"Kyllä asia hyvä on ja ansaitsee miettimistä", sanoi Lahtelan lautamies muutamille isännille. "Mutta kyllä se talonpojalla aina raha on tiukemmassa, kuin herroilla, jotka aina ovat raha kourassa".
"Ei ole hätää talonpojallakaan", sanoi iloisesti Kuuselan nuori isäntä. "kyllä raha erkanee yhtä hyvin maanmiehen kuin herrankin kouraan, kun vaan on jotain rahan alaista tavaraa. Herralla on oppinsa, mutta meillä on maantuotteita. Ja henkivakuutuksen minä otan heti huomispäivänä, jos vaan kanttori Huopala jo silloin meille tulee!"
"Hyvähän se on noin nuoren miehen ottaa," sanoi hiljaisesti Alatalon vanha, vaatimaton isäntä.
"Hyvä on. Mutta vanhalla siihen pitäisi olla vielä suurempi kiire," vastasi Kuusela ketterästi.
Vilkkaasti keskusteltiin hyvän aikaa, mutta vähitellen hajosivat vieraat, lähtien kukin kotiinsa. Kanttorikin teki pois lähtöään ja meni hyvästelemään emäntää. Mutta emäntä kielsi kanttorin vielä jäämään illalliselle. Joukko suurimpien talojen isäntiä jäi myöskin vielä asiasta keskustelemaan, sillä jos oli joukossa myöntyviä, oli siellä myöskin henkivakuutuksen ankaria vastustajoita.
Seuraavana aamuna läksi kanttori kiertoretkelleen pitäjälle. Risto Kölli seurasi hänen mukanaan, sillä olihan hänkin innokas henkivakuutusasian puollustaja. Hänestä oli muutoinkin hauska näin hyvässä seurassa käydä tervehtimässä vanhoja tuttaviaan, joita hän ei ollut nähnyt niin moniin vuosiin.
Tahvolasta otettiin siis hevonen ja ajettiin ensimäiseksi Rumpuniemeen, jonka isäntä oli Riston vanha kilpailija, olipa vielä kilpailija sellainen, joka oli vienyt Ristolta voiton.
Hän oli näet Ristoa rikkaampi ja senvuoksi antoi Rantalan isäntä tyttärensä mieluummin hänelle.
Heti kun pihaan ajettiin, tuli renki riisumaan hevosta. Näyttipä siltä kuin vieraita olisi odotettu.
"Onkos isäntä kotona?" kysyi kanttori.