Kului näin muutamia päiviä. Yhä vaikeampi oli miehen olla kertomatta asiaa vaimolleen.
Eräänä iltana, kun lapset leikkivät nurmikolla ja mies vaimoineen istui tuvan kynnyksellä, ei hän enää jaksanut pitää lupaustaan vaan kertoi koko asian vaimolleen. Tämä kertominen oli hänelle suuri ilo. Ja vaimokin oli onnellinen.
Mutta kun he yhdessä seuraavana aamuna menivät aittaan maitoa hakemaan, ei siellä ollutkaan mitään. Ja hopeakauhan sijalla oli jykeä, puusta tehty kauha. Eikä siihen kauhaan koskaan enää tullut maitoa.
ÄIDIN SILMÄT
Kaks on kaunehinta elämässä,
Kaksi uskollista, ihanaa.
Vaikka murhe musta mielen täyttää,
Huoli haihtuu, kauas katoaa.
Ne on tähdet elämäni yössä,
Niistä onni mulle aukeaa. —
Rakas, armas äiti! katso tänne!
Katsees kanssa autuus mulle saa.
MUISTO ELÄÄ
Marjolan mökki oli aivan valtatien vieressä, etäällä järvestä, mutta lähellä vanhoista ajoista kuulua Marjolan lähdettä, josta se oli nimensäkin saanut. Siitä lähteestä ei vesi loppunut koskaan. Kuumimpanakin kesänä juoksi siitä kirkas puro alempana olevaan lehtoon. Ja se puron varsi oli lasten ainainen leikkipaikka.
"Mustikki" helisteli kelloaan Marjolan veräjällä ja ammua ynähti hiljaa merkiksi kotia tulostaan. Pian ilmestyi veräjälle Marjolan Anna, toi palaa Mustikille, taputteli ja puhutteli sitä — avasi veräjän ja päästi Mustikin piha-aituukseen.
Sievä oli mökki Marjolan Pekalla ja Annalla. Hyvä oli heillä talouden alku. Kolme sinisilmäistä ja liinatukkaista lasta heillä oli. Kyllähän siinä oli työtä pitää lapset vaatteissa ja ruuassa, mutta menihän se sentään Jumalan avulla ja vanhempien ahkeruudella.