"Elä suinkaan luule, hyvä Tahvo, että moitin vaan sinua ja sinun työväkeäsi", jatkoi Risto. "Minä puhun vaan ylipäänsä oloista täällä ja siellä ulkomailla. Tiedänhän esim. hyvin, että sinä et monien muiden isäntien tavoin anna väkesi olla miten ne tahtovat, esimerkiksi talvisaikaan. Jollet olisi ahkerasti ja pontevuudella työskennellyt, et olisi saanut taloasi näin hyvään kuntoon. Mutta löytyy paljo isäntiä, jotka lähettävät väkensä aamusilla työhön, eivätkä koko päivänä käy katsomassa, mitä ne toimittavat. Kuinka voi kukaan luulla, että työväki työskentelee hartaasti ja halulla, kun ei isäntä edes senvertaa huoli työstä, että katsoisi miten he ovat sen tehneet. Ja sellaiset isännät valittavat tavallisesti enimmin palvelijoittensa laiskuutta ja huolimattomuutta. Mutta miksi eivät he itse opeta väelleen ahkeruutta ja huolellisuutta?
"Emme me myöskään korjaa tallelle kaikkea, mikä voisi olla meille hyödyksi. Metsissä mätänee joka vuosi satojentuhansien markkojen arvosta marjoja ja sieniä. Näen tuolla Pekan naurusta, ettei hän sienistä pidä. Enkä minä tahdokaan, että keräisitte niitä itse syödäksenne. Mutta kerätkää niitä ja myökää ne sitte! — Lapset ja vanhat voivat aina sillä tavoin ansaita muutamia markkoja. Olen huomannut, että nyt on ruvettu viemään ulkomaalle marjoja, varsinkin puolukoita. Meidänkin maassamme on ruvettu valmistamaan marjaviinejä. Edistäkäämme mekin tavallamme näitä yrityksiä siten, että kokoamme marjoja ja myymme niitä. Alussa saamme tästä vaan vähän tuloja, mutta kun tarvis suurenee, voipi tästä tulla kansanlapsille sievä tulolähde. — Liian vähäinen yritteleväisyys ja liian suuri välinpitämättömyys ovat ehkä edistymisellemme suurempana haittana kuin meidän maamme ilman-ala ja huono maanlaatu.
"Nyt siirryn toiseen asiaan, jonka olen oppinut, nimittäin säästämiseen. Kun sanon, ettei kukaan Suomessa oikein ymmärrä miten tulee säästää, täytyy minun myöskin näyttää toteen sanani. En tahdo sillä sanoa, että meillä eletään ylellisesti. Sillä 'hyvät tukki-ajat', jolloin tosiaankin muutamin paikoin maassamme elettiin ylellisesti, ovat olleet ja menneet, ja kansa on oppinut niistä pitämään rahojaan tarkasti. Mutta kansamme elää vieläkin huoletointa elämää.
"Luuletteko, että minun asiani ulkomailla olisivat niin hyvin menestyneet, jollen minä olisi säästänyt älyllä. Olihan aikoja, jolloin en saanut tehdä työtä, jolloin minun täytyi matkustaa paikasta toiseen, saadakseni uutta ansiota.
"Jos olisin, niinkuin täällä on tapana, tuhlannut kaikki ansioni, niin olisin työttöminä aikoina saanut nähdä nälkää. Kokemuksesta opin vihdoin menettelemään seuraavalla tavalla: Minä laskin miten paljon voin puolessa vuodessa ansatta. Sitte tein arviolaskun niistä menoista, joita minulla välttämättömästi tuli olemaan saman ajan kuluessa. Samaan laskuun otin myös joltisenkin summan aavistamattomia menoja varten. Tulojeni ja menojen välille jäävän voiton voin puolen vuoden lopulla panna säästöön. Elkää luulko, että käytin säästöjäni entisen palvelustytön tavoin, joka päätti vuotuisesti säästää itselleen villaisen puvun. Kun hän oli palvellut 30 vuotta, oli hänellä 30 villaista pukua, mutta mitä teki hän niillä? Ei mitään. Päinvastoin oli hänellä vaan vaivaa ja kustannuksia niiden tähden. Paljo oli vaivaa niitä koilta suojellessa, ja kun piti muuttaa yhdestä palveluspaikasta toiseen, täytyi hänen maksaa hevosesta, joka ne kuljetti, sillä ei isäntä tahtonut kahta hevosta ilmaiseksi kyytiin antaa. Ja tuo palvelustyttö oli kaikkien mielestä rikas ja säästäväinen.
"Kerron teille toiste miten minä säästöni käytin. Tällä kertaa tahdon vieläkin mieleenne painaa, että on aivan välttämätöntä laskea tarkalleen tulonsa ja sen mukaan asettaa menonsa. Meidän maassamme on sekä ylhäisten että alhaisten seassa tapana elää luokittain, eikä suinkaan taloudellisen asemansa ja sisääntulojensa mukaan. Minun täytyy elää samalla tavalla kuin sen ja sen, joka on samallaisessa asemassa arvonsa suhteen kuin minäkin. Tämä on hullua. Tuolla toisella on ehkä palkkansa lisäksi perityn omaisuuden korkoja tulojensa joukossa. Taikka elää hän kevytmielisesti yli tulojensa. Kumpaisessakaan tapauksessa ei hänen esimerkkiään sovi seurata.
"Puhuin palvelustytön säästäväisyydestä. Elkää luulko isäntiä ja emäntiä viisaammiksi! Jos Kerttu antaa minun tutkia vaate-aittaansa ja luhtiansa, niin uskon varmaan näkeväni suuria kasoja höyhenpatjoja, tyynyjä, vaippoja, nahkasia y.m. Mihin niitä kaikkia tarvitset? Olet säästänyt lapsiasi varten. Niin tosin, mutta se pääoma, joka niihin on kiinnitetty, on korotonta. Mutta jos olisit myynyt tavarat valmiiksi saatuasi ja pannut rahat pankkiin, niin olisi rahat kasvaneet suuremman arvoisiksi, kuin mitä nämä tavarat ovat silloin kuin lapsesi niitä tarvitsevat. Ja toiseksi olisi niistä sillä ajalla ollut muille ihmisille hyötyä ja koko maalle jotain siunausta.
"Harvoja taloja on maassamme, joissa ei emäntä olisi elinajallaan 'säästänyt' lisätäkseen talon rikkautta vaatteilla, patjoilla, vaipoilla ja kaikenlaisilla talouskaluilla. Isäntä jälleen 'säästää' ostaakseen hopeakaluja, kauniita hevoiskapineita y.m. sellaista. Molemmat he säästävät, mutta säästävät ajattelemattomasti. He menettelevät vielä typerämmin kuin ne, jotka pistävät puhdasta rahaa vanhaan sukkaan ja kätkevät sen kirstun pohjalle. Sillä puhdas raha ei ainakaan kadota arvoansa, niinkuin talouskapineet tekevät.
"Tahdonpa nyt numeroilla näyttää teille, mitä sekä palvelustyttö että isäntäväki ovat sellaisella säästämistavallaan kadottaneet. Otaksun, että jokainen palvelustytön puvuista on maksanut 20 markkaa. Kolmenkymmenen vuoden kuluttua oli niiden arvo siis 600 markkaa. Mutta tästä täytyy vähän vähentää, sillä vaatteet vanhenevat vuosien kuluessa. Otaksukaamme tämä vahinko 10 prosentiksi. Siis oli hänellä 30 vuoden kuluttua ainoastaan 540 markan omaisuus. Mutta jos hän olisi vuotuisesti pannut nämä rahansa säästöön ja saanut 4 % korkoa korolle, olisi hänellä ollut noin 1,100 markan pääoma. Siis oli hän säästämistavallaan tullut 560 markkaa köyhemmäksi, kuin mitä hän olisi ollut, jos hän olisi säästänyt ymmärtäväisesti.
"Ja mitä on isäntäväki hävittänyt säästämisellään? Otaksun, että emäntä on valmistaessaan patjoja, vaippoja y.m., joita hän ei jokapäiväisessä elämässään tarvitse, käyttänyt aineksiin ja työvoimaan noin 100 markkaa vuodessa. Jätän pois luvusta koko sen voiton, jonka hän olisi voinut saada, jos hän olisi myynyt nämä tavarat heti kun ne valmistuivat. — Lisäksi otaksun, että isäntä on käyttänyt ostoksiinsa 50 markkaa vuodessa. Tämä tekee siis yhteensä 150 markkaa vuodessa. Otaksun vielä, että he täten ovat säästäneet 20 vuoden ajan. He ovat siis täten keränneet talouskapineita 1,000 markan arvosta, joitten kapineitten arvo on kuitenkin ajan pitkään alentunut, otaksukaamme noin 300 markalla; siis on heidän säästönsä 2,700 markkaa.