Ja saatuaan tämän vakuutuksen alkavat linnut taas laulaa, lähteet pulputa ja orvokit tuoksua, ikään kuin ei herra aliprefektiä olisi niillä maillakaan… Välittämättä ollenkaan tuosta hilpeästä hälinästä herra aliprefekti rukoilee sydämessään maanviljelysseurojen runotarta avukseen ja alkaa lyijykynä pystyssä deklamoida juhlallisella äänellä:

— Hyvät herrat ja rakkaat maakuntalaiset…

— Hyvä herrat ja rakkaat maakuntalaiset, lausuu aliprefekti juhlallisella äänellä.

Naurunrämäkkä keskeyttää hänet; hän kääntyy katsomaan, mutta ei näe muuta kuin ison harmaatikan, joka istuu hänen kolmikulmaisen hattunsa reunalla ja katselee häntä nauraen. Aliprefekti kohauttaa olkapäitään ja aikoo jatkaa puhettaan, mutta tikka keskeyttää hänet uudestaan ja kirkuu hänelle kaukaa:

— Mitä hyötyä?

— Kuinka! mitäkö hyötyä? sanoo aliprefekti punastuen korviaan myöten; ja karkottaen kädenliikkeellä tuon nenäkkään elukan hän toistaa uudelleen:

— Hyvät herrat ja rakkaat maakuntalaiset…

— Hyvät herrat ja rakkaat maakuntalaiset…, toistaa aliprefekti uudelleen.

Mutta silloin pienet orvokit kurottavat varttansa häntä kohti ja sanovat hänelle lempeästi:

— Herra aliprefekti, tunnettekos te, miten hyvältä me tuoksumme?