Kun myötätuulessa purjehdin
On lystiä kyllä retki.
Mä unhoitan kaikki murehet
Ja vastukset vastaisetki.
Ja purje paisuvi pullolleen,
Yli aaltojen venhe viiltää,
Ja taivas hehkuvi hellemmin
Sen aalloilla kullat kiiltää.
Mä ruorissa istun ja katsastan
Kun karit kaukana hohtaa;
Mä ruoria köytän kiinnempään
Kun tuuli purjeita pohtaa.
On hauska laskea myötäiseen
Kun purjeet on paisuksissa,
Kun kaukana ranta häämöittää
On satama tiettävissä.
Vaan missä tarmoa tarvitaan,
Se hauskempi vielä on retki.
On hauskempi olla ruorissa
Kun matkall' on vastaisetki.
Kun vastahan aalto hyökähtää
Ja purren pystyhyn tempaa,
Niin ruori kysyvi käskijää,
Sen tarmoa tulisempaa.
Yli pursi keinuvi kuohujen,
Sen saumat ääniä antaa.
Vaan aallot kahtia halkeillen
Ne purtta vimmoin kantaa.
Tuo hyrsky hurjasti hyökältää
Ja ruorin raksavi lauta.
Mun purteni, purteni, kuinka käy?
Tää liekö jo meille hauta?
KOIVUN LASTUT
Eräs työmies kulki metsäistä tietä pitkin kirves olallaan. Oli iltahämärä. Kaukaa alkoi kuulua ratasten kolina ja vähän ajan kuluttua ajoi häntä vastaan nuori talonpoika kauniilla hevosella. Juuri kun hevonen tuli miehen kohdalle pelästyi se, hyppäsi pystyyn ja työnsi kärryt tienraviin. Talonpoika putosi kärryistä ja pyörät menivät rikki.