Isänmaallinen mieliala sodan nopean ja voitokkaan loppumisen toivossa. — Puolalaisen yhteiskunnan odotteleva puolueettomuus. — Sotamiesten kiihoittaminen julmiksi ja raaoiksi. — Syytöksiä sotaministeri Suhomlinovia vastaan. — Duuman arvostelua tammikuussa 1915. — Maan riistäminen. — Galitsian venäläistyttäminen. — Galitsian, Puolan, Liettuan ja Kuurinmaan tyhjentäminen. — Sotateollisuuskomiteojen ja "semgoran" muodostaminen — Saksalais-pogromi Moskovassa. — Pysyväistä saksalaisvainoa Itämeren-maakunnissa. — Ministerien eroja. — Isänmaallisia sotasaalistajia. — Duuma elokuussa 1915 ja edistysmielisen blokin muodostaminen. — Tsaari ottaa ylipäällikkyyden. — Duuman toistaiseksi-lykkääminen. — Sisäministeri Hvostovin ohjelma. — Erään uuden pyhimyksen laiton pyhäksi-julistaminen. — Pakolaissurkeus. —Kansallisia apukomiteoja. — Pohjoisapu. — Duuman toistaiseksi-lykkääminen. — Goremykinin eronpyyntö (2 p. helmik. 1916). — Pääministeri Stürmer. — Tsaari duumassa. — Hvostovin ero. — Kanne Suhomlinovia vastaan. — Duuma vastustaa kansallisten ja uskonnollisten rajoitusten kumoamista. — Brusilovin hyökkäys 1916. — Saksalaisten puolustusvoitto Kovelin luona. — Taloudellinen pula. — Kuljetuslaitoksen rappio. — Muuan duumalähetystö ulkomailla. — Barkin lähetys Lontooseen ja Pariisiin. — Venäläis-japanilainen ystävyys. — Stürmer ulko- ja Protopopov sisäministerinä. — Stürmerin kukistuminen. — Duuma, valtakunnanneuvosto ja aateliskongressi varoittavat hallitusta. — Tsaari ja hänen puolisonsa. — Rasputinin murha. — Galitsinin taantumuksellinen kabinetti. — Vanhoillisten valtakunnanneuvoston-jäsenten sijaan nimitetään jyrkkiä taantumusmiehiä. — Hurjisteluja uudenvuodenaattona 1916.
16. luku: Valtakunnan luhistuminen vuonna 1917 ……………….. 344
Protopopovin politiikka. — Lordi Milnerin lähetys. — Muonitusvaikeuksia Pietarissa. — Duuma kokoutuu uudestaan. — Kerenski vaatii rauhantekoa. — Maaliskuunvallankumous ja Nikolai II:n luopuminen. — Väliaikaisen hallituksen ja neuvostohallituksen muodostaminen. — Kansan ja sotajoukon mieliala. — Suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitshin esiytyminen. — Ent. tsaarin vangitseminen. — Tsaarillisen perheen vangitseminen, sen karkoittaminen Siperiaan ja sen murhaaminen Jekaterinburgissa. — Hallinto- ja oikeusuudistuksia. — Taloudellinen romahdus. — Sotajoukon rappeutuminen. — Vierasten kansojen vaatimukset. — Agraarilevottomuuksia. — Kadettien kongressi. — Neuvostohallituksen järjestyminen ja sen suhde väliaikaiseen hallitukseen. — Leninin ja Trotskin paluu. — Bolshevistinen kiihoitus. — Molempien hallitusten ulkopolitiikka. — Miljukovin kukistuminen. — Kadettilais-sosialistisen kabinetin muodostaminen. — Talonpoikaiskomiteat vallassa maaseuduilla. — Kerenskin sotasaarna. — Heinäkuun hyökkäyksen raukeaminen. — Bolshevistinen kipinä Pietarissa. — Leninin tappio ja pako. — Ukrainan itsehallinto. — Kerenskin toimenpiteet Suomen itsenäisyyttä vastaan. — Moskovan valtiollinen neuvottelu. — Huudetaan voimakasta miestä valtakunnan pelastajaksi. — Kornilovin välikohtaus. — Oikeudenkäynti Suhomlinovia vastaan. — Kansanvaltainen konferenssi Pietarissa. — Bolshevikkien kiihoitusta. — Esiparlamentti Pietarissa ja porvarillisten puolueiden konferenssi Moskovassa. — Bolshevikkien kapina 6 p. marrask. 1917. — Hallituksen puolustautuminen Talvipalatsissa. — Leninin voitto. — Moskovan valloitus.
1. LUKU.
Maa ja asukkaat.
Iso-Venäjä sijaitsee maanpinnan liikkumattomalla kohdalla, joka pitkien geologisten aikakausien kuluessa on milloin hieman laskeutunut, milloin taas huomaamattomasti kohonnut, laajalla, suurella tasankomaalla, missä ei mikään poimuttuminen tai murto ole häirinnyt maakerrostumien vaakasuoraa asemaa. Määrättyjä rajoja maantieteellisessä mielessä puuttuu lännessä. Valtiomiehen ja maantieteilijän asiaksi jäi keksiä ne Oderin tai Narovan rannoilta ja tehdä siitä johtopäätöksiä, esittäen laajakantoisia valtiollisia vaatimuksia. Pohjoisessa ja etelässä meret muodostavat luonnolliset rajat, idässä Ural-vuoret. Mutta niiden eteläisten haarautumien ja Kaspianmeren pohjoisrannikon välillä ammotti 560 kilometrin levyinen aukko, jonka esihistoriallisena aikana oli aiheuttanut tuon eristetyn sisämeren vedenpinnan laskeutuminen. Huomaamatta Europpa tässä yhtyy Aasiaan, ja tällä asianlaidalla on Venäjän kohtaloille määräävä vaikutus tänään niinkuin tuhat vuotta takaperin.
Venäjän yksitoikkoiselta tasangolta alavine rämeisine vedenjakajineen puuttuu Länsi-Europan maiden vaihtelevia pintasuhteita, ikäänkuin itse luonto olisi määrännyt tämän laajan lakeuden suuren yhtenäisen valtakunnan muodostamiseen. Yhtä jyrkkä on Länsi- ja Itä-Europan välinen ero ilmastollisessa suhteessa. Talvien kylmyydessä ja kesien kuumuudessa sekä sateenmäärän vähenemisessä itään päin ilmenee Venäjän selvä mannerilmasto. Vain uloinna luoteessa, missä lämmittävä Golf-virta huuhtoo Muurmannin-rannikkoa, jonne v. 1899 perustettiin Aleksandrovskin kaupunki 69° 20' kohdalle pohjoista leveyttä, ei meri tammikuussakaan jäädy, kun taas 2,535 kilometriä siitä etelään päin 46° 30' kohdalla sijaitsevat Nikolajevin ja Hersonin satamat joka talvi jääesteiden johdosta ovat laivakululta suljetut. Venäjän pakkasia kiihdyttävät koillisessa sijaitsevan Kaarianmeren valtavat jääröykkiöt, jotka vasta elokuussa — ei kuitenkaan joka vuonna — tuulen kääntyessä ajautuvat pohjoiseen päin. Itämereen asti tunkeutuu tuon kaarialaisen jääkellarin kylmäaalto, sulkien Pietarin sataman 4-5 kuukaudeksi vuodessa kokonaan merikaupalta, jota Tallinnassakin ja Riiassa voidaan pitää käynnissä vain jäänmurtajien avulla. Samaa tietä myöten, jota vuosisatojen kuluessa Europpaan hyökänneet aasialaiset paimentolaisheimot ovat tulleet, tekee kesän polttava kuivuus vuonna vuotuisnaan tulonsa Venäjälle. Ja Volgan varsilla, missä kerran sotaiset paimentolaiskansat kauan ja sitkeästi ovat taistelleet maataviljelevien talonpoikien kanssa, taistelee nykyään tuosta ilmastoportista tunkeutuva kuiva erämaantuuli Atlantin valtamereltä tulevan kostean ilmavirtauksen kanssa. Niinkuin kansojen välisessä sodassa vaihtelevat tässäkin voitto ja tappio. Jos länsituuli voittaa, niin Volgan alueen hedelmällinen maaperä huonostikin hoidettuna antaa viljaa yllin kyllin ja tekee ihmiset tyytyväisiksi. Jos taas itätuuli voittaa, niin nälkää-näkevä väestö syyttää Jumalaa tai hallitusta ja tarttuu aseisiin tai, jos se on sallittu, vastustusmieliseen äänestyslippuun. Vuodesta 1891 alkaen aasialainen ilmasto on päässyt voitolle, ja aika ajoin sattuneet katovuodet ovat aiheuttaneet Pietarin vallassa-olijoille odottamattomia vaikeuksia ja saattaneet monen valtiollisen laskelman häpeään.
Ison-Venäjän taloudellinen elämä, sen omituisuus ja takapajulla-olo johtuvat ilmastosta. Talven pituus on luonut Ison-Venäjän talonpojan kotiteollisuuden, kova kylmyys kallistuttaa hänen elämänsä tekemällä välttämättömäksi turkisvaatetuksen ja pakottaa hänet kokoamaan valtavia varastoja polttopuita asuntonsa lämmittämiseksi ja rehua karjansa ruoaksi. Laivaliike sekä talon- ja teidenrakennustyöt ovat kuukausmääriä seisahduksissa; elinkeinoelämän täytyy mukautua ilmaston mukaan. Työnteko ulkosalla paukkuvassa pakkasessa vaatii vahvistuskeinon, jonka kansa on saanut paloviinasta, vaatii ihonsuojelusta, jonka huokeimmalla antaa luonnollinen kerros rasvaista lihaa. Tuvan ilmanpitävä umpinaisuus, sen asukasten ahdas yhteensulloutuminen yön- ja päiväs-aikaan, kaikki nämä suojelustoimenpiteet ulkona vallitsevaa peloittavaa pakkasta vastaan synnyttävät tukahduttavan ilman sisällä sekä heikontavat häveliäisyyden ja siveydentunnetta. Sukupolvesta toiseen Ison-Venäjän kansa on käynyt kovaa taistelua maansa luonnon kanssa. Se on synnyttänyt kyvyn kärsiä, jota länsieuroppalainen ihmettelee, tylsän alistumisen raskaaseen kohtaloon, kehittänyt passiivista rohkeutta, mutta myöskin säälimätöntä kovuutta, joka usein saa synnynnäisen hyväsydämisyyden muuttumaan vastakohdakseen. Niinkuin Pohjois-Amerikassa, johon venäläiset valtiomiehet usein ovat verranneet maatansa, kasvisto huomaamatta muuttuu tuolla laajalla alueella Jäämeren rantamilta Meksikon lahden rannoilla kasvaviin palmumetsiin, niin myöskin Venäjällä. Länsimaalaisen mielestä, joka on tottunut ahtaaseen valtioalueeseen, on äärettömän pitkä matka Arkangelin kuvernementin sammal- ja jäkälätundroilta läpi havu- ja lehtipuuvyöhykkeen, yli aron ruohikkokenttien aina Etelä-Krimin venäläisen rivieran myrtti- ja öljypuulehtoihin. Jos venäläinen astuu Uralin loivasti kohoavan selänteen yli, joka muodostaa rajan yhtä vähän kasvistolle ja eläimistölle kuin ilmastollekaan, niin hän idässä kohtaa kotimaansa tutunomaisen kuvan: mittaamattoman tasangon, tundrien, metsien, soiden ja arojen peittämän, valtavien sisämaanjokien halkoman, jotka melkein puoli vuotta paksun jääkuoren kahlehtimina hitaasti virtaavat pohjoista kohti. Luonto määräsi hänelle täällä valloittavan sivistyksenlevittäjän tehtävän, jonka hän jo aikaisemmin oli hyvällä menestyksellä suorittanut Okan ja Uralin välisellä laajalla alueella. Asutushistoria on venäläisen historiallisen käsityksen mukaan ollut isovenäläisen kehityksen pääsisällyksenä. Vallan toisenlainen näky kohtaa venäläistä, kun hän muhkeata, venäläisen valloituksen turvaksi vuosisadan puolivälissä rakennettua grusialaista sotilastietä myöten nousee korkealle-kohoavan, ikuisella lumella peittyneen Kaukasuksen muurin yli. Sieltä aukeaa hänen eteensä maa, rikas metsistä, metalleista ja vuoriöljystä, rehevine alppiniittyineen korkealla vuorilla ja laakerilehtoineen laaksoissa, aroineen idässä, jossa keinotekoinen kastelu nostaa maasta runsain määrin puuvillaa, riisiä, tupakkaa ja viiniä, läpitunkemattomine metsineen lännessä, missä kuumankostea ilmasto kasvattaa arvokkaita bambu-lajeja, magnolioita, korkkitammia ja pähkinäpuita, joita köynnöskasvit kiertävät, missä tee- ja kahvi-istutukset, manteli-, sitruuna- ja appelsiinipuut kaunistavat lounaisia vuorten haarautumia Batumin luona. Tämän ihmeen rikkaan maan venäläinen kyllä on osannut valloittaa, mutta ei sitä asuttaa eikä vallita. Ja vieraaksi, niinkuin Etelä-Kaukasia, jäi venäläiselle sielulle myöskin valloitettu Turkestan hedelmiä-uhkuvine kosteikkoineen keskellä laajoja hieta-aavikoita.
Venäjän tyhjentymättömät rikkaudet, jotka sen omien valtiomiesten sekä ulkomaisten suur-rahamiesten mielipiteen mukaan ainiaaksi muodostavat sen valtiollisen vallan taloudellisen selkärangan, jotka muodostavat pääoman, minkä korot sivistyksen kohotessa muka voivat kasvaa määrättömiin, ovat ensi sijassa tavattavissa Transkaukasiassa, edelleen metalleista rikkaan Uralin itärinteillä, ne odottavat käytäntöön-ottamista Altai- ja Sajan-vuoriston pohjoisilla haarautumilla Länsi-Siperiassa, ne piileskelevät kuparista ja naftasta rikkaan Turkestanin puuvillaistutuksissa ja hedelmätarhoissa, niitä on vihdoin myöskin Europan Venäjällä etelässä. Pohjois- ja keskiosat ovat köyhät, köyhät hiilestä ja metalleista geologisten kerrostumain häiritsemättömän aseman tähden; ja vain laihan ruokamullan antavat jääkauden sorakerrostumat. Uhkuvan hedelmällistä on sen sijaan mustanmullan alue, joka leveänä vyöhykkeenä ulottuu läpi Etelä-Venäjän aina Luoteis-Kaukasiaan ja Länsi-Siperiaan asti. Täällä etelässä, Jekaterinoslavin, Harkovin ja Taurian kuvernementeissa sekä Donin kasakkain maassa, maaperässä piilee aroruohon alla hiiltä sekä tuottoisia kerroksia mangaani-, rauta-, hopea- ja lyijymalmeja, fosfaatteja, elohopeata ja posliinisavea, jotka viime vuosisadan 60-luvulla englantilaiset keksivät ja joita he alkoivat käyttää hyödykseen.
Mutta ei isovenäläinen valtio ole saanut alkuansa rikkaassa etelässä, vaan köyhässä keskuksessa, siellä on Venäjän keisarikunta kehittynyt Moskovan suuriruhtinaskunnasta ja laskenut yhä uusia maita valtikkansa alle. Seuraava numerosarja osoittaa Venäjän valtioalueen nopean laajenemisen: