"Homme libre et pensant, né pour haïr les rois, N'aimer que mes égaux et servir ma patrie, Vivre de mon travail ou de mon industrie, Abhorrer l'esclavage et me soumettre aux lois." ["Vapaa ja ajatteleva ihminen, syntynyt vihaamaan kuninkaita, rakastamaan ainoastaan vertaisiani ja palvelemaan isänmaatani, elämään työstäni ja toimeliaisuudestani, kammoamaan orjuutta ja alistumaan lakien alaiseksi.">[
Se kirja, joka ehkäpä enimmin oli suosittu, oli pieni lastenkirja La vie et la mort républicaines du petit Emilien (Pikku Emilienin tasavaltainen elämä ja kuolema), sangen kuvaava ajan hengelle. Pikku Emilien on 18 kuukauden ikäisenä niin täynnä tasavaltaista myötätuntoa muita kohtaan, että hän kärsii nähdessään kiinalaisten kuvain eräällä suojustimella näkevän nälkää ja janoa. Muutamia kuukausia myöhemmin hän oppii vihaamaan kuninkaita, kun eräs kuninkaallinen vahtimies estää häntä sekaantumasta perintöruhtinaan leikittelyyn koiransa kanssa. Hiukan vanhempana hän, joskin kovasti sairaana, ottaa osaa järjenjuhlaan laulaen marseljeesia, minkä kipeältä rinnaltaan jaksaa, ja nojautuen erääsen pikku toveriinsa. Kotiin tullessa hänen tilansa on pahentunut ja loppu on lähellä. Hän ei kuitenkaan malta olla kyselemättä julkisista seikoista, sotanäyttämöltä saapuneista uutisista ja Baillyn jutusta. "Eikö Baillya jo kohta viedä mestauslavalle?" hän kysyy kuolemaisillaan, ja kun äiti vastaa kysymykseen myöntävästi, niin hän huudahtaa: "Ah, sen hän on niin hyvin ansainnutkin!" Hänen viime sanansa ovat: "Eniten pahoittaa mieltäni, että minun täytyy jättää äiti ja etten voi olla miksikään hyödyksi tasavallalle."
Hallitus teki, kuten sanottu, kaikkensa kannattaakseen liikettä; niinpä julkaisi esim. opetuskomitea vuosien 1793-95 välillä innokkaan pedagogin Léonard Bourdonin esimiehyydellä suuren teoksen, johon oli koottu kaikki ne piirteet isänmaallisesta sankaruudesta, joita ranskalaiset olivat osottaneet vallankumouksen aikana. Se kuvitettiin kauniisti lukuisilla piirroksilla suurten vallankumouksellisten sankarien ja marttyyrien muotokuvista sekä tauluista, jotka esittivät historiallisia tapauksia tai joilla oli jotakin merkitystä päivään nähden.
Paljoa omituisempi ja aivan varmaan paljoa haaveellisempi oli vallankumousmiesten koe kasvattaa ranskalaisia julkisten juhlain vietolla. Meidän on vaikea ollenkaan ymmärtää, miten he voivat panna niin suuren arvon tähän kasvattamispuoleen, ja kummastusta herättää se käsityksen yhteys, joka vallitsi tässä asiassa. On näet yksi ainoa vallankumouksellisen kasvatuksen intoilijoista, joka on jättänyt sen kokonaan varteen ottamatta, nimittäin Condorcet. Ensimäinen, joka lähemmin tekee suunnitelman näiden juhlien viettämiseksi, on Lakanal. Jo aikaiseen hän konventille kuvaili sellaisten juhlien merkityksen ja suunnitteli muutamain sellaisten ohjelman. Kerrotaan että muutamat konventinjäsenet olivat tehneet pilaa eräästä sellaisesta juhlasta nimeltä "kotieläinten juhla", jonka nimi tuntui heistä omituiselta, mutta joka jokseenkin vastaisi meikäläisten maanviljelysnäyttelyjen ohjelmaa. Ei ymmärretty, mikä oli sellaisen juhlan tarkoitus, ja eräs Lakanalin virkaveljistä oli nauraen kysynyt: "Mikä se on tämä teidän kotieläinten juhlanne?" "C'est la vôtre" (se on teikäläisten) sanotaan Lakanalin suuttuneena vastanneen.
Vähitellen tottui kuitenkin ajatus niin paljon näihin juhliin, ettei enää pidetty kummallisena viettää niitä minkä abstraktisen käsitteen kunniaksi hyvänsä. Kun Robespierre 6 p. toukokuuta v. 1794 julkaisi manifestin korkeimman olennon palvelemisesta, sisältyi siihen tärkeänä kohtana julkisten juhlien viettäminen joka dekadina, s.t.s. 36 juhlaa vuodessa. Näiden juhlien esineenä oli paitsi korkeinta olentoa m.m. vapauden marttyyrit, vapaus ja tasa-arvoisuus, tasavalta, isänmaanrakkaus, tyranniviha, totuus, oikeus, kainous, kunnia, kuolemattomuus, kohtuullisuus, ystävyys, miehuus, rakkaus, aviollinen rakkaus, isällinen rakkaus, äidillinen hellyys j.n.e. Sellainen ajatus tuntuu meistä äärettömän naivilta, emmekä voi kunnolleen ajatella, miten näitä juhlia järjestettiin, joita vietettiin esim. kainouden, äidillisen hellyyden, pojallisen rakkauden ja muiden hyveiden kunniaksi, mitkä huonosti sopivat julkisuutta varten ja juhlakomeudesta opittaviksi. Mutta vallankumouksen ihmiset ottivat ne täyden toden kannalta, ja monin paikoin vietettiin vallankumouksen aikana — paitsi suuria yleisiä juhlia järjen, luonnon ja korkeimman olennon kunniaksi — pienempiä samantapaisia suurella juhlallisuudella. Niinpä mainitaan esim. erästä "aviopuolisoin juhlaa", joka vietettiin toukokuussa ja jossa kantonin vanhin aviopari oli kunniasijalla alttarin ääressä, minkä ohi kaikki vastanaineet kulkivat musiikin soidessa ja yleisön virittäessä vallankumouksellisia lauluja. Mitään suurempaa leviämistä tai vilkkaampaa mukaanliityntää nämä juhlat eivät saaneet, eikä niiden kasvattava merkitys sentähden tullutkaan sellaiseksi, kuin vallankumousmiehet olivat itselleen kuvitelleet.