Ja sammalmättään alta virittävät lähteet hänelle taivaallisen soiton, ja puiden oksilla hänen päänsä päällä alkavat peipposparvet laulaa hänelle kaikkein kauneimpia aarioitansa; ja pieni lehtokin yhtyy liittoon estääkseen häntä sepittämästä puhettaan.
Pieni lehtokin yhtyy liittoon estääkseen häntä sepittämästä puhettaan… Tuoksusta ja musiikista humaltuneena koettaa herra aliprefekti turhaan vastustaa uutta hurmausta, joka hänet valtaa. Hän nojaa kyynärvarsin nurmikkoon, avaa kauniin takkinsa hakaset ja sopertaa vielä pari kolme kertaa:
— Hyvät herrat ja rakkaat maakuntalaiset… Hyvät herrat ja rakkaat maakunta… Hyvät herrat ja rakkaat…
Sitten hän heittää hiiteen kaikki maakuntalaisensa, eikä maanviljelysseurojen runottarella enää ole muuta neuvoa kuin peittää kasvonsa huolihunnulla.
Peitä kasvosi huolihunnulla, oi maanviljelysseurojen runotar!… Kun aliprefektin palvelijat tunnin kuluttua, levottomina herransa viipymisestä, saapuivat pieneen lehtoon, näkivät he näyn, joka sai heidät kauhusta peräytymään… Herra aliprefekti makasi mahallaan nurmikossa, puolialastomana kuin mikähän mustalainen. Hän oli työntänyt takin pois päältään… ja pureksia natustaen orvokkeja herra aliprefekti sepitteli runoja.
BIXIOUN SALKKU
Eräänä lokakuun aamuna, muutamia päiviä ennen Pariisista lähtöäni, näin aamiaista syödessäni vanhan miehen saapuvan luokseni, pukeutuneena repaleiseen, kuluneeseen, likaiseen, liian lyhyeen takkiin ja väristen pitkien sääriensä nenässä niin kuin kynitty suokurppa. Se oli Bixiou. Niin, niin, pariisilaiset, teidän Bixiounne, tuo kauhea ja hurmaava Bixiou, tuo hurja leikinlaskija, joka on teitä niin suuresti huvittanut viimeksi kuluneina viitenätoista vuotena lentolehtisillään ja pilakuvillaan. Voi onnetonta, miten murtunut hän oli. Ellei hän olisi tullessaan irvistänyt, niin enpä olisi häntä ikinä tuntenut.
Pää olkapäätä vasten kallellaan, keppi huulilla kuin klarinetti, tuo kuuluisa ja säälittävä ilvehtijä astui keskelle kamaria ja törmäsi tietämättään pöytääni vasten lausuen surkealla äänellä:
— Säälikää sokeata raukkaa!
Se oli niin hyvästi näytelty, etten voinut olla nauramatta. Mutta hän virkkoi hyvin kylmästi: