— Äitiseni, tuo minulle takki!… Minä lähden saattamaan häntä torille asti.

Varmaankin mummo sydämensä pohjassa arveli, että on jo vähän liian viileää mennä saattamaan torille asti, mutta hän ei sitä lainkaan ilmaissut. Ainoastaan auttaessaan miehensä päälle kaunista punaisenruskeata, helmiäisnappista takkia kuulin tuon hellän olennon sanovan hänelle lempeästi:

— Ethän vain viivy liian myöhään ulkona, ethän? Johon ukko vähän veitikkamaisesti vastasi:

— He, he!… enpä tuota tiedä… kenties… Samassa he vilkaisivat nauraen toistensa silmiin ja pikku sinipiiat nauroivat nähdessään heidän nauravan, ja kanarialinnut nurkassaan naurahtivat nekin omalla tavallaan… Näin meidän kesken, luulenpa että kirsikoiden tuoksu oli mennyt vähän itsekunkin päähän… Yö oli jo tulossa, kun me läksimme, isoisä ja minä. Pieni sinipiika seurasi meitä pitkän matkan päässä saattaakseen sitten vanhuksen takaisin kotiin. Mutta tämä ei häntä huomannutkaan, vaan asteli ylpeillen käsikoukussani kuin mies. Mummo näki sen ilosta säteillen kotinsa kynnykseltä ja nyökytteli meidän menoamme katsellessaan somasti päätään, ikään kuin olisi tahtonut sanoa:

— Kas niin, ukkoseni… kyllä hän vielä kävelee kuin mies.

SUORASANAISIA BALLADEJA

Kun minä tänä aamuna avasin oveni, oli myllyni ympärillä suuri valkoinen huurrevaippa. Nurmi kimalteli ja helähti taittuessaan kuin lasi; koko kukkula värisi vilusta… Yhdeksi päiväksi oli ihana Provenceni pukeutunut Pohjoismaiden tapaan; keskellä noita kuurahelyjen koristamia petäjiä ja laventelitupsuja, jotka olivat puhjenneet kristallikukkiin, minä kirjoitin nämä kaksi hiukan saksalaistyylistä balladia, sillä aikaa kun huurre kimalteli silmissäni hohtavina tähtösinä ja kun ylhäällä kirkkaalla taivaalla suuret lumiauran muotoiset haikaraparvet, matkalla Heinrich Heinen maasta, laskeutuivat Camarguea kohti kirkuen: "Routa tulee… routa tulee…"

I

Dauphinin kuolema

Pikku Dauphin, kruununperillinen, makaa sairaana, pikku Dauphin on kuolemankielissä… Pyhä ehtoollinen on esillä valtakunnan kaikissa kirkoissa yötä ja päivää ja suuret vahakynttilät ovat sytytetyt siinä toivossa, että kuninkaan poika tulisi terveeksi. Vanhan pääkaupungin kadut ovat murheelliset ja äänettömät, kellot eivät enää kaiu, vaunut vierivät käymäjalkaa… Palatsin sisäänkäytävissä tirkistelevät uteliaat kaupunkilaiset ristikkoaidan takaa ihramahaisia, kultakaluunoilla koristeltuja porttivahteja, jotka keskustelevat pihoilla mahtavan näköisinä.