Mutta hartaan työnsä oli tuo viisas vanhus valmis keskeyttämään meidät nähdessään. Nousi arvokkaalla tyyneydellä, astui alas ja ihan kättä käppäsi meille molemmille. Mekastaja oli aivan pyörtyä siitä suuresta rakkaudesta, mitä Joulu-ukko hänelle osotti. Ukki otti pojan polvelleen ja siitä syliinsä sujahutti kuin isä lapsensa.
Siinä sitten rupateltiin kuulumiset ja kummat. Ja oikeinpa juhla-ateriatkin saimme syödä. Niin maukasta poron maitoa, palvattua lihaa, meden makeaa limppua ja päälle päätteeksi linnan omassa puutarhassa kasvaneita mesikoita hunajan kera.
Näkemästämme oli paljon meille ennestään tuttua. Onhan niin usein luettu kertomuksia tonttujen kiireistä, heidän järjestetystä työstään, siitä tarkasta muistiinmerkinnästä, mitä vuoden varrella lasten elämästä, heidän hyvistä ja pahoista teoistaan toimitetaan ja muusta sellaisesta. Mutta saimmepa nähdä sitäkin, mitä emme olleet ikinä edes uneksineet.
Kun Mekastaja syvään kumartaen kysäsi, että miten on mahdollisia arvoisan Joulu-ukon tietää tuhansien lapsien nimet ja kodit ja ilman muuta osata määrätä heille toiveittensa mukaiset lahjat, nauraa hykersi Ukkeli viisaan varovaisuudella ja sitten vastasi:
— Oikein helppoa, aivan kuin itsestäänhän se käy. Katsoppas, poju kulta, nyt tarkkaan! —
Ukkeli painalti pientä nappulaa. Heti syntyi seinään aukeama, josta liukui esille neliömetrin kokoinen kirja. Sen ylitse sivahutti Ukkeli hanhensulkakynänsä, lehdet kääntyivät ja kynän kärkeä kohti kohosi paperineliö, jossa Mekastaja näki oman kuvansa.
— Jahah, Karjalan maakunta, Viipurin kaupunki, Mallaskatu 15 —
— Se löytyi näin helposti — ilmotti Ukkeli. Sitten hän kuiskasi jotakin ja heti pyörähti takimmaisesta kaaresta kymmenes kirjuri, tarttui Mekastajan käsipuoleen ja vei hänet edellä mainittuun aukioon. Minä kuljin mukana. Saimme silloin nähdä, että meille avattiin Karjalan maakunnan kuudesneljättä ovi. Kuljimme jälleen pitkää käytävää, johon johti ovia sekä oikealta että vasemmalta. Eräästä oikealla olevasta ovesta astuimme sisälle ja siinä jälleen näkyi pitkät rivit ovia sekä rinnan että päälletysten.
Tonttu osotti sormellaan erästä ovikirjotussarjaa, ja silloin näimme siinä selvästi sanan Viipuri. Tästä ovesta sisään käytyämme näimme joukon ovia, joiden kupeilla oli jättiläistaulut täynnä kirjotuksia. Oven yläpuolella oli aina vain yksi ainut numero 3 v, 4 v, 5 v, 6 v, 7 v, 8 v, 9 v, 10 v j.n.e.
— Ei mikään ole helpompaa kuin tämä viisas järjestelmä —, ilmotti tonttu hymyillen. Sitten hän vakavana lisäsi: