["Tuulikki" oli lasten lehti joka ilmestyi tämän vuosikymmenen alkupuoliskolla.]
VELJEKSET (ENSIMÄINEN KIRJE)
Meitä on kolme veljestä. Heikki on vanhin, Viljo on keskimäinen ja Eljas on nuorin. Me asumme Eerikinkadun varrella Helsingin kaupungissa. Siinä talossa on puiset rakennukset ja sievä piha. Pihassa on paljo sopivia komeroita, missä sopii olla piilossa, kun leikimme kuuropiilosilla. Lukukauden ajalla käy siellä paljo poikia leikkimässä, varsinkin Valmistavan koululaisia, jotka ovat Viljon ja Eljaan tovereita. Kerran oli meitä kuusitoista kaikkiaan, mutta silloin oli tyttöjäkin. Elsa, Siiri ja Ester olivat silloin mukana. Ne ovat Viljon luokkalaisia.
Me huusimme ja hurrasimme silloin niin hirvittävästi, että isän täytyi avata ikkuna ja kysyä, oliko siellä sota. Voi, kuinka me nauroimme!
Kun tulimme silloin leikkimästä sisälle, niin olivat vaatteemme niin märkiä, että tuli suuri lätäkkö vettä lattialle riisuessa. Ja Leena sanoi meille, ettei saappaista tule kalua koko talvena. Mutta äiti vaan nauroi ja sanoi, että pitää panna tulta hellaan ja vaatteet kuivamaan hellan ympärille.
Monta hauskuutta oli meillä pitkin talvea, mutta kaikista hauskinta oli se, kun alkoi lumi sulaa ja sai ruveta tekemään puroja pihamaalle. Yhdessä pihan reunassa oli Heinjoki ja toisessa oli Volga. Reinin varrelle laitoimme Boden järven ja heti kun Rein läksi Bodenista, niin siihen tehtiin Schaffhausin putous. Me panimme päreitä poikittain puron pohjalle ja siitä tuli niin mainio putous, että vesi kävi vaahtoon. Meillä oli kaikilla lapiot ja vielä käytimme pihamiehen vanhaa rautalapiota.
Mutta nyt on lumi kaikki loppunut pihasta ja purot ovat kadonneet. Syreenipensaissa on suuria lehtisilmuja ja vaahterat alkavat jo vihannoida. Koulu on loppunut. Kaikki olemme päässeet luokalta. Heikin todistuksessa oli neljä kymmenikköä, Eljaan oli viisi ja Viljon kolme. Mutta isä sanoi, että pääasia oli, että pääsimme luokalta ja että joka pojalla oli käytös ja huolellisuus kymmenen.
Heti kun tulimme koulusta antoi äiti meille marjahilloa ja pannukakkua. Ja kun olimme riisuneet juhlapuvut pois, niin rupesimme heti laittamaan tavaroitamme kuntoon maalle lähtöä varten. Isä sanoi, ettei saa ottaa paljo rojua, tarpeellisimmat tavarat vaan. Mutta Eljas olisi tahtonut ottaa kaikki tavaransa. Vanha Polle, jolta on toinen etujalka poissa, oli muka otettava maalle, että paranisi siellä. Ja Pollen kärryt, jotka ovat aivan rikki, vietäisiin maalle, että seppä ne siellä korjaisi. Mutta kun kori niistä olisi tullut melkein täyteen, sanoin minä, ettei Pollea ja kärryjä saisi ottaa. Silloin rupesi Eljas itkemään ja Leena tuli sisälle, torui minua, nosti minun tavarani korista pois ja pani Pollen ja kärryt sinne.
Eljas herkesi nyt itkemästä ja näytti hyvin tyytyväiseltä. Minä arvelin, että minne minä nyt tavarani panen, mutta en viitsinyt itkeä, kun olen lyseolainen. Kokosin tavarani lattialta ja panin ne pöydälle, arvelin että hätä keinon keksii.
Silloin tulee Eljas ja ottaa minua kädestä ja sanoo: "anna anteeksi, veikko". — Kori on nyt tyhjä ja Eljas on kätkenyt Pollen ja kärryn ison sohvan taakse. No, minä taputan Eijasta olkapäälle ja kaikki on unhotettu.