"Hypeltyäni hyvän aikaa harhaan näin vihdoin vasemmalla kädellä oven… ei, porttiholvin, suunnattoman suuren porttiholvin, joka ammotti selällään niin kuin suuren leivinuunin suu. Oi, rakkaat lapsukaiseni, sitä näkyä! Siellä ei lainkaan tiedusteltu nimeäni, eikä siellä ollut minkäänlaista luetteloa. Oven täydeltä työntyi sinne uuneihin väkeä, niin kuin te, rakkaat veljeni, sunnuntaisin tunkeilette kapakkaan.
"Ruumiistani valui hiki suurina karpaloina ja kuitenkin olin kuin jähmettynyt ja värisin. Hiukseni nousivat pystyyn. Nenässäni tuntui palaneen hajua, paistetun lihan hajua, samantapaista kuin se, joka leviää ympäri Cucugnaniamme, kun seppä Eloy polttaa kengittäessään vanhan aasin kaviota. En voinut vetää henkeäni tuossa pahalta haisevassa, hehkuvassa ilmassa; alhaalta kuului kauheata kiljuntaa, voivotuksia, ulvontaa ja kirouksia.
"— No, tuletko sinä sisään vai et? ärjäisi minulle sarvipää paholainen pistäen minua haarukallaan.
"— Minäkö? En minä tule. Minä olen Jumalan ystävä.
"— Jumalan ystävä… No, vie sinun… rupikonna! Mitä sinulla on täällä tekemistä?…
"— Minä tulen… Oi, älkää puhuko minulle siitä mitään, kun minä en enää jaksa pysyä pystyssä… Minä tulen… minä tulen kaukaa… kysymään teiltä nöyrästi, että… tuota… tuota… onko teillä sattumoisin… täällä… joku… joku cucugnanilainen…
"— No, tuli ja leimaus! Sinäpä nyt tekeydyt tyhmäksi, ikään kuin et tietäisi että koko Cucugnanin seurakunta on täällä. Katso nyt tuonne, sinä inhottava korppi, ja näetpä miten me täällä pitelemme niitä sinun kuuluisia cucugnanilaisiasi…"
* * * * *
"Ja minä näin keskellä hirvittävää liekkipyörrettä:
"Pitkän Coq-Galinen — jonka te kaikki tunsitte, rakkaat veljeni —, Coq-Galinen, joka niin usein joi itsensä humalaan ja niin usein kirjaili vitsalla eukko parkansa, Claironin, selkää.