"Oi Vincennesin metsiä, suuria valkoisia sotilashansikkaita, kävelymatkoja linnanvalleilla… Oi kasarmialueen aitauksia, sotamiesten mielitiettyjä, pistonginsoittajia Salon de Marsissa, absinttiryyppyjä nurkkaravintoloissa, tuttavallisia sydämenpurkauksia kahden kulauksen välillä, vihanvimmassa paljastettuja miekkoja ja haikeakielisiä romansseja, joita lauletaan käsi sydämellä!…"
* * * * *
Uneksi vain, uneksi vain ihmisparka! Minä en suinkaan tule sinua siitä estämään… iske vain rohkeasti rumpuasi, hakkaa sitä kaikin voimin. Eikä minulla ole oikeutta nauraa sinun hommiasi.
Sillä kenpä tietää, eikö minua vaivaa samanlainen kasarminikävä kuin sinuakin.
Minun Pariisini ei ole jättänyt minua täälläkään rauhaan enempää kuin sinua kasarmisi. Sinä lyöt rumpuasi petäjän juurella, sinä. Entäpä minä! Minä seuraan sinun esimerkkiäsi… Olemmepa me tosiaankin kunnon provencelaisia. Siellä Pariisin kasarmeissa me kaipasimme siintäviä Pikku-Alppejamme ja laventelin villiä tuoksua; täällä keskellä Provencea me taas ikävöimme kasarmia, ja kaikki mikä vain sitä mieleemme muistuttaa, on meille kallista!…
* * * * *
Kello lyö kylässä kahdeksan. Pistooli on lähtenyt paluumatkalle kotia kohti hellittämättä silti rumpupalikoitaan… Kuulen hänen painuvan alamäkeä metsään, yhä rummuttaen… Mutta minä makaan heinikossa sairaana koti-ikävästä, ja kuullessani tuota loittonevaa rummun pärinää olen näkevinäni koko Pariisin kulkevan siitä silmieni ohi, vilkahdellen männyn oksien lomitse…
Oi Pariisi!… Pariisi! Aina vain Pariisi!