Kesäinen ilta oli ihanimmallaan; hämärää tuskin huomasi. Nurmikkoisesta pihasta kohosi viehkeä tuoreen heinän lemu. Väki asettui istumaan mikä portaille, mikä nurmikolle portaiden eteen. Isäntä ja emäntä asettuivat vistin-penkille, rakkaan vieraansa läheisyyteen.
"No, aloitappas nyt!" sanoi Tahvo-isäntä hyväntahtoisella äänellään.
"Mielelläni, hyvä Tahvo", vastasi Risto. "Mutta anna anteeksi, jos eivät matkaini kokemukset ole teille juuri kaikin puolin mieluisia kuulla. Mutta katsos, se nyt on sillä tavoin tässä maailmassa että se, mikä on hyödyllistä ja opettavaista, ei aina ole hauskaa!"
"Sen tiedän hyvin, enkä hämmästy, jos meitä moititkin. Ymmärrän kyllä, että me täällä sydänmailla olemme monessa suhteessa hyvin takapajulla."
"Paljonhan olisi matkoistani kerrottavaa", alkoi Risto, "mutta tahdonpa nyt aluksi kertoa teille mitä matkoillani olen oppinut. Olen oppinut siellä kaksi asiaa: työtä tekemään ja säästämään. Ja ne asiat olen oppinut perinpohjin.
"Ja vaikka te nyt juuri olette tulleet kovasta viikon työstä, täytyy minun kuitenkin nuhdella teitä hitaudesta! Tosiaankin, arvelette te. Niin, tosiaan! Kun läksin kotimaastani ja tulin Ruotsiin, näin jo siellä vireämpää työn tekoa kuin meillä. Ja vielä vireämmin tehdään työtä muissa maissa. En liioittele, jos sanon, että ulkomailla tekee yksi mies kolmessa tunnissa saman työn, johon täällä menee viisi tuntia. Sen ajan, jonka nopeammalla työn teolla voittaa, voipi sitte käyttää tietojensa kartuttamiseen. Tieto on hyvä jokaiselle.
"Tiedän hyvin, että hitaus on suomalaisen luonteen ominaisuus. Mutta luonne ja tavat muodostuvat vähitellen olojen mukaan. Ei ole kovin kauan siitä, kun savupirtit olivat tavallisia Suomessamme. Eikä ole kauan siitäkään, kun Suomen talonpoika vietti melkein koko talven loikoen pirtin uunilla. Samoin kuin savupirtit ovat poistuneet uloslämpiävien pirttien tieltä, ja samoin kuin talvi-unien sijaan on tullut työ, (jospa hidaskin), samoin on kaikki työntekomme tuleva vireämmäksi, kun vaan tulemme huomaamaan, mikä hyöty meillä siitä on.
"Elkää luulko, että minun oli niin helppo muuttaa hidasta työtapaani, mutta pakko on hyvä opettaja. Kun isäntäni huomasivat miten hitaasti työskentelin, eivät he antaneet minulle enää päiväpalkkaa, vaan antoivat minun tehdä summatyötä. Tämän perästä sain tehdä lujasti työtä, ansaitakseni kunnollisen työpalkan, mutta vihdoin totuin siihen ja lopuksi ansaitsin puolentoista päivän palkan yhdessä päivässä.
"Tällaista summalaistyötä pitäisi meidän maanviljelijäimme ruveta enempi käyttämään. Silloin loppuisi tuo velttous ja hitaisuus, jota täällä yhä näkee. Varsinkin talvisaikaan, jolloin työt eivät ole niin kiireellisiä, on ajan tuhlaus oikein häpeällistä! Niin, jos asiat vielä lienevät sillä kannalla kuin täällä ollessani?"
"Eipä se paljo parempaakaan ole", vastasi Tahvo-isäntä, "ja kyllähän puheissasi on paljo tottakin, mutta laiskat lohduttavat itseään sanoen: ei Jumala ole kiirettä luonut."