Niin käy elämässä. Osan vie paha onni siitä syystä, että ihmiset ovat hitaita etsimään varjelevaa apua ja alttiita epätoivoon ja tappion pelkoon. Ja mitä enemmän he karttavat rukouksen kultaporttia, josta siunaus astuu sisälle, sitä lähemmäksi joutuvat he niitä mutkikkaita salateitä, joilla paha onni väijyy ja ansoineen odottelee ihmisen elämää ja hänen työnsä tuloksia.

Lapinmaan ihmeitä.

Tämä tapahtui viime kesänä, kun minä Lauri Mekastajan kanssa liikuin
Pohjan pitkillä perillä.

Olimme juuri laskeutumassa Ounasvaaralta alas katseltuamme siellä Lapin tuhansien tunturien ihmemaata ja ikävöityämme sinne hyväin joulutonttujen satulinnaan, kun samassa tarpoo rinnettä vastaamme vieras. Eipä hän ollut liioin aikamiehen peukaloa pidempi, mutta parta oli pojalla sellainen, että oikein pelotti. Silloinkos Lauri Mekastaja hyrähti hiljaa nauramaan ja kohotti kunnioituksesta peukaloisen parralle hattuaan. Hän oli näet monta kertaa harmitellut sitä, ettei hänelle ottanut parta leukaan kasvaaksensa.

No, mutta elähän muuta! Tuopa kunnioitus kelpasi vieraalle. Hän remahti kohta rennoksi kuin rieskamaito ja pyysi oitis, että saisimme hänelle lausua hartaimman toivomuksemme ja se tulisi täytetyksi. Mitäs siinä muuta kuin ilmotimme haluavamme saada ilon lentää Lapin aavain ilmain alle itse Joulu-ukon upeaan linnaan!

Peukaloinen kopahutti kepillään sokerinvalkeaa kiveä, jollaisia Ounasvaarassa on yllin kyllin, ja tuossa tuokiossa lensi läpi ilman kultainen venhe hopean hohtavin siivin. Siinä parhaat perämiehet ja vierasten henkivartijat.

Rits, rats! — ja niin kulki kultainen aluksemme korkeiden kukkulain yli kuulaassa autereessa sinne, missä kesällä on pitkä päivä ja talvella väririkas yö.

Lopuksi laskeutui alus kauniissa kaaressa kahden kallion lomaan, jossa oli raskas rautaportti ja punamekkoiset portinvartijat. Mutta olipa siinä muutakin! Portin takapuolella kimalteli kuparinruskea vuorenholvi, ja sitä valaisivat seitsemää auringon hajoitettua väriä kuvastavat jättiläissoihdut.

Tuskin olimme ehtineet ihmehtiä tätä värikyllyyttä, kun liekit loivat kauniin kaaren portin päälle ja siihen selvisi sanelma:

Ken kiltti lie, sen sisään vie tään holvin väririkas tie.