Valtakunnanneuvostossa uusi esimies Shtsheglovitov ehkäisi muutamien valittujen jäsenten yrityksen ottaa puheeksi valtiollisen aseman sillä hetkellä. Osa valtiopäivien jäseniä pani vastalauseensa ja poistui istuntosalista — sellaista mielenosoitusta ei vielä milloinkaan ollut tapahtunut —, toinen osa jäi pohtimaan hallituksen esitystä "raittiuden voimaansaattamiseksi Venäjällä ikiajoiksi". Väliaikaisena toimenpiteenä oli alkoholinnautinnon kielto ollut voimassa jo elokuun 2 p:stä 1914, mutta ei tyydyttänyt kansaa semmoisenaan. Helmikuun 25 p., paaston edellisenä sunnuntaina, Pietarin poliisi korjasi huostaansa 1,024 henkeä, jotka juopuneina makasivat pitkin katuja tajuttomina. Vuotta ennen niitä oli ollut vain 729, jotka olivat viettäneet tätä juhlapäivää juomalla denaturoitua väkiviinaa ja oli viety poliisiputkiin selviämään humalastaan.
Edistysmielinen blokki oli vallan varma siitä, että tarvittiin vain parlamentillisen hallituksen asettamista, jotta yhdellä iskulla sekasorto muuttuisi järjestykseksi ja "poliisin keinotekoisesti aikaansaama kansan raakuus"[30] luonnolliseksi lempeydeksi, jotta Saksa voitettaisiin ja Konstantinopoli valloitettaisiin. Järkevän ja toden lausunnon antoi edustaja Kerenski duumassa 28 p. helmikuuta: "Venäjällä vallitsee nykyään sekasorto, jonka rinnalla tuo kauhea, 300 vuotta takaperin vallinnut sekasorron aika oli pelkkää lasten leikkiä. Imperialistisilla haaveiluilla, tyhjillä korupuheilla tulevista valloituksista, duuman porvarillinen enemmistö koettaa peittää venäläisen elämän surullisen todellisuuden. Venäjän kansa ei tahdo valloituksista mitään tietää!" — "Se ei ole totta!" hänelle huudettiin. — "Te ette tahdo totuutta kuulla. Se on teidän ja Venäjän onnettomuus! Tehkäämme järkeviä ehdotuksia, tehkäämme rauha — Saksan kanssa!" Raivoissaan Rodsjanko heilutteli kelloaan; suuttumuksen huutoja kaikui salissa. Hän ei saanut jatkaa.
Protopopov ei näyttäytynyt duumassa. Hänellä oli tärkeämpää tehtävänä. Maaliskuun alkupäivinä kaikki oli valmiina vallankumousta vastaanottamaan. Kenraali Habalov, kykenemätön ja pelkurimainen mies, oli vastaanottanut hänen määräyksensä. Kaupungin keskustassa oli kulmatalojen ullakoille järjestetty konekivääriasemia, jotka oli miehitetty luotettavilla poliiseilla. Hallitus oli varustettuna, vallankumous saattoi alkaa.
Se alkaa torstaina, maaliskuun 8 p. 1917, katumellakoiden muodossa. Leipuripuotien edustalla syntyy kansanmeteleitä. Kaikuu huutoja: leipää! vapautta! Punaisia lippuja liehutellaan ja puodit ryöstetään. Poliisit huutavat ja ampuvat. Työmiehet laukaisevat heihin revolvereitaan ja kiväärejään. Kasakat karauttavat esiin ja hyökkäävät väkijoukkoon. Duuma pohtii muonituskysymystä.
Kahtena seuraavana päivänä nämä näytelmät toistuvat. Mutta mielenosoittajat karttavat kaupungin keskustaa, missä konekiväärit vaanivat. Täällä vallitsee tavallinen vilkas liike, välittämättä esikaupungeissa tapahtuvasta ammunnasta. Noin 10,000 hengen suuruinen kansanjoukko täyttää illalla Kasanin-kirkon edustalla olevan paikan. Sotaväki ampuu sen keskelle. Kuusikymmentä kuolee, muut heittäytyvät pitkäkseen maahan. Duuma pohtii muonituskysymystä.
Hallitus tarttuu tavalliseen keinoon, joka siihen saakka aina, aseman ollessa jännittyneenä, on näyttäytynyt tehokkaaksi. Se hankkii itselleen sähköteitse tsaarin käskyn, joka lykkää duuman istunnot kaksi kuukautta eteenpäin.
Vaikka 11 päivä maaliskuuta on sunnuntai, niin duuma kokoutuu ja saa kuulla, että sen on hajottava. Mutta se ei noudata tätä käskyä. Sen valtuuttamana Rodsjanko sähköttää tsaarille, että vallankumous on alkanut, ja että vain pikainen uuden kabinetin asettaminen voi pelastaa hallitsijasuvun. Kun hän ei saa mitään vastausta, niin hän yöllä toistaa ilmoituksensa ja antaa sen sisällyksen sähköteitse tiedoksi rintaman ylimmille sotapäälliköille.
Maaliskuun 12 p. vallankumous voittaa, kun sotajoukot menevät kansan puolelle. Merkin antaa Volhynian henkivartiorykmentti, ammuttuaan komentajansa. Vain nimeksi Pietarin vanhat kaartinrykmentit olivat olemassa, todellisuudessa ne olivat nostokasten muodostamia varapataljoonia. Kello 1 päivällä volhynialaiset punaisten lippujen liehuessa ja soiton kaikuessa marssivat Taurian palatsin edustalle. Tsheidse ja Kerenski juoksevat ilosta säteillen heitä vastaan ja tervehtivät heitä. Rodsjanko ja blokin enemmistö horjuu. Uusia sotajoukonosastoja marssii esiin, kuljettaen mukanaan vangittuja ministerejä. Duuman vanhimpienneuvosto päättää muodostettavaksi väliaikaisen hallituksen Rodsjanko johtajanaan. Duuman puhemies horjuu yhä vielä. Silloin tulee tieto, että myöskin Venäjän vanhin kaartinjoukko, Preobrasenskin rykmentti, on mennyt kapinoitsijain puolelle. Se ratkaisee. "Duuman toimeenpanevan komitean" nimisenä kokoutuu väliaikainen hallitus, johtajinaan Rodsjanko, Miljukov ja Gutshkov, ja kääntyy sähköteitse rintamalla olevien sotapäällikköjen puoleen. Ei kukaan heistä kieltäydy sitä tunnustamasta. Samaan aikaan ja samassa paikassa muodostuu toinen väliaikainen hallitus, "työväen- ja sotilasvaltuutettujen neuvoston toimeenpaneva komitea", johdossaan Tsheidse ja Kerenski. Oli aivan kuin Pariisissa 24 p. helmik. 1848, jolloin Lamartine muodosti porvarillisen ja samaan aikaan Louis Blanc köyhälistöhallituksen. Ja niinkuin silloin Pariisissa, niin nytkin Pietarissa molemmat hallitukset ryhtyivät keskusteluihin toistensa kanssa omavaltaisesti anastetun valtansa jakamisesta.
Kaupungissa valloitetaan vankilat ja vapautetaan muutamia tuhansia rikoksentekijöitä. Heidän huudostaan työmiehet hyökkäävät piirioikeutta, rauhantuomarikamareita sekä poliisilaitoksia vastaan ja hävittävät ne sekä sytyttävät ne tuleen. Asiakirjat, jotka todistavat karkuun päässeiden rangaistusvankien syyllisyyden, ovat hävitettävät. Toiset panevat vapauden nimessä toimeen kotietsintöjä ja vangitsemisia, jotka antavat hyvän saaliin.
Kronstadtissa merisotamiehet kapinoivat. He murhaavat amiraali Virénin ynnä 39 upseeria ja heittävät muut päälliköt vankeuteen.