Ja hän lisää vielä enemmän: "Jotkut henkilöt pelkäävät, että opetusta seuraisivat suurella tarkkaamattomuudella muutamat oppilaista, jotka voisivat pitää vireillä vilkkaampia ja hellempiä harrastuksia. Mutta tämä pelko ei suinkaan ole perusteltua. Jos tämä tarkkaamattomuus on epäkohta, niin on sen monin verroin korvaava herännyt halu osottautua ansiokkaaksi ja tiedokkaaksi rakastetun henkilön silmissä." — Mikäli tiedän, on Condorcet ensimäinen, joka on julistanut yhteisopetuksen periaatteen. Protestanttisissa maissa oli tosin joku kerta koetettu käytännössä yhteisopetusta kansakouluissa, mutta se oli tapahtunut käytöllisistä syistä, sitä ei ollut aiheuttanut mikään itsetietoinen periaate kaikkien yhtäläisestä oikeudesta nauttia opetusta.

Ei Talleyrandin eikä Condorcetin ehdotus joutunut keskustelun alaiseksi. Molemmat esitettiin sangen sopimattomina aikoina, toinen vain muutamia päiviä ennen valtiomuotoa säätävän kokouksen jäsenten eroamista ikipäiviksi, toinen, Condorcetin, 20 p. huhtik. 1792, sodanjulistuksen antamispäivänä. Jos ajattelemme, että sinä aikana, joka ulottui huhtikuusta 1792 konventin kokoonkutsumiseen syyskuussa, sattui ei ainoasti ulkomainen sota, vaan myös tasavallan asettamistyö, voimme ymmärtää, ettei koulukysymyksen ratkaisu tällä ajalla millään tavoin päässyt eteenpäin. Kuitenkin ryhdyttiin siellä täällä, kansalliskokouksen antamain erityismääräysten nojalla, osittain toteuttamaan Condorcetin jättiläissuunnitelmaa opetustoimen järjestämiseksi. Sen todellinen täytäntöönpano kävi mahdottomaksi tarpeellisten varojen puutteessa. Condorcetin ja Rommen yhdessä laatiman laskun mukaan olisi koko suunnitelman toteuttamiseksi tarvittu 25 miljonan suuruinen summa — ja laskussa oli huomioon otettu m.m. sellaisetkin seikat kuin opettajain täydellinen epäitsekkyys ja suurin mahdollinen tyytyväisyys. Mutta nämä 25 miljonaa eivät olleet saatavissa — ne riippuivat kokonaan kirkontilusten myönnistä, jota kansalliskokous ei ehtinyt järjestämään.

Sill'aikaa olivat koulut täydelleen rappiolla; useimmissa oli jo alusta pitäen vallankumouksen periaatteet panneet poikien päät pyörälle; nämä sekaantuivat politiikkaan ja monin paikoin nousivat kapinaan opettajiansa vastaan, pakoittivat nämä ottamaan oppiaineeksi kouluihinsa hallitusmuodon ja oikeusjulistuksen tai jättämään paikkansa. Epäjärjestykset kohosivat huippuunsa niiden hajaannusten johdosta, jotka syntyivät papiston sivilikonstitutsionista.

Konventti älysi yhtä hyvin, ehkäpä paremminkin kuin sen edeltäjät, että oli vallan välttämätöntä masentaa kouluissa vallitseva epäjärjestys, ja niinpä tämäkin kokous asetti komiteoita, jotka esittivät uusia näkökohtia ja uusia ehdotuksia. Ensimäinen säädös annettiin joulukuussa 1792; se oli lyhyt ja selvä ja sisälsi yhden tärkeimpiä periaatteita opetuksen asettamisesta uudelle ja tarkoituksenmukaiselle kannalle, nimittäin sen, että alkeiskoulujen tuli olla opetuksen pohjana, sekä määräsi näissä kouluissa luettavaksi kaikkia niitä aineita, jotka olivat tarpeellisia kullekin kansalaiselle.

Konventti oli vielä tähän aikaan samojen opetuslaitosta koskevain aatteiden elähyttämä kuin molemmat kansalliskokoukset, ja sen keskuudessa oli herännyt suunnaton suuttumus, kun muutamat sen jäsenet joulukuun alussa olivat rohjenneet ehdottaa kouluopetuksen tekemistä pakolliseksi. Mutta tässä kokouksessa, jossa yhä selvemmin voitiin huomata sortovaltaisia taipumuksia, törmäsivät piankin vapauden edut yhteen käytännöllisen hyödyn etujen kanssa, ja melkein aina viimemainitut ne pääsivät voitolle. Niin kävi opetuslaitoksenkin alalla. Pian konventin enemmistö johtui siihen mielipiteesen, että sivistyksen levittämiseksi niin pian kuin mahdollista opetus oli tehtävä pakolliseksi, ja vuoden kuluttua siitä, kun sellainen ajatus oli jyrkästi hylätty, konventti sääsi lain, joka pani toimeen mitä ankarimman koulupakon. Tämä laki kuului seuraavasti:

"Vanhemmat ovat velvolliset lähettämään lapsensa alkeiskouluihin. Ne, jotka rikkovat tätä käskyä vastaan, rangaistaan sakoilla, jotka vastaavat neljännestä heidän vuosituloistaan. Rikoksen uudistus rangaistaan kaksinkertaisilla sakoilla ja lasten kansalaisoikeuden menettämisellä 10 vuodeksi."

Niin ankara koulupakko olisi kenties, jos se olisi jäänyt pysyväksi, tuonut mukanaan terveellisiä vaikutelmia sivistyksen edistämiselle, mutta se maistui liian paljon jakobinismilta ja terrorismilta voidakseen puoltaa paikkaansa kauemmin kuin minkä Robespierren hirmuhallitus kesti. Kaikesta päättäen oli sen käytännöllinenkin merkitys vähäinen, sillä sitä seurasi uusia asetuksia, jotka kaikki jäivät tuloksiltaan melkein yhtä vähäarvoisiksi. Vasta Robespierren kuoleman jälkeen, thermidorianisen reaktsionin aikana, jota useissa tapauksissa elähytti samat aatteet kuin vallankumouksen alkua, kouluopetusta koskevat lait saivat jotakin varsinaista merkitystä. Tärkeimmät näistä laeista olivat ne, jotka säädettiin, toinen 17 p. marrask. 1794, koskeva alkeiskouluja, toinen, korkeampaa opetusta koskeva, Daunoun ehdotuksesta noin vuotta myöhemmin, 25 p. lokak. 1795.

* * * * *

Kouluopetuksen parantaminen ja järjestäminen ei kumminkaan ollut ainoa keino, jota vallankumouksen johtajat käyttivät uutta sukua kasvattaakseen. Oli toisiakin keinoja, joihin ryhdyttiin innostuksella, ja varsinkin kahdesta odotettiin hyvää tulosta. Ne olivat alkeiskirjojen julkaiseminen ja kansallisten juhlien järjestäminen.

Opetuskomiteassa oli kysymys helppotajuisten, yleishyödyllisten kirjain julkaisemisesta kerta kerralta ollut esillä, mutta vasta konventti joutui toteuttaman tämän aatteen, järjestämällä palkintokilpailuja paraita kirjoja varten. Ensimäiseen palkintokilpailuun ei jätetty ainoatakaan teosta, mutta toisessa, joka tapahtui v. 1794, sai Romme ensi palkinnon kirjastaan Käsikirja maanviljelijöille, jonka sisällystä tuo nimi ei ollenkaan ilmaise, kirja kun näet oli pieni encyklopedia lapsia varten ja sisälsi kaiken sen, mitä vallankumousmiehet katsoivat tarpeelliseksi alkeisopetukselle. Kun hallitus siten oli pannut asian alkuun, levitettiin vähitellen sellaisia kirjoja kansaa ja lapsia varten kaikkialla. Niille oli kaikille ominaista, kuten oli luonnollista aikana, jolloin politiikka oli kaikkein ylimäinen harrastus, pitkälle käypä tasavaltaisuus, ja suuri joukko niitä on kaikkea muuta kuin helppotajuisia. Tämä koskee varsinkin vallankumouksellisia katkismuksia, joita julaistiin lapsien tarpeeksi. Eräässä niistä asetetaan lapselle kysymys: "Mitä ymmärretään sanalla kansalainen?" Eräässä toisessa ovat seuraavat kysymykset asianomaisine vastauksineen: "Kuka olet? — Isänmaan lapsi. Mitkä ovat rikkautesi? — Vapaus ja tasa-arvoisuus. Mitkä ovat lahjasi yhteiskunnalle? — Sydän rakastaakseni maatani ja käsivarsi sitä puolustaakseni." — Muutamissa kokonaan unhotettiin, että puhuttiin lapsille; niinpä antaa esim. tuo n.k. tasavaltainen katkismus kysymykseen "Kuka olet?" lapsen vastata seuraavilla säkeillä: