojan linnaan ja piteli siellä parain kestein, että poika sai lähteä kuin uutena miehenä.
— Kauanko luulet paluutiellä viipyväsi? kysyisi ukko pojalta.