Mutta ensin tuodut lastut olivat puhtainta kultaa.
ALAKULOISELLE TOVERILLE
Tule Matti, tuiskuhun, pakkaseen
Siellä tarmoa tarvitaan!
Tule hangen pinnalle kilpailuun,
Siellä puhtisi punnitaan.
Tule Matti, ilohon ilman tään,
Siellä surusi haihtuu pois!
Tule, kiidä pinnalla kirkkaan jään.
Sepäs onnea sulle tois!
Älä Matti murjota nurkassas
Ja hautele ikävääs.
Tule mukaan, virkistä itseäs
Ja uudista elämääs!
JURKO JÄTTILÄINEN
Ennen muinoin eli Suomessa suuri jättiläinen. Hän oli niin vanha, ettei kukaan voinut laskea hänen ikäänsä. Hän asui Suomen synkimmässä korvessa, suurten järvien ja laajojen soiden takana.
Ihmiset olivat häntä harvoin nähneet. Jos kulkivatkin joskus sillä metsän perukalla luulivat he jättiläistä sammaltuneeksi vuorenselänteeksi ja astelivat rauhassa hänen ylitseen.
Ja jättiläinen heidän tuskin kulkevan huomasi. Pyyhkäsi joskus vaan suurella kädellään heidän pieniä jälkiään. Mutta ihmiset luulivat, että se oli tuuli, joka humisi vuoren kupeella.
Kerran vuodessa nousi jättiläinen syömään. Mutta silloin söi hän hyvän aterian: kolme lehmää, viisitoista lammasta ja neljän ruishalmeen kypsyneet tähkäpäät. Tämä tapahtui aina syksyllä.