Entinen tsaari sai Russkilta takaisin persoonallisen vapautensa ja matkusti Mohileviin päämajaan takaisin. Sotajoukon ylipäällikkyyden hän siirsi suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitshille.
Maaliskuun 16 p. Gutshkov ja Shulgin palasivat Pietariin ja antoivat kabinetille Nikolai II:n luopumisasiakirjan. Ministerit säikähtivät lyijykynällä tehtyä allekirjoitusta ja kaatoivat läpinäkyvää lakkaa sen päälle estääkseen sitä haihtumasta. Kruunusta luopumisen Mihailin hyväksi he hyväksyivät. Mutta Kerenski teki vastaväitteitä. Äkkiä hän haihdutti porvarillisten ministerien harhakuvitelman, että he olivat oikea hallitus. Ylihallituksen, Pietarin neuvoston toimeenpanevan komitean valtuuttamana hän vaati suuriruhtinaan kruunusta-luopumista — uhaten muuten heti panna viralta koko kabinetin työmies- ja sotamiespataljoonan avulla. Kerenski ja Lvov sepittivät luopumismanifestin. Mihail Aleksandrovitsh allekirjoitti sen maaliskuun 16 päivän iltana. Venäjästä oli tullut tasavalta.
* * * * *
Pietarista tullut tieto vallankumouksen voitosta aiheutti kaikissa kaupungeissa kansankulkueita punaisine lippuineen; kaikkialla perustettiin paikallisia "sovjeteja", neuvostoja, ja monin paikoin myöskin vapautettiin rikoksentekijät vankiloista. Porvarillisistakin piireistä kuului hempeämielisiä ääniä, jotka sitä puolustivat: vangittujen rikoksiin oli vanha hallitus syynä. Vapauden valtakunnassa rikoksentekijät taas tulisivat hyviksi ihmisiksi.[31] Ei missään vallankumous kohdannut vastarintaa. Taantumuksellinen "Venäjän kansan liitto" maakunnassa olevine lukuisine haaraosastoineen oli yht'äkkiä kadonnut. Se oli ollut puhtaasti keinotekoinen muodostuma Venäjän kansassa. Turhaan hallitus oli käyttänyt miljoonia ruplia sen järjestämiseen sekä jäsenten kokoamiseen sille ryysyköyhälistön keskuudesta, joka nyt heitti yltänsä liittomerkit, heilutti punaista lippua ja yhdessä vapautettujen ammattirikoksellisten kanssa lähti ryöstelemään.
Rintamalla vallankumous yllätti upseerit, mutta ei sotamiehiä, joita salainen kiihoitus oli valmistanut kumoukseen. He alkoivat panna täytäntöön "päiväkäskyä n:o 1", eivät enää tervehtineet esimiehiänsä ja valitsivat sotamiesvaliokuntia. Ei auttanut, että neuvostohallitus ministerien mitä vakavimman huomautuksen johdosta vanhaan tsaarinaikuiseen tapaan selityksellä osaksi kumosi antamansa määräyksen: sotamiesvaliokuntien tuli ryhtyä vain valtiollisiin ja taloudellisiin toimenpiteisiin, mutta ei sotilaallisiin. Tätä hienoa eroa yksinkertainen sotamies ei voinut tai ei tahtonut käsittää. Kieltäydyttiin aivan yleisesti tottelemasta ja vihattuja upseereja erotettiin tai ammuttiin salaa kuoliaaksi. Niinkuin kaupungeissa monet kadettiset porvarit, niin sotajoukossa monet upseerit yht'äkkiä huomasivat olleensa sydämessään oikeastaan aina tasavaltalaisia ja riensivät ympäristöllensä ilmoittamaan tämän keksintönsä. Pietarissa teki sen kenraali Kornilov, jonka väliaikainen hallitus oli määrännyt sikäläisten joukkojen ylipäälliköksi, ja joka teki tiliä toiminnastaan sekä sille että neuvostohallitukselle. Kenraali Brusilov, etelärintaman ylin komentaja, koristi autonsa punaisilla lipuilla, jotta hänen joukkonsa jo kaukaa voivat huomata ylipäällikkönsä mielipiteet. Eräässä suuressa esikuntaupseeriensa kokouksessa hän ilmoitti heille olleensa jo kauan vakaumukseltaan tasavaltalainen. Ivallisesti kysyi häneltä senjälkeen muuan kenraali, oliko hän ollut sellainen jo heinäkuussa 1916, jolloin hän oli suudellut tsaarin kättä, kun tämä oli antanut hänelle kunniasapelin. Tahditon kysyjä erotettiin heti päällikkyydestään.
Suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitsh Tiflisissä vakuutti uudelle hallitukselle syvää kiintymystänsä ja lykkäsi syyn sotilaallisiin tappioihin keisarinnan niskoille. Hän oli, niin kertoi virallinen "Kaukasian armeijan lehti", saksalaisen puolueen johdossa, hän tahtoi saada aikaan Venäjän tappion ja oli suhteissa Saksan pääesikunnan kanssa, jolle hän kavalsi sotasalaisuuksia. Maaliskuun 20 p. hän Tiflisistä matkusti Mohileviin päämajaan, taas ottaakseen haltuunsa ylipäällikkyyden. Sinne saavuttuaan hän tsaarin entiseltä esikuntapäälliköltä, kenraali Aleksejeviltä, sai sen tiedon, että hallitus oli nimittänyt hänet, Aleksejevin, ylipäälliköksi. Suuttuneena suuriruhtinas matkusti edelleen Pietariin. Huolestuneena ilmoitti hänelle siellä ministeripresidentti 24 p. maaliskuuta, että neuvostohallitus ei ollut hyväksynyt hänen nimitystään ja oli vapauttanut hänet myöskin Kaukasian armeijan päällikkyydestä.
Novoje Vremja ilmestyi maaliskuun lopussa uudestaan — työläis- ja sotamiesneuvoston sensuurivirasto oli saatuaan rahasumman sen sallinut —, niinkuin ennen suurikokoisena ja jatkaen vanhaa halpamielistä panettelupolitiikkaansa, mutta valtiollisilta mielipiteiltään vallan toisenlaisena. Se ylisti nyt vallankumouksen "petoksetonta" voittoa ja halveksi "petturia" Nikolai II:ta, se kiitti tasavaltaista valtiojärjestystä, koska tämä muka edisti sivistystä, ja tuomitsi vääräksi monarkkisen, koska se sai kansan vajoamaan takaisin raakuuteen.[32]
Neuvostohallituksen julkaisema tahi sitä mielistelevä sanomalehdistö vaati, että "kärpännahkaviittaan puettu jesuiitta — tai miten muuten häväistyssanat kuuluivat — oli eristettävä, jottei vapaudelle tulisi mitään vaaraa". Maaliskuun 20 p. Lvovin hallitus päätti vangita ent. tsaarin ja kuljetuttaa hänet Tsarskoje Selohon. Neljälle duumaedustajalle uskottiin asian toimeenpano. Maaliskuun 21 p. iltapäivällä Mohilevin rautatieasemalla seisoi kaksi junaa vastakkain. Toisessa istui leskikeisarinna Maria Feodorovna. Hän oli — liian myöhään — rientänyt Kiovasta Mohileviin antaakseen pojalleen neuvoja. Hän oli voinut vain katkerasti moittia ent. tsaaria. Nyt hän sai nähdä, kuinka, suuren kansanjoukon ollessa ääneti kuin hauta, Nikolai II astui ylimääräiseen junaan, joka toisen kerran vei hänet vankeuteen, mistä hän ei enää ollut palaava. Väliaikainen hallitus päätti kyllä antaa hänelle luvan lähteä Englantiin, mutta sen vakoilija Kerenski ilmoitti tämän päätöksen ylihallitukselle. Tsheidse lähetti heti asiamiehiä luotettavan miehistön ja konekiväärien kanssa Tsarskoje Selohon estämään tsaarin vapaaksi laskemista. Kahden hallituksen tarkasti vartioimana ja ankarasti kohdeltuna tsaarillinen perhe vietti neljä raskasta kuukautta Tsarskoje Selon keisarillisessa linnassa. Elokuun 13 p. se Kerenskin toimesta karkoitettiin Siperiaan Tobolskin kaupunkiin.[33]
Vapaan Venäjän lopullinen uudistaminen oli jäävä tulevan perustuslakia-säätävän kokouksen tehtäväksi. Lupauksensa mukaisesti porvarillinen "väliaikainen hallitus" Lvovin johdossa alkoi yrittää heti uudistaa valtiota panemalla toimeen kansanvaltaisia reformeja. Tässä sitä kuitenkin milloin vastaväitteillään, milloin käskyillään esti sitä "tarkastava" Tsheidsen johtama köyhälistöhallitus. Toisina häiritsevinä aineksina tulivat lisäksi rajamaissa syntyneet osaksi julkiset, osaksi salaiset hallitukset, sekä muodostumassa oleva, Leninin johtama toinen köyhälistöhallitus. Lisäksi monet väliaikaisen hallituksen toimenpiteet teki tyhjäksi alkava anarkia, joka sai "oikeudellisen" perustelunsa kansanomaisessa talonpoikaislausunnossa: "nyt vallitsee vapaus eikä enää laki, kansa tekee mitä tahtoo!"
Hallinnossa väliaikainen hallitus pakosta antoi vanhan järjestelmän toistaiseksi jatkua ja koetti vain uusilla miehillä vuodattaa uutta viiniä vanhoihin leileihin. Kaikki kuvernöörit — mikäli heitä ei jo vallankumouksessa oltu erotettu tai murhattu — saivat eronsa ja heidän sijaansa asetettiin automaattisesti kuvernementti-semstvovirastojen esimiehet. Mutta monin paikoin ei väestö tai eivät paikalliset neuvostot olleet tyytyväisiä uusiin läänien johtajiin ja vangitsivat heidät, josta tuli virasta vapauttamisen uudenaikainen muoto. Poliisi sai nimen miliisi. Vanha henkilökunta erotettiin ja uuden muodostaminen uskottiin paikallisille itsehallintoelimille. Ehdokasten valinnassa katsottiin, niinkuin tsaarivallan aikana, vähemmin kuntoa ja rehellisyyttä kuin valtiollisia mielipiteitä. Sentähden hakijoilta säännöllisesti vaadittiin todistus, että he tsaarivallan aikana olivat istuneet vankeudessa. Sellaisen voivat paitsi valtiollisia vankeja myöskin kaikki rikoksentekijät hankkia. Seuraus oli, että uudella miliisillä oli kaikki tsaarinaikuisen poliisin huonot, mutta ei sen hyviä ominaisuuksia. Murtovarkaat ja ryöstömurhaajat palvelivat teollisuuspoliisina ja olivat yksissä hankkeissa toveriensa kanssa, jotka päästyään vankeudesta taas olivat ryhtyneet varkaan toimeensa. Eräällä väliaikaisen hallituksen kovin epäselvästi laaditulla määräyksellä 3 p:ltä huhtikuuta kaikki kansalliset ja uskonnolliset rajoitukset kumottiin. Mutta monin paikoin ne jäivät edelleen voimaansa.