Ihmetellen kuunteli nuori poika rannalla tätä kertomusta ja katseli usvan keskellä keijuilevaa impeä. Ja kertomus jatkui ja jatkui, mutta ääni hiljeni niin, että ei sanoja voinut enää eroittaa.
Usva siirtyi kauemmaksi, immen kuva hälveni näkyvistä. Metsälammen pinta kirkastui ja pilvien kuvat alkoivat siinä välkähdellä. Luonnon yli liiteli kesäisen aamun lempeä hengetär.
Yön unelmat olivat poissa.
NAAPURIN LASTEN JUHLAT
Juhla on meillä;
Eip' ole teillä!
On keitoksia
Ja makeisia,
On leivoksia
Ja sokeria.
On rinkilöitä
Niin mainioita,
On jälkiruokia
Ihanoita!
On meillä jauhoja,
Taikinata,
Ja ryytimaustinta
Hienoimpata,
On pippuria
Ja neilikkata.
On leivinpöytänä
Suuri lauta
Ja jauholaarina
Hiekkahauta.
On varastoinamme
Kuusten juuret,
Ja siellä puodit
On somat suuret.
Ei puutu vettä,
Ei ryyninjyvää,
On kaikki halpaa
Ja kaikki hyvää.
AARTEEN KAIVAJAT
Hannu ja Kalle olivat hyvät ystävät. Heidän kotinsa olivat vierekkäin ja yhdessä he aina kulkivat kouluun. Yhdessä he myöskin vapaahetkinä leikkivät ja yhdessä talvi-iltoina lukivat satuja.
Kevätpuoleen he hyvin hartaasti odottivat koulun loppumista, sillä heillä oli suuria tuumia mielessä. He aikoivat kesäluvalla hakea maasta aarretta.