8. Saksalaiset: 1,8 miljoonaa.
He asuvat 13. vuosisadasta alkaen Saksan valtakunnan vanhimmassa merentakaisessa siirtokunnassa, Itämerenmaakunnissa, missä he, senkin jälkeen kuin ovat lakanneet kuulumasta Saksan valtioyhteyteen, Puolan, Ruotsin, Tanskan ja Venäjän herruuden alla, ovat edelleen kehittäneet maakunnan sivistystä ja osanneet säilyttää kansallisuutensa huolimatta valtakunnan hallituksen vainoista ja talonpoikaisen väestön puutteesta. Sen sijaan on lukuisia saksalaisia talonpoikaisasutuksia 18. vuosisadan jälkipuoliskolta alkaen perustettu valtakunnan etelä- ja itäosiin Volhynian, Podolian, Jekaterinoslavin, Hersonin, Bessarabian, Taurian, Saratovin ja Samaran kuvernementteihin. Tsaarihallitus houkutteli shvabilaisia uutisasukkaita asuttamaan Venäjän viljelemättömiä maita suurilla lupauksilla, jotka myöhemmin rikottiin. Puolan vanhat saksalaiset talonpoikaisasutukset ovat suurimmaksi osaksi kadonneet, osaksi koska siirtolaiset ovat muuttaneet Volhyniaan, osaksi koska he ovat siirtyneet kaupunkeihin, missä he ovat olleet mukana Puolan teollisuuden luomisessa ja kovassa kilpailussa nousevan puolalaisen porvariston kanssa ovat sitä edelleen kehittäneet.
9. Liettualaiset: 1,6 miljoonaa.
Kovnon, Suvalkin ja Vilnan kuvernementeissa vakinaisena talonpoikaisväestönä, jota puolalainen sivistys vain vaillinaisesti on kohottanut ja Venäjän hallitus kovasti sortanut.
10. Lättiläiset (latvialaiset): 1,4 miljoonaa.
Asuvat Kuurinmaalla ja eteläisellä Liivinmaalla ja eroavat liettualaisesta veljeskansastaan kielensä, sivistyksensä, uskontonsa ja rotunsa puolesta, koska ovat sulattaneet itseensä suomensukuiset kuurilaiset ja liiviläiset sekä olleet saksalaisen herruuden ja vaikutusvallan alaisina. Ainoastaan Lettgalliassa, Vitebskin kuvernementin länsiosassa, asuvat lättiläiset, jotka vuonna 1629 valtiollisesti erotettiin Ruotsin Liivinmaasta, ovat uskontonsa ja sivistyksensä puolesta liettualaisia lähempänä.
11. Bashkiirit: 1,4 miljoonaa.
Ufan, Orenburgin, Permin ja Samaran kuvernementeissa. Tatarilaisten vallan alaisena tämä alkuansa kai suomalais-ugrilainen (? turkkilais-tatarilainen) kansa on muuttanut kieltä ja kääntynyt islamin oppiin. 19. vuosisadalla se taloudellisten olojen painostuksesta ja Venäjän hallituksen vaikutuksesta siirtyi paimentolaisuudesta maanviljelykseen.
12. Romanialaiset: 1,1 miljoonaa.
He muodostavat Bessarabian väestön enemmistön, joka maakunta aina vuoteen 1812 yhdessä nykyisen Romanian kanssa valtiollisesti kuului Turkin vallan alle.