Kukapa olisi silloin, kun kanttori Huopala kävi Rumpuniemessä, voinut uskoa että Rumpuniemen emäntä, kiivas henkivakuutuksen vastustaja, Loviisa, vielä kerran itsekin olisi henkensä vakuuttanut.
Mutta niin kuitenkin kävi. Kohtalo satutti sillä tavoin, että Ristosta ja hänen nuoruutensa lemmitystä vielä tuli onnellinen pari. Risto laittoi Rumpuniemen paikan mitä parhaimpaan kuntoon, ja hallitsi siinä melkoisena isäntänä. Loviisa viihtyi myöskin paremmin kuin koskaan ennen, ja menestys näkyi heidän toimintaansa seuraavan kaikessa.
Mutta niinkuin usein kauniina kesäpäivänä äkkiä saapuu myrsky ja runtelee lehtevät puut, vihannan nurmen ja kukoistavat vainiot, saapui myöskin keskelle tätä onnellista elämää Tuonelan vieras, tauti. Riston emäntä vilusti itsensä kevättalvella ja kuoli jo ennen kesää. Raskaalla mielellä saattoi Risto vaimonsa hautaan.
Parin viikon kuluttua kuoleman jälkeen nosti Risto henkivakuutus-yhtiö
Suomen asiamiehen luona 3,000 markkaa, Loviisa-vainajan
henkivakuutus-summan. Samalla tiellä ja samoilla rahoilla osti hän
Loviisa-vainajan kolmelle lapselle myötäjäis-vakuutuksen.
Palattuaan kotiinsa kertoi hän Lehtolan emännälle, joka juuri oli sinne saapunut, mitä hän oli rahoilla tehnyt.
Lehtolan emäntä kiitti häntä käly-vainajansa puolesta tästä kauniista teosta, jonka kautta lasten tulevaisuus oli suureksi osaksi turvattu. "Paremmin et voinut tehdä," sanoi hän; "tästä teosta kyllä hedelmät kauniina näkyvät tulevaisuudessa. Todet ovat totisesti vanhan sananlaskun sanat:
"Joka säästää saadessansa,
Sillä on ottaa tarvitessa!"