"— Kas, tekö se olette, kunnon herra Martin, sanoi hän minulle; mikä suotuisa tuuli teidät nyt tänne…? Ja millä voin teitä palvella?
"— Hyvä pyhä Pietari, te joka olette sen suuren kirjan ja avaimen vartija, voisitteko sanoa minulle — ellen vain liene liian utelias — paljonko teillä on cucugnanilaisia täällä taivaassa?
"— En kiellä teiltä mitään, herra Martin; istukaa, niin katsomme yhdessä.
"Ja pyhä Pietari otti esiin suuren kirjansa, avasi sen ja pani silmälasit nenälleen:
"— Katsotaanpa: Cucugnan, niinhän se oli. Cu… Cu… Cucugnan. Tuossa se nyt on. Cucugnan… Hyvä herra Martin, se sivu on aivan tyhjä.
"Ei sieluakaan. Ei enemmän cucugnanilaisia kuin kovia luita kalkkunassa.
"— Mitä! Eikö yhtään cucugnanilaisia täällä? Ei yhtään? Mahdotonta!
Katsokaahan tarkemmin…
"— Ei ristinsielua, pyhä veli. Katsokaa itse, jos luulette minun laskevan leikkiä.
"Minä, synti vieköön! poljin jalkaa ja kädet ristissä huusin armoa.
Silloin pyhä Pietari lausui:
"— Uskokaa minua, herra Martin, ette saa antaa sen noin murtaa mieltänne, sillä siitä voitte saada jonkin veren rikkeen. Eihän se ole lainkaan teidän vikanne, se on pääasia. Cucugnanilaistenne, nähkääs, pitänee nähtävästi olla pieni tuokio kiirastulessa puhdistumassa.