Rousseaun kasvatusihanne oli abstraktisesti inhimillinen ihanne, vaikkapa sen ohessa joskus toinenkin ihanne väikkyi hänen mielessään, nimittäin hyödyllisen yhteiskuntajäsenen. Vallankumouksen tarkoitusperä oli läpeensä käytännöllinen. Se tarkoitti jo alusta pitäen kasvattaa hyödyllisiä valtionkansalaisia, kehittää yksilöitä etupäässä ja melkeinpä yksinomaan pitämällä silmällä sitä etua, jonka yhteiskunta voisi heistä saada. Rousseau oli tahtonut kokonaan eristettyä kasvatusta, vallankumous perusti koko kasvatusjärjestelmänsä yhteisopetukseen, koulujen perustamiseen. Rousseaun reformiaatteet eivät tarkoittaneet kansankasvatusta eikä naiskasvatusta. Vallankumous ymmärsi, että kaikenlainen etuoikeusjärjestelmä kasvatuksen alalla estäisi yhteiskuntaa käyttämästä hyväkseen kaikkia voimiaan. Sen suurena uutuutena on, että se on selittänyt kansanopetuksen siksi pohjaksi, jolle koko opetuslaitos on rakennettava, ja julistanut kaikki ihmiset yhtä oikeutetuiksi pääsemään nauttimaan opetuksen ja sivistyksen hedelmistä.

Kaikki ne kolme edusmieskokousta, jotka ottivat osaa vallankumouksen uudestimuodostamistyöhön, osottivat harrastusta kouluopetuksen järjestämiseen, ja jokainen niistä koetti aikansa ja voimiensa mukaan edistää pulmallisen kasvatusopillisen tehtävän ratkaisemista. Molempien ensimäisten kokousten opetusperiaatteet pitivät melkein täydellisesti yhtä; ne tarkoittivat vapauttaa opetuksen kirkon ylivallasta, asettaa sen mikäli mahdollista valtiosta riippuvaksi, tehdä sen kansalliseksi ja yhtäläiseksi kaikille. Molemmat nämä kokoukset olivat myös yksimieliset siitä, että oli mahdotonta millään tavoin pakoittaa yleisöä lähettämään lapsiaan kouluihin; molempia elähytti liiaksi vapaudeninnostus, voidakseen ollenkaan ajatella oikeaksi käyttää pakkokeinoja tiedon ja sivistyksen levittämiseksi laajoihin piireihin.

Jo valtiomuotoa säätävän kansalliskokouksen alusta saakka virtasi sille koko joukko anomuksia, joissa näitä näkökantoja pidettiin silmällä ja joissa vaadittiin opetuksen asettamista toiselle tolalle kuin vanhan järjestyksen aikana. Noudattaen näitä toivomuksia antoi kokous yleisen opetuskomitean tehtäväksi esittää asiasta ehdotuksen. Mutta jo ennen tämän ehdotuksen saapumista kokous sääsi seuraavaa, mikä tuli olemaan yhtenä artikkelina Ranskan ensimäisessä hallitusmuodossa: "On luotava ja järjestettävä yleinen opetus, joka on oleva yhteinen kaikille kansalaisille ja maksuvapaa välttämättömimmissä aineissa. Sitä varten perustettavat laitokset ovat jaettavat yli maan valtakunnan hallintojakoa vastaavassa suhteessa". Täten oli periaate julistettu. Se oli tuleva lähemmin kehitetyksi niissä suurenmoisissa ehdotuksissa, jotka yksityisten filosofien ja politikkojen valmistamina esitettiin eri kokouksille opetuskomitean puolesta. Ja ne nimet, jotka kohtaavat meitä tutkiessamme vallankumouksen aikaista opetuslaitoksen historiaa, eivät suinkaan ole tuntemattomia. Ei — nämä nimet ne juuri ovat antaneet vallankumoukselle sen loiston — seikka joka jo semmoisenaan todistaa sitä kantavaa harrastusta, jonka tämä kysymys sai osakseen.

Kaksi tärkeintä näistä ehdotuksista, toinen Talleyrandin esittämä valtiomuotoa säätävälle kansalliskokoukselle, toinen Condorcetin lakiasäätävälle, yhtyivät pääkohdissaan. Molemmat vaativat, että opetus oli oleva yleinen, molemmat vastustivat sen julistamista pakolliseksi. Molemmat antoivat sosialipoliittiselle kasvatukselle tärkeän sijan, ja molemmat tahtoivat opetuksen erotettavaksi kirkosta ja tehtäväksi valtion omaisuudeksi. Voi tuntua omituiselta että kaksi niin erinkaltaista miestä kuin Talleyrand ja Condorcet, toinen ovela politikko, joka oli kuoleva yhteiskunnan kukkuloilla, palveltuaan kaikkia hallituksia ja nautittuaan kaikkia vallan antimia, ja toinen jalo, lämminsydäminen filosofi, josta oli tuleva yksi vallankumouksen marttyyreja, omasivat saman käsityksen siitä, miten uusi suku oli luotava. Syy tähän on luonnollisesti siinä, että kummankin suunnitelmat johtuivat niistä periaatteista, jotka olivat vallankumouksen: vapauden ja tasa-arvoisuuden periaatteista, ja että kumpikin tähtäsi samaa päämaalia: sellaisten kansalaisten kasvattamista, jotka voivat olla hyödyksi yhteiskunnalle.

Epäilemättä oli kuitenkin Condorcetin ehdotus, joka itseensä sisällytti kaiken sen mitä filosofit ja humanistit monina vuosina olivat ajatelleet ja kirjoittaneet tässä aineessa, paljoa etevämpi kuin Talleyrandin. Opetusjärjestelmän eri jäsenet olivat siinä paremmin liitetyt toisiinsa ja sulivat kokonaan yhteen, opetussuunnitelmat yksinkertaisempia, kokonaisuus selvempää ja yksityiskohtaisempaa, jopa niin tarkasti valmistettua, ettei varmaan olisi kohdannut mitään vaikeutta panna se paikalla käytäntöön todellisuudessa. Se erosi Talleyrandin ehdotuksesta vaatimalla paljoa suurempaa lukua kouluja perustettavaksi, 31,000 alkeiskoulua ja 110 korkeampaa oppilaitosta, ja vaatimalla Talleyrandin neljän opetusvaiheen sijaan viisi, Condorcet kun näet tahtoi jakaa alkeis- eli kansakoulun kahteen osastoon, alempaan ja ylempään. Tärkeinä kohtina Condorcetin ehdotuksessa mainittakoon sitäpaitsi hänen pyrintönsä antaa fyysillisille tieteille, jotka siihen saakka oli laiminlyöty, oikeutettu sijansa kirjallisten rinnalla. Sen lisäksi mainittakoon hänen selvästi Rousseaun elähyttämät vaatimuksensa havainto-opetuksen, mikäli mahdollista, käytäntöön ottamisesta. Uudenaikaisimmalta näyttää Condorcet kumminkin vaatiessaan naisopetuksen kohottamista. Talleyrandkin oli kyllä tahtonut perustettavaksi tyttökouluja, mutta samalla hän oli lausunut mielipiteenään, ettei naisen tullut saada mitään korkeampaa henkistä sivistystä, vaan hän oli etupäässä kasvatettava omaa kutsumustansa varten. Condorcet tahtoi antaa naisillekin sivistystä, ja juuri siitä syystä, että nainen oli luotu niin vastuunalaista tointa kuin äidin ja lastenkasvattajan tointa varten. Kas tässä ne näkökohdat, jotka hän tuo esiin perustellakseen vaatimustaan:

"Naisen tulee olla sivistynyt, voidakseen kasvattaa lapsiaan, sillä hän on heidän luonnollinen kasvattajansa."

"Voida olla miehensä arvollinen toveri, voida osottaa harrastusta hänen työhönsä, ottaa osaa hänen toimiinsa, voida elää hänen elämäänsä: siinä aviollisen onnen välttämätön ehto."

"Naisten tulee olla sivistyneitä vielä toisestakin syystä, joka jokseenkin yhtyy edelliseen: siitä syystä nimittäin, etteivät he tietämättömyydellään sammuttaisi sitä henkistä liekkiä, jonka miehet ovat hankkineet itselleen opinnoillaan, vaan päinvastoin puhelulla ja yhteisellä lukemisella voisivat ylläpitää sitä."

"Naisten tulee saada sivistystä etusijassa sentähden, että se on oikein ja että heillä on sama oikeus sivistykseen ja tietoihin kuin miehilläkin."

Ne ovat samoja periaatteita ja samoja todistuksia, joita meidän aikamme on esittänyt perustellakseen naisen oikeutta tasa-arvoisuuteen miehen kanssa sivistyksen alalla. Mutta Condorcet menee vielä pitemmälle ja saavuttaa tässäkin yhden niitä aatteita, jotka meidän aikamme on toteuttanut: hän vaatii, että poikien ja tyttöjen tuli saada tämä opetus yhdessä, hän tahtoo, sanalla sanoen, perustaa yhteiskoulun. "Yhdessäoloa molempien sukupuolien välillä ei voida välttää", hän lausuu, "jokapäiväisessä elämässä; se esiintyy varsinkin maalla ja kaupungeissakin köyhemmän kansanluokan keskuudessa. Miksikä siis pelätä sitä koulussa, missä sitä kuitenkin valvotaan paljoa tarkemmin kuin koulun ulkopuolella? Miks'ei oteta askelta eteenpäin valmistaakseen lapsia elämää varten? Tavat varmaan tulevat voittamaan tästä jokapäiväisestä yhdessäolosta, sillä se hajoittaa ne harhakuvat, jotka syntyvät matkan päästä, ja lieventää aistien kuohua, mikä aina lisääntyy erottamisesta."