Uhkeat illalliset Sid'Omarin luona! — Ruokasalista vie ovi kauniiseen maurilaiseen pihaan, jossa solisee pari kolme suihkukaivoa… Mainio turkkilainen ateria, jota sopisi suositella itse paroni Brisselle.
Muiden ruokalajien joukossa huomaan kananpaistia mantelien kanssa, kusskuss-limppuja vaniljan kera, kilpikonnanlientä lihan kera — vähän vaikeasti sulavaa tosin, mutta maultaan mitä parasta — ja mesikakkuja, joita sanotaan "kadin suupaloiksi"… Pöytäviininä pelkkää samppanjaa. Huolimatta Muhammedin laista maistaa Sid'Omar sitä hiukan — milloin palvelijat ovat kääntäneet selkänsä… Illallisen jälkeen menemme isäntämme kamariin, johon meille tuodaan hedelmähilloa, piiput ja kahvia… Tämän huoneen kalustus on sangen yksinkertainen: leposohva ja muutamia mattoja; perällä suuri, hyvin korkea sänky, jonka päällä on pieniä, kultaompeluksilla koristeltuja tyynyjä… Seinälle on ripustettu vanha turkkilainen maalaus, joka kuvaa jonkun amiraali Hamadin urotöitä. Näyttää siltä kuin eivät turkkilaiset maalarit käyttäisi muuta kuin yhtä väriä kuhunkin tauluun: tähän tauluun on käytetty pelkkää vihreätä. Meri, taivas, laivat, itse amiraali Hamadi, kaikki tyynni on vihreätä, ja millaista vihreätä sitten!…
Arabialainen tapa vaatii, että vieraat lähtevät kotiinsa hyvissä ajoin. Juotuani kahvin ja poltettuani piipullisen toivotan isännälleni hyvää yötä ja jätän hänet vaimojensa seuraan.
* * * * *
Missä viettäisin loput illasta? On liian aikaista mennä nukkumaan, turkkilaisen ratsuväen torvet eivät ole vielä kutsuneet joukkoja paluuretkelle. Sitä pitsi Sid'Omarin kultaiset sohvatyynyt vielä tanssivat ympärilläni hullunkurisia farandolejaan, jotka veisivät minulta unen… Osun teatterin eteen, pistäytykäämme tuokioksi sisään.
Milianan teatteri on entinen rehuaitta, joka on mitenkuten muodosteltu näyttämöhuoneeksi. Suuret Quinquet-lamput, jotka pannaan väliajalla öljyä täyteen, toimittavat kattokruunujen virkaa. Permannolla seisotaan, orkesteripaikoilla istutaan penkeillä. Parvekkeet ovat hyvin komeita, sillä niissä on ruokotuoleja… Salia ympäröi joka taholta pitkä, pimeä käytävä, jossa ei ole siltaa… Luulisi olevansa kadulla, ei ole mitään eroa. Kappale on jo alussa, kun minä saavun. Suureksi ihmeekseni eivät näyttelijät ole huonoja, nimittäin miehet, heissä on elämää ja vauhtia… Melkein kaikki he ovat tilapäisiä taiteenharrastajia, kolmannen linjarykmentin sotilaita; rykmentti on pojistaan ylpeä ja käy taputtamassa heille joka ilta.
Naiset sen sijaan säälittävät… He ovat kaikki tyynni tuota iänikuista pientä maaseututeatterien naistyyppiä, vaateliaita, liioiteltuja ja teeskenneltyjä… Heidän joukossaan on kuitenkin kaksi naista, jotka kiinnittävät mieltäni, kaksi Milianan juutalaistyttöä, hyvin nuoria ensikertalaisia näyttämölavalla kumpikin… Heidän vanhempansa ovat katsomassa ja näyttävät ihastuneilta. He ovat vakuuttuneita siitä, että heidän tyttärensä pian ansaitsevat tuhansia duroja sillä toimella. Legenda Rachelista, tuosta juutalaistytöstä, joka kohosi miljonääriksi huvinäytelmien esittäjänä, on jo ehtinyt levitä Itämaiden juutalaisten keskuuteen.
Ei ole mitään niin koomillista ja liikuttavaa kuin nuo kaksi pientä juutalaistyttöä lavalla. He pysyvät arasti eräässä näyttämön nurkassa, puuteroituina, maalattuina, avokaulaisina ja suorina kuin seiväs. Heillä on vilu ja heitä hävettää. Tuon tuostakin he sopertavat lauseen ymmärtämättä siitä mitään, ja puhuessaan heidän suuret heprealaiset silmänsä tuijottavat saliin hämmästyneinä.
* * * * *
Lähden ulos teatterista… Keskellä yöllistä pimeyttä, joka ympäröi minua, kuuluu huutoja eräästä torin kulmasta. Arvatenkin ovat jotkut maltalaiset parhaillaan ratkaisemassa riitaansa puukoniskuilla…