— Jos asetettaisiin suon tähän laitaan korkea aita, ettei paha onni pääsisi yli ja niin vahva, ettei se saisi sitä särjetyksi, tai kaivettaisiin syvä ja leveä jättiläiskanava halki suon. Eihän se paha onni toki jaksaisi siitä yli hypätä — selitti Sirkka, koettaen lohdutella huolestunutta isää. Oli hänestä toki ihmeellistä, ettei isä, joka oli viisas ja väkevä ja joka jaksoi kaataa isot puut ja vieritellä jättiläiskiviä pellolta, voinut voittaa pahaa onnea.
— Lapsi kulta! — sanoi isä hyvin totisena. — Aita ja muut esteet eivät pahaa onnea pidätä. Se lentää harmain siivin sinisen illan jäähtyvässä autereessa. Se kutoo raskaan taikaverkkonsa maan uumenissa ja nostaa sen sitten tuhansin näkymättömin käsin asumusten ja ihmisten ympärille. Sillä on lukemattomia apureita suon hetteessä ja laaksojen liepeillä, sellaisia apureita, jotka pelkäävät auringonsäteitä ja avaruuden lauhkeita tuulia. Milloin näitä ei ole liikkeellä, silloin paha onni apureineen yrittää tehdä tuhojaan. Ensi yönä näyttää taas niiden työn aika olevan käsissä. —
Sirkka juoksi pihaportille ja koetti etsiä silmin samaa suuntaa, johon isä oli katsellut. Mutta hän palasi pettyneenä takaisin ja yhytti isän rappusilla.
— Eipäs siellä näy missään oudompaa kuin ennenkään. Voi, kun vain tietäisin, mitä tietä se tulee, niin pyytäisin Jumalan enkelin avukseni ja kääntäisin takaisin sen pahan vieraan! —
— Pyydä vain hyvää enkeliä työhön! Enkeli kyllä tuntee pahan onnen mutkikkaat polut ja salaisimmatkin suunnitelmat. Muuta sinä et kykene tekemään… Mutta katsos tuota! — isä kiirehti äitiäkin katsomaan.
— Katsokaa ruispellon pintaa! Siihen koskee jo jokin salainen tuska. Korsi seisoo suorana ja tähkä värisee kuin kuolemaansa itkien. Pahan onnen enne leijailee ilmassa. Voi, meitä poloisia korvenraivaajia! —
Isän hartiat nytkähtivät kouristavan tuskan käsissä ja hän kääntyi hitaasti perheestään poispäin ja läksi väsyneesti saunaa kohti.
Mutta Sirkka juoksi tallin vierustaa sinne päin, missä ruishalmeen kärki ojentui Rimpisuota tapaamaan. Hän painui polvilleen ja kouristi sylin täydeltä rukiin korsia puoleensa.
— Rakas Jumalan enkeli! Levitä valkeat siipesi isän viljelyksien yli! Sirota siunauksen paistetta pahan onnen silmiin, että se eksyy tiellään ja pakenee korpeen, missä ei ole ihmisten koteja. Kuulethan, hyvä enkeli, tämän hartaan huutoni? Amen! —
Kun Sirkka nousi seisoalleen, näki hän, miten alavampi puoli pellosta oli väsyneen näköinen. Sieltä kuului hiljaista helinää, kuin aaveiden taikahuilun soitto. Mutta ylempänä nytkähteli korsi ja toinen.