J. Tom Lewis, ulkolaisten asioitsija.
Pariisin kaikista luolista ja Ali-Baban salaperäisiä onkaloita muistuttavista holvirakennuksista, joita suurkaupunki kätkee, on Lewisin asioitsijatoimisto epäilemättä omituisin ja huvittavin.
Tietysti tunnette te sen, sillä senhän tuntevat kaikki ainakin ulkoapäin. Se on Royalekadun varrella, Faubourg-Saint-Honorén puistokadun kulmassa ja siis juuri sillä tiellä, jota kaikki Boulognen metsään päin aikovaiset tai sieltä tulevat käyttävät; kaikkien huomion vetää tämä kalliiksi sisustettu alakerros puoleensa jo yksistään upean porraskäytävänsä, ja korkeiden, kokonaisten akkunainsa kautta, joissa näemme Europan tunnetuimpain valtakuntain vaakunat kotkinensa, leopardinensa, ykssarviaisinensa ja muine vaakunatieteen salaperäisestä kokoelmasta kopituine eläiminensä.
Noin kolmenkymmenen metrin pituudelta eli toisin sanoen koko tuon puistokatuun verrattavan kadun leveydeltä loistaa Lewisin asioimisto vähimminkin uteliaan ja katseluhaluisen ohikulkijan silmiin. Jokaisen täytyy pysähtyä ihmettelemään: »mitähän kaikkea tässä myydään?» Mutta pikemmin saatte kysyä: »mitä tässä ei myydä?» Sillä kultaisilla kirjaimilla luemme eräässä akkunaruudussa: »viinejä, liköörejä, ruokatavaroita, pale-alea, rakia, kiimmel-viinaa, kaviaria, Provencen kabeljoa», toisessa taas ilmoitetaan: »vanhan- ja uudenaikuisia huonekaluja, lehtikoristeilla koristettuja tapetteja, Smyrnan ja Ispahanin mattoja», kolmannessa: »mestarien tauluja, pystykuvia marmorista tai terrakottasta, koruaseita, mitaleja ja haarniskoita», neljännessä: »rahanvaihto- ja diskontto-konttori», viidennessä: »kirjakauppa kaikenkielistä kirjallisuutta ja kaikkien maiden sanomalehtiä varten», heti vieressä taas: »myydään ja vuokrataan metsästysmaita, rannikkoseutuja ja maatiloja» sekä vihdoin lopuksi: »kaikenlaisia tiedusteluja toimitetaan nopeasti ja hienotuntoisesti.»
Tämä ilmoituskirjoitusten ja loistavien vaakunoiden vilisevä paljous häiritsi rakennuksen julkipuolta ja esti katselijaa näkemästä tarkempaan akkunoihin asetettuja tavaroita. Epäselvästi nähdään näissä muodoltansa ja väriltänsä oudompia pulloja, koristeleikkauksilla varustettuja tuoleja, tauluja, eläinten nahkoja, kultaraha-pötkyjä ja paperirahanippuja. Mutta kirjava päävarasto on kuitenkin oikeastaan n.k. maakerroksessa, jonka ristikkoakkunat ovat kadun tasalla ja joka tavallansa muistuttaa Lontoon keskikaupungin eli Cityn luotettavia myymälöitä samalla kun ne ovat yhtä taitavasti ja sirosti järjestetyt kuin myymäläin akkunat Madeleinen bulevardin varrella. Täällä maakerroksessa nähdään kaikellaisia tavaroita: rivittäin viinitynnöreitä, vaatepakkoja, päällekkäin ladottuja arkkuja, kirstuja ja ruokasäilykelaatikkoja oli kasattu sinne summattoman paljo, jonka vuoksi se muistutti lähtövalmiin rahtilaivan avonaista ruumaa sellaisena kuin se kannelta katsoen lastauksen päättyessä näyttää.
Kaikki on siis järjestetty sekä suurten että pienten kalojen pyyntiä varten ja niin hyvin on haavi Pariisin parhaimpaan väenvirtaukseen viritetty, että siihen käyvät Seinejoen vähäpätöisimmätkin kalansikiöt. Jos kuljette siitä ohi noin kolmen aikana iltapäivällä, niin näette sen olevan väkeä täpöisen täynnä.
Lasiovilla varustetun, korkean ja valoisan portin edessä Royale-kadun puoleila, jonka yläpuolella näemme puuleikkauksilla koristetun frontonin, on sisäänkäytävä muoti- ja »uutuus»-osastolle; portin edessä seisoo talon sotilaallisesti puettu »metsästäjä», joka painaa ovinappia teidät nähtyänne ja tarjoo ajopeleistä myymälään aikoville ostajattarille sateenvarjon suojaa, jos tarvis vaatii. Astuttuanne sisään tulette tavattoman suureen saliin, joka salpa-aitauksilla ja pienahäkeillä on jaettu useampiin osastoihin eli neliömäisiin, säännöllisiin »box'eihin». Häikäisevä valo läikkyy vahatuilla parkettipermannoilla, puuleikkauksilla ja sirojen, kaunismuotoisten puotipalvelijain moitteettomilla, pitkillä takeilla ja käherretyillä suortuvilla; viimemainitut ovat kuitenkin ulkolaisten näköisiä ja puhuvat murtaen ranskaa. Näiden joukossa näette öljypuun karvaisia kasvoja, suippoja pääkalloja, kapeita, aasialaisia olkapäitä, pitkillä poskiparroilla varustettuja, sinisilmäisiä amerikalaisia ja punakkanaamaisia saksalaisia, niin että puhukoonpa ostaja mitä kieltä tahansa, ymmärtää joku näistä hänen puheensa, sillä asioimistossa puhutaan kaikkia kieliä, paitse venäjää, joka muuten onkin joutava taito Pariisissa, koskapa venäläiset puhuvat siellä kaikkia muita kieliä, paitse omaansa.
Eri osastojen häkkiaukkojen ympärillä kiertää alinomainen ostajain jono, keveillä tuoleilla istuu matkapukuisia herroja ja naisia odotellen, astrakanilaiset tai skotlantilaiset päähineet päässä, pölyviitat tai muut molemmille sukupuolille yhtäläiset, mukavat kaaput yllä ja matkalaukut käsissä — sanalla sanoen yleisö on täällä samanlainen kuin rautatieasemain odotussaleissa; kaikki puhuvat ääneen ja huitoen niinkuin oudot ihmiset vieraassa maassa tekevät, ja tästä syntyy sellainen eri kielten surina, ettei sitä osaa juuri verrata muuhun kuin lintujen seka-ääniseen kuoroon Gèvresin rantasillalla tavattavissa häkeissä. Olut- ja viinipullon korkit paukkuvat ja kultarahat helisevät pienillä kassapöydillä. Alinomaa soivat sähkökellot ja huudetaan puhetorviin. Tuossa läiskäytetään auki kartta talon kaikista kerroksista, tässä lyödään koetettavan pianon koskettimia, tuolla seisoo joukko samojeedeja töllistellen ja ääneensä ihmetellen summattoman suurta valokuvaa j.n.e.
Puotipalvelijat juoksentelevat hymyilevinä ja kiireellisinä toisesta osastosta toiseen, kysellen milloin hintoja, milloin jonkun henkilön tai kadun nimeä käydäksensä taas äkkiä juhlallisiksi, kolkoiksi, välinpitämättömiksi ikäänkuin ei heitä liikuttaisi ollenkaan minkäänlaiset liikeasiat, kun joku hämmentynyt ja toiselta luukulta toiselle sysätty poloinen kumartuu heihin päin kuiskataksensa heille jotakin salaperäistä, jota he eivät voi olla ihmettelemättä. Harmistuneena siitä, että häntä töllistellään kuin mitäkin vesipatsasta tai maahan pudonnutta meteoria, voi levottomaksi käynyt ostaja äkkiä vaatia saada puhutella J. Tom Lewista itseänsä, koska hän epäilemättä tietää, mistä kysymys on. Mutta ylevästi hymyillen vastataan hänelle että se ei käy laatuun… Tom Lewisilla on par'aikaa ylhäisiä vieraita!… Ei hän välitä tuollaisista joutavista asioista kuin teidän on … eikä mokomasta pikkuväestä kuin te olette, miesparka!… Mutta katsokaas tuonne perälle! Ovi avataan juuri ja Tom Lewis itse ilmestyi hetkeksi kynnykselle majesteetillisempana kuin koko hänen palvelijakuntansa yhdessä. Tähän vaikutti hänen juhlallinen pyöreä pönkömahansa ja kalju päänsä, joka kiilsi kuin parkettilattia, hänen taapäin nojautuva asentonsa, viidentoista askeleen päähän viskaava katseensa, lyhkäisten käsivarsien käskevät liikkeet ja tuo juhlallinen ääni, jolla hän — englanniksi murtaen — huutaa niin kovaa, että koko sali kaikuu: »joko tavarat hänen kuninkaalliselle korkeudellensa Walesin prinssille on lähetetty?» samalla kuin hän vapaalla kädellänsä pitää kiinni vastaanottohuoneensa ovea osoittaaksensa että tuolla sisällä olevaa ylhäistä vierasta ei sopinut häiritä millään tekosyyllä.
Meidän tarvinnee tuskin lisätä, ett'ei Walesin prinssi ikinä ollut käynyt koko asioimistossa eikä hänelle mitään lähetettävää ollut. Mutta myymälässä sattumalta olevaan väkijoukkoon teki tämän nimen julkinen mainitseminen vaikutuksensa samoin kuin vastaanottohuoneessa vartovaan vieraaseen, jolle Tom ulospistäytyessänsä oli sanonut: »anteeksi … hetkinen vain … kysäisen vain pientä asiaa tuolla ulkona.»