* * * * *
Lähtiessäni juutalaiskorttelista kuljin arabialaisen toimiston ohi. Ulkoapäin sitä luulisi tuomarinvirastoksi, jonka liuskakivikatolla liehuu Ranskan lippu. Minä tunnen tulkin, astukaamme polttamaan savuke hänen kanssaan. Savuke toisensa perästä, niin saan viimeinkin kulumaan loppuun tämän auringottoman sunnuntain!
Pihamaa toimiston edessä on täpösen täynnä ryysyisiä arabialaisia. Heitä on siinä puolisen sataa odottamassa vuoroansa, kyyristyneinä seinustan viereen pitkä villavaippa yllään. Tämä beduiinien etuhuone löyhkää hyvin vahvasti ihmisnahkalle, vaikka onkin paljaan taivaan alla. Kuljemme nopeasti sen läpi… Toimistossa tapaan tulkin kinastelemassa parin isoäänisen kirkujan kanssa, jotka ovat ilki alastomia, ainoastaan muutamia tahraisia riepuja päällä, ja he kertovat kiihkein elein jostakin varastetusta rukousnauhasta. Minä istuudun matolle nurkkaan katselemaan… Kaunis on tuo tulkin puku, ja miten hyvästi se sopii Milianan tulkille! Ne näyttävät olevan kuin luodut toisiansa varten. Puku on taivaansininen ja siinä on musta rinnuslieve ja loistavat kultanapit. Tulkki on vaaleaverinen, punakka mies, hiukset hyvin kiharassa: kaunis sininen husaari, luonteeltaan vilkas ja leikkisä; hiukan suulas tosin — ilmankos hän puhuu niin monia kieliä! — hiukan epäilijä myös — hän on tuntenut Renanin orientalistikoulussa; — suuri urheilun ystävä, joka viihtyy yhtä hyvin arabialaisessa sotaleirissä kuin aliprefektin illanvietoissa, tanssii masurkkaa paremmin kuin kukaan ja osaa valmistaa kusskussia, lihajauholimppuja, paremmin kuin kukaan. Sanalla sanoen: pariisilainen. Semmoinen on tämä mies, eikä siis ihme, että naiset ovat häneen hullaantuneet… Hienostelussa hänellä ei ole muuta kuin yksi kilpailija: arabialaisen toimiston kersantti. Viimeksi mainittu — puettuna hienosta verasta tehtyyn tunikaansa ja helmiäisnappisiin säärystimiin — herättää koko varusväessä epätoivoa ja kateutta. Arabialaiseen toimistoon komennettuna hän on vapaa vahtipalveluksesta, ja hän esiintyy aina kaduilla valkoiset hansikkaat käsissä, vastikään käherrettynä ja suuri pöytäkirjapinkka kainalossa. Häntä ihaillaan ja pelätään. Hän on auktoriteetti.
Totta tosiaan tuo kertomus varastetusta rukousnauhasta uhkaa venyä liian pitkäksi. Hyvästi! En viitsi odottaa loppua.
Poistuessani tapaan odotushuoneen suuressa jännityksessä. Väkijoukko tunkeilee pitkäkasvuisen, kalpean ja ylpeännäköisen alkuasukkaan ympärillä, joka on pukeutunut mustaan villavaippaan. Tämä mies on viikko sitten painiskellut Zaccarissa pantterin kanssa. Pantteri kyllä sai surmansa; mutta se ehti purra mieheltä puolet käsivartta pois. Illoin ja aamuin hän käy sidottamassa sitä arabialaisessa toimistossa, ja joka kerta hänet pysäytetään pihalla, jotta saadaan kuulla hänen uudelleen kertovan seikkailunsa. Hän puhuu hitaasti, kauniilla kurkkuäänellä. Tuon tuostakin hän leväyttää vaippansa auki ja näyttää rinnalla kannettavaa vasenta käsivarttaan, joka on kääritty verisiin siteihin.
* * * * *
Tuskin ehdin kadulle, kun rajumyrsky puhkeaa. Sadetta, jyrinää, salamoita, sirokkotuulta. Kiiruhtakaamme pian sateen suojaan. Minä riennän umpimähkään sisälle eräästä ovesta ja joudun keskelle mustalaisten pesää, jotka ovat sulloutuneet päällekkäin erään maurilaisen pihan kaarien alle. Tämä piha kuuluu Milianan moskeijaan; se on musulmaanikurjaliston tavallinen turvapaikka ja sitä sanotaan "köyhien pihaksi".
Suuria laihoja vinttikoiria, täynnä syöpäläisiä, tungeskelee ympärilläni inhottavan näköisinä. Nojaten selin muuatta pilaria vastaan koetan tekeytyä iloisen näköiseksi ja virkkaamatta sanaa kenellekään katselen sadetta, joka rapisten valuu pihan monivärisille kivilaatoille. Mustalaisia makaa röykkiöittäin maassa. Lähelläni istuu nuori, jotenkin kaunis nainen, kaula ja jalat paljaina, suuria rautaisia rannerenkaita kalvosimissa ja nilkoissa, ja laulaa omituista laulua, jossa on vain kolme surumielistä, nenän kautta soinnahtavaa nuottia. Laulaessaan hän imettää pientä, ihan alastonta pronssinruskeata lasta, ja vapaalla kädellään hän survoo ohria pienessä kivihuhmaressa. Kauhean tuulen ajamana huuhtoo sade välistä imettäjän jalkoja ja imetettävän koko ruumista. Mustalaisnainen ei ole siitä millänsäkään, vaan laulaa laulamistaan, sadekuuron kestäessä, survoen ohria ja antaen lapselleen rintaa.
Myrsky heikkenee. Käyttäen hyväkseni tyynempää lomahetkeä kiiruhdan matkoihini tältä kurjien kartanolta ja suuntaan askeleni Sid'Omarin illallisille; onkin jo aika… Kulkiessani suuren torin poikki kohtaan vielä äskeisen juutalaisukon. Hän nojaa asianajajansa käsivarteen; todistajat marssivat iloisesti hänen perästänsä; joukko vallattomia juutalaispoikia hyppelee hänen ympärillään. Kaikkien kasvot loistavat ilosta. Asianajaja on luvannut ottaa asian huolekseen: hän aikoo vaatia oikeudessa kaksituhatta frangia vahingonkorvausta.
* * * * *