— Vai niin! — virkahti Vihreä jättiläinen ja puhalsi pitkään henkeänsä. Mutta samassa silmänräpäyksessä sanoivat etelän lapset hätääntyneinä:
— Pohjola huokaa hyisin tuulin, tulee pahat pakkaset. —
Sitten kutsui Vihreä jättiläinen joukkonsa koolle ja antoi sille käskynsä:
— Verhoutukaa sotavaippaanne! Tahdomme käväistä Punaisen valtaa vaimentamassa, sillä enpä halua hänen antaa ehtiä liian paljon meistä edelle kilpailussamme. —
Niinpä vilisti Vihreä väkineen ja jätti käyntinsä merkiksi pahat jäljet. Sanottiin pakkasen ja hallan tehneen tuhoja laajoilla aloilla.
Tämän tähden ponnisti Punainen jättiläinen kaksin verroin voimakkaammin ja nosti uudelleen elämän ympäristöönsä. Kaikki oli entistään ihanampaa.
Tällä välin varustihe Vihreä jättiläinen ihmeelliseen otteluunsa. Se rakensi raudanlujan sillan pohjoisiin vesiin, nostatti vuorenkorkuiset varustukset asuinpaikkansa ympärille ja lennätti niistä nuoliaan kaikille ilmansuunnille. Tässä tehtävässä oli joka ikinen puhurin poika osallisena ja isä-jättiläinen itse heilutteli, kuin taikoja tehden, suurta värisoihtuaan. Siitä sinkoili värisalamoita alas eteläänkin.
— Me tahdomme rakentaa sellaisen linnan, jota kilpaveikkomme ei ole ikinään voinut uneksiakaan! — sanoi Vihreä jättiläinen kerskaten väelleen.
Totta tuosta syntyikin puhurin poikain ja hyyn hengetärten yhteisen taidon avulla linna lukemattomine lumiholveineen. Siinä olivat sillat ja torninhuiput jäätä, kukitetut vihrein ja valkein ruusuin ja hopeankiiltoisin timantein. Siinä helkkyivät ja helisivät puhurin poikain kylmin käsin rakentamat jääpuikot ja -helmet, jotka imivät itseensä väriloistoa jätti-ukon suuresta soihdusta sekä tähtien ja kuun kimmellyksestä.
Punainen jättiläinen lähetti lempeät lapsensa viemään viestiä Vihreälle kilpaveikolleen: