V. 1500 Venäjän valtakunta käsitti 2 milj. neliökm. " 1600 " " " 8,5 " " " 1700 " " " 14,5 " " " 1800 " " " 18,2 " " " 1900 " " " 22,2 " "
Vuosina 1812-1815 Venäjän valtakunta saavutti valtiollisen ja alueellisen kehityksensä kohopisteen. Se ulottui silloin Preussin rajalla olevasta Kalishista halki Itä-Europan, Pohjois-Aasian ja Luoteis-Amerikan aina San Fransiskon lahteen, jonka rannalle kasakat v. 1812 perustivat stanitsan, kylän, ja pystyttivät rajapaalun, jonka oli määrä erottaa toisistaan Venäjän ja Espanjan maa-alueet. Siihen aikaan Venäjällä oli maailman toiseksi-vahvin laivasto ja suurin sotajoukko, jonka sotilaita Saksassa tervehdittiin urhoollisina vapauttajina ja Ranskassa pelättiin voittamattomina vastustajina. Ja tämän jättiläisvaltakunnan ja tämän vallantäydellisyyden valtiasta ihailtiin ja juhlittiin Europan pelastajana. Siitä vallanhurmiosta, minkä Venäjä siihen aikaan herätti maailman yleisessä mielipiteessä, Venäjän armeijan voittamattomuuden maineesta on venäläinen diplomatia sitten vaivattomasti ja vaativaisesti elänyt vuosisadan ajan, niinkuin loppumattoman pääoman koroista.
Vuonna 1816 alkoi valtakunnan taantuminen, ulkomaisten valtiomiesten sitä huomaamatta ja venäläisten tahtomatta sitä uskoa. Huolimatta Alaskan (1,5 miljoonaa neliökilometriä) myynnistä Pohjois-Amerikan Yhdysvalloille v. 1867 suurensivat uudet valloitukset valtakunnan aluetta niin, että se lopulta oli kuudes osa taivaankappaleemme maanpintaa. Keskimäärin vallattiin vuodesta 1700 vuoteen 1900 päivittäin 104 neliökilometriä sodalla tai sodanuhalla ja tehtiin päivittäin 300 vierasta alamaista venäläisiksi. Ei Krimin sodan (1853-1856) onneton loppu eikä Japanin sodassa (1904-1905) kärsitty tappio ole pysähdyttänyt valtakunnan alueen jatkuvaa kasvamista, joka isovenäläisen mielestä on luonnollinen ja välttämätön ilmiö, "luonnollisten rajojen takaa-ajoa". Vielä vuonna 1913 laskettiin Luoteis-Mongoliassa ylisen Jenisein ja Selengan jokialueet Venäjän vallan alle.
Niinkuin Venäjän asema, ilmasto ja kasvikunta, niin myöskin sen kirjava kansainsekoitus osoittaa siirtymistä Europasta Aasiaan. Turhaan kuitenkin talouspoliitikko, maantieteilijä ja historiantutkija etsii tarkkoja tietoja yksityisistä kansoista, niiden lukumäärästä, elinkeinoista ja sivistyksestä venäläisistä tai länsieuroppalaisista vuosikirjoista. Yleinen väenlaskenta on Venäjällä kahdesti pantu toimeen. Edellisen toimittivat 13. vuosisadan puolivälissä tatarilaiset virkamiehet verotusnäkökohtia silmälläpitäen, jälkimmäisen 9 p. helmik. 1897 hallitus länsimaisten periaatteiden mukaan. Edellisen tuloksesta emme tiedä mitään; se oli aikanaan Sarain kultaisen lauman raha-asiain hallinnon tärkeä valtiosalaisuus. Mutta jälkimmäisenkin laskennan tulokset hallitus kauan aikaa valtiollisista syistä piti salassa ja julkaisi vasta kun sen tiedot jo olivat vanhentuneet. Asukaslukua koskevaan kysymykseen voidaan vuoden 1897 numeroiden mukaan vastata niin, että 19. vuosisadan lopussa:
Europan Venäjällä asui 105,5 milj. ihmistä 5.4 milj. neliökilometrin alalla;
Kaukasiassa asui 9,3 milj. ihmistä 0,5 milj. neliökilometrin alalla;
Siperiassa asui 5,7 milj. ihmistä 12,5 milj. neliökilometrin alalla;
Keski-Aasiassa ynnä Kiivassa ja Bukaarassa asui 9,7 milj. ihmistä
3,8 milj. neliökilometrin alalla.
Koko valtakunnassa asui 130,2 milj. ihmistä 22,2 milj.
neliökilometrin alalla.
Kuinka suuri valtakunnan asukasluku maailmansodan alkaessa oli, ja miten se jakautui emämaan, Europassa olevien reunamaiden sekä aasialaisten siirtomaiden osalle, on aina pysyvä salaisuutena, jonka verhoa eivät sisäasiainministeriön julkaisemien vuosikirjojen numerotiedot (174 miljoonaa) eivätkä Hübnerin maantieteellis-tilastolliset taulut (169,4 miljoonaa) voi nostaa. Sota ja vallankumous, joukkosiirtyminen Iso-Venäjästä ja Ukrainasta Siperiaan sekä kasvanut siirtolaisuus läntisistä maakunnista Amerikkaan ovat 17 vuodessa enemmän muuttaneet vuoden 1897 tulosta, kuin syntyneisyyden suuremmuudesta johtuva luonnollinen väestön lisäännys on voinut sen tehdä.