"— Oi taivaan nimessä, suuri pyhä Pietari! Tahtoisitteko olla hyvä ja päästää minut niitä edes katsomaan ja lohduttamaan?
"— Mielelläni, hyvä ystävä… Kas tuossa, pistäkää nuo sandaalit heti jalkaanne, sillä tiet sinne eivät ole oikein hyviä… No niin, hyvä on… Kulkekaa nyt suoraan eteenpäin. Näettekö tuolla kaukana, alhaalla tienkäänteessä? Siellä on hopeinen ovi, kirjailtu ihan täyteen mustia ristejä… Siitä oikealle kädelle… Kolkuttakaa sitä, kyllä ne avaavat… Heipä hei! Voikaa hyvin ja olkaa iloinen."
* * * * *
"Ja minä patikoin… ja patikoin! Se se vasta maksoi kilpajuoksua! Pintaani karmii vieläkin, kun sitä vain ajattelen. Kaitainen ura, täynnä orjantappurapensaita, kiiltäviä nystyräkiviä ja kähiseviä käärmeitä vei minut aina hopeiselle ovelle asti.
"Kopu! Kopu!
"— Kuka siellä kolkuttaa! kysyi minulta karhea valittava ääni. —
"— Cucugnanin kirkkoherra.
"— Minkä…?
"— Cucugnanin.
"— Ahaa!… Astukaa sisään.