[24] Valheellisten ilmiantojen perustuksella sangen monet lähetettiin Siperiaan. Siitä kertoo myöskin kenraali Pavel Kurlov v. 1920 Berliinissä ilmestyneessä teoksessaan "Venäjän keisarivallan häviö". Hän oli 7 p:stä jouluk. 1914 1 p:ään syysk. 1915 Itämeren-maakuntien kenraalikuvernöörinä ja tiesi poliisiosaston entisenä johtajana joukoittain saapuvien ilmiantojen arvottomuuden ja valtiollisen tarkoitusperäisyyden. Hän koetti vastustaa epäkohtaa, mutta siinä menestymättä. Ilmiantajat, jotka Riiassa torjuttiin, kääntyivät ylimmän sotajohdon esikunnan puoleen, joka otti huomioon typerimmätkin juorut. Venäläisenä hallintomiehenä Kurlov ei nähnyt mitään väärää siinä, että otti rahaa siitä, että päästi vankeudesta viattomia.
Kuvaavat hallinnon mielivaltaisuudelle ovat riikalaisen pastorin Eugen Scheuermannin kohtalot. Marraskuussa 1905 hän huolimatta Riian "liittokomitean" kiellosta oli edelleen lukenut kirkkorukouksen tsaarin puolesta. Tästä uppiniskaisuudesta jokin salainen vallankumousoikeus tuomitsi hänet kuolemaan. Tuomion toimeenpanemiseksi hänet kutsuttiin erään muka heikkona sairaana olevan seurakuntalaisensa luo ja matkalla häntä ammuttiin, niin että hän kaatui maahan. Pahasti haavoitetun Scheuermannin onnistui pelastaa henkensä. V. 1915 vallankumoukselliset ilmiantoivat hänet "tsaarihallituksen vihollisena" ja sen nojassa hän tutkimatta karkoitettiin Siperiaan, jalassaan vielä murhayrityksessä saamansa luoti. Vuoden 1917 vallankumouksen kautta hän muiden karkoitettujen kanssa vapautettiin ja palasi Riikaan. Täällä vallankumoustuomioistuin 1919 toisen kerran tuomitsi hänet kuolemaan "vastavallankumouksellisena" ja hänet mestattiin.
[25] Kurlov, "Venäjän keisarivallan loppu", s. 320: "M. W. Rodsjanko kertoi tästä teosta, niinkuin jostakin Venäjän aseiden loistavimmasta voitosta Itämeren-maakunnissa. Totuus tuli kuitenkin pian tiedoksi ja synnytti pääesikunnassa mitä suurinta tyytymättömyyttä, mutta valtakunnanduuman presidentissä kiusallista hämmästystä."
[26] Tilastomies Isajevin arvioinnin mukaan oli pakolaisten kokonaisluku kesällä ja syksyllä 1915 kaksitoista miljoonaa. "Semgora" aloitti marraskuussa pakolaisten laskennan, mutta hallitus kielsi sen.
[27] Maaliskuun 2 p. 1917 lastattiin Vladivostokissa venäläisten meriupseerien valvonnan alaisena 2,044 kultaharkoilla täytettyä kirstua kahteen japanilaiseen risteilijään. Muuan kirstu meni rikki, niin että näkyi mitä siinä oli. Se oli tsaarihallituksen viides ja viimeinen kultalähetys Vladivostokin kautta ulkomaille.
[28] Tunnetuksi asia tuli vasta 25 p. maalisk. 1917.
[29] Aina vuoteen 1915 hänen nimensä oli Krieger. Jottei saisi eroa virasta, hän muutti nimensä, mutta kieltäytyi kääntymästä oikeauskoisuuteen. Siitä huolimatta hän 9 p. tammik. 1917 nimitettiin kulkulaitosministeriksi, koska tarvittiin kelvollista ja rehellistä ammattimiestä saattamaan kuntoon Trepovin rappeuttamaa rautatielaitosta.
[30] Peshehonov Russkija Vjedomostissa, n:o 1, 14 p. tammikuuta 1914.
[31] Svabodnaja Myslj (Vapaa ajatus), 26 p. maalisk. 1917.
[32] Menshikov 31 p. maaliskuuta.