KÄÄPIÖN KIEVARI
Eräänä pimeänä ja myrskyisenä syyskuun iltana, jolloin ukkonen jyrisi ja salamat leimahtelivat, kulki vanha, harmaapartainen kääpiö tietä pitkin. Hän oli väsynyt ja hänen oli nälkä. Vihdoin tuli hän suuren, komean talon kohdalle, meni portista sisään ja kolkutti ovea, joka oli lukittu. Sisältä kuului kovaa puhetta ja naurua, mutta ovea ei avattu.
Kääpiö jatkoi matkaansa ja tuli toisen suuren talon ovelle. Hän kuunteli ensin ja alkoi sitte kolkuttaa. Mutta kukaan ei häntä täälläkään kuullut. Näin kävi hän monen talon ovella tässä suuressa kylässä. Mutta kaikkialla oli niin paljo muuta hommaa, ettei kukaan joutanut kuulemaan kääpiötä.
Kylän laidassa, aivan viimeisenä, oli pieni matala mökki. Kääpiö tuli mökin ovelle. Ovi seisoi raollaan ja kääpiö astui sisälle.
"Tule peremmälle ja vedä ovi kiinni", sanoi mökin ukko. Ja mökin vaimo toi kääpiölle leipää, kalaa ja piimää.
Kääpiö söi vatsansa täyteen ja kuivaili itseään tulen ääressä. "Syö kylliksesi!" sanoi vaimo ja lisäsi piimää tuoppiin. Ja mökin ukko pani enemmän puita takkaan, että matkamiehellä olisi lämmin.
Kun kääpiö oli levännyt, kiitteli hän ystävyydestä ja aikoi lähteä.
"Mitäs tuonne jumalan ilmaan lähdet. Makaa täällä. On täällä olkia sinullekin", sanoi ukko. Ja vaimo rupesi laittamaan vuodetta.
Mutta kääpiö kysyi tietä lähimpään kaupunkiin ja sanoi, että hänellä on kiire.
"Onnea matkallesi!" sanoi ukko.