Poloinen ei kuullut mitään.
Hän katseli vaimoaan.
Lempi, lempi, se se häneen
Mielen hukkaa,
kertoi Sidonie imarrellen.
Hetken ajatteli Risler, hyppäisikö hän lavalle ja tappaisi kaikki.
Punaisia pyörijä näkyi hänen silmissään ja ikäänkuin raivon sokeutta.
Sitte valtasi hänen yht'äkkiä häpeä ja inho ja hän syöksi ulos kaataen tuolia, pöytiä, kaikkien häväistyjen porvarien suuttumuksen ja kirousten seuraamana.
VI.
Sidonien kosto.
Ei koskaan ollut Sigismund Planus, asuessaan yli kaksikymmentä vuotta Montrougessa, tullut niin myöhään kotia, edeltäpäin ilmoittamatta sisarelleen. Neiti Planus oli kovassa tuskassa hänkin. Eläen yhtä pitäen sekä mielen että kaiken puolesta veljensä kanssa ja omaten saman sielun häntä ja itseään varten, oli vanha piika useimpina kuukausina tuntenut kajahdusta rahastonhoitajan kaikista huolista, kaikista vastuksista; ja häneen oli vielä jäänyt suuri herkkyys vavista ja olla liikutettu. Jos Sigismund vallankin myöhästyi ajatteli hän:
— Voi! Herra Jumala… Kun ei vaan olisi jotakin tapahtunut tehtaalla!