Silmänlumeiksi! Yhtä vähän kuin Walesin prinssi kunnioittaa liikettä käynneillänsä löytyy mitään rakia tai kummelia akkunoihin asetetuissa, omituisissa pulloissa, englantilaista ja wieniläistä olutta maakerrokseen sälytetyissä tynnyreissä. Eikä noissa komeissa, vaakunoilla ja kultauksilla koristetuissa vaunuissa, jotka kirjaimilla J. T. L. varustettuina nopeasti kiitävät Pariisin hienoimmilla kaduilla, ole ollenkaan mitään, vaan ovat ne vain »puhveja» Tom Lewisin liikkeelle ja hoidetaan niitä sillä innolla ja nokkeluudella, joka on ominainen kaikille Tom Lewisin liikkeen palvelijoille ja kätyreille. Ja jos joku köyhä raukka, kullanhimon valtaamana, keksisi lyödä akkunan rikki, jossa näemme kulta- ja paperirahoja, ja ahnaasti kurottaa noihin aarteihin, niin mitä hän saisi? Pelimarkkoja ja sen kahdenkymmenen viiden frangin setelin, joka on liimattu kirjepaperista tehdyn »setelitukon» päällykseksi. Ei mitään akkunoissa, ei mitään maakerroksessa, ei mitään, ei mitään, ei sitä… Entäs tuo porteri, jota englantilaiset tuolla juovat? Entäs rahat, jotka tuo venäläinen ylimys vaihtaa ruplillansa? Entäpä pronssinen pystykuva, joka juuri on pakattu tätä naista varten Kreikan saaristosta? Hyvä Jumala, asia on varsin yksinkertainen selittää. Englantilainen olut tuodaan lähimmäisestä kapakasta; kultarahat rahanvaihtajalta bulevardeilla ja pystykuva taidekauppiaalta Quatre-Septembren kadun varrella. Kaikki toimitetaan muutamassa tuokiossa parin kolmen hankkijan avulla, jotka maakerroksen huoneustossa odottavat käskyjä puhetorvien kautta. Kaupungille pujahtavat nämä lähimäisen talon pihan kautta, palaavat muutamien minuuttien kuluttua takaisin, kiiruhtavat rappusia yläkertaan varaten sievästi koristeltuihin kristallinupulla päättyviin käsipuihin, ja silmänräpäyksessä on vaadittu esine taatusti pakattu ja varustettu alkukirjaimilla J. T. L. Elkääkä suinkaan ujostelko lähettää tavaraa takaisin, jos se ei teitä miellytä. Se vaihdetaan tuokiossa. »Tavaramme ovat hyvin lajiteltuja.» Tosin saatte täällä maksaa pari kolme kertaa kalliimmin kuin muualla missään. Mutta onhan kuitenkin parempi saada ne täältä kuin juosta kyselemässä myymälöistä, joissa kukaan ei ymmärrä puhettanne, vaikka ilmoituksessa luetaankin »english spoken» (puhutaan englantia) tai »man spricht deutsch» (puhutaan saksaa). Bulevardimyymälöissä ei puijattava ja piiritetty ulkolainen saa koskaan muuta kuin tähteitä kotelojen pohjalta, hylkytavaraa tai vanhanmuotisia ja pilautuneita esineitä, jotka pitkät ajat ovat olleet akkunoissa päivän ja pölyn raiskattavina. Voi noita pariisilaisia kauppiaita! Toisinaan ollaan matelevaisen kohteliaita, toisinaan taas röyhkeitä kuin mitkäkin!… Ei, niiden kanssa eivät ulkolaiset enää tahdo olla tekemisissä. Nämä ovat vihdoinkin kyllästyneet siihen, että heitä noin julkeasti nyljetään, eikä ainoastaan myymälöissä, vaan hotellissa, missä he asuvat, ravintolassa, missä he syövät, ajurein käsissä kadulla ja välittäväin piletinmyyjäin luukuilla, joissa heidät petkutetaan haukottelemaan tyhjissä teattereissa. Lewisin kekseliäässä ulkolaistoimistossa, missä saatte kaikki mitä vain haluatte, voitte ainakin luottaa siihen, ett'ei teitä petetä, sillä J. Tom Lewis on englantilainen ja englantilaisten luotettavuus kauppa-asioissa on tunnettu molemmissa maanosissa.
Ja englantilainen J. Tom Lewis olikin, siinä määrässä kuin koskaan on ollut luvallista olla, englantilainen kvekarikenkiensä leveistä päistä alkaen pitkään takkiinsa ja viheriäruutuisiin housuihinsa ja kapealaitaiseen, pyramidinmuotoiseen hattuunsa saakka, jonka alta paistoi hänen punakka ja sävyisä naamansa. Englantilainen rehellisyys näkyi jo pihvipaisteilla rakennetusta, paksusta ihonahasta, korviin saakka levenneestä suusta, vaaleanpunaisista, pitkistä ja pehmeistä poskiparroista, joista toinen oli kulunut lyhemmäksi alituisesta hypistelemisestä jonkun selkkauksen sattuessa; se näkyi myöskin hänen lyhyistä käsistänsä, punakarvaisista, sormuksilla koristelluista sormistansa. Rehelliseltä näytti katsekin suurten, kultakehyksisten silmälasien läpi, rehelliseltä vielä silloinkin, kun J. Tom Lewis sattui valhettelemaan — mikä muuten voi tapahtua parhaimmallekin — jolloin hänen silmäteränsä pyörivät hermostuneesti kuin pienet, gyroskopin perspektivissä kiihtyvät pyörät. [Gyroskopi on kone, joka näyttää maan pyörimisen napansa ympäri. Suoment. muist.]
J. Tom Lewisin englantilaisen leiman täydensi hänen lontoolaiset kiessinsä eli »cabinsa», joka oli ensimäinen laatuansa Pariisissa; se olikin tämän omituisen ilmiön luonnollinen kuori kuin näkinkenkä. Jos sattui joku sotkuisempi asia, joita liikealalla ei voi välttää ja joissa ihminen tuntee itsensä ahdistuneeksi ja alakuloiseksi, niin oli Tomin tapa sanoa: »minäpä lähden ajelemaan cabillani, niin keksin jonkun varman keinon.» Ja tässä istuessansa hän harkitsee, miettii ja punnitsee asian pariisilaisten katsellessa tuota matalien pyörien päälle asetetussa, läpinäkyvässä kotelossansa kiitävää miestä, joka alinomaan tiukasti punoo oikeanpuolista poskipartaansa. Tässä »cabissansa» mietti Tom parhaimmat liikekeinottelunsa keisarikauden loppuaikoina. Oi, noita hyviä aikoja! Pariisi vilisi ulkolaisia, eikä ainoastaan läpimatkustavia, vaan tänne asettuneita pohattoja, jotka toivat tarumaisia rahasummia haluten rakastella ja mässätä.
Silloin asuivat täällä turkkilainen Hussein-Bey ja Mehemed pasha Egyptistä, kaksi kuuluisaa fezi-herraa Boulognen metsälammikon rannoilta, samoin ruhtinatar Verkatshev, joka heitti kaikki Uralivuorten rikkaudet bulevardi Malesherbesin varrella sijaitsevan asuntonsa neljästätoista akkunasta, ja amerikalainen Bergson, jolta Pariisi nieli kaikki ne äärettömät summat, jotka petroleumiöljylähteet hänelle tuottivat.
Ja entäs kaikki nuo eriväriset, itä-intialaiset ruhtinaat, joita saapui laivoilla, kelta-, ruskea- ja punaihoisia ylimyksiä, jotka rehentelivät kävelypaikoilla ja teattereissa ja joilla näytti olevan erityinen kiire menettää ja hurvitella rahansa ikäänkuin olisivat he aavistaneet, että tuon suuren ja touhuavan ravintolan eli maailmankaupungin varastot olivat tyhjennettävät, ennen kuin kauhea räjähdys ehti rikkoa sen katot, seinät ja akkunat.
Huomatkaamme, että Tom Lewis oli kaikkien näiden huvitusten välttämätön välittäjä ja että hän soukensi jok'ikisen kultarahan, minkä nämä itsellensä vaihtoivat. Paitse näitä ulkolaisia liikeystäviä oli hänellä useita pariisilaisiakin ystäviä, jotka elivät kallista elämää, rakastivat harvinaista metsänriistaa, metsästelivät mielellänsä luvattomilla mailla ja kääntyivät Tom Lewisin puoleen pitäen tätä hienoimpana, taitavimpana ja luotettavimpana auttajana, sillä hänen englantilais-ranskalainen sekamelskansa ja vaikeatajuinen puhetapansa säilyttivät parhaiten heidän salaisuutensa. Melkein kaikki häväistysjutut keisarikauden lopulla kävivät sinettimerkillä J. T. L. Juuri Tom Lewisin nimessä tilattiin aina suljettu aitio n:o 9 Opera Comiquessa, missä paronitar Mills joka ilta istui tuntikauden kuuntelemassa tenori-rakastajaansa, jonka hikinen ja lyijyvedelle haiseva nenäliina kerran erehdyksestä joutui hänen hameensa pitsien sekaan. Tom Lewisin nimessä vuokrasivat veljekset Sismondo — samaa naista varten — tuon tunnetun pikku palatsin Clichyn bulevardin varrella, veljesten ja pankkirikumppanusten, jotka eivät koskaan voineet yht'aikaa poistua konttorista, tietämättä mitään toisistansa, vaikka kumpikin sai maksaa puolet vuokrasummasta. Asioimiston sen aikuiset konttorikirjat kertovatkin kauniita romaneja muutamilla riveillä:
»Kahdella sisäänkäytävällä varustettu asuntorakennus Saint-Cloudin tiellä. — Vuokra, huonekalusto ja hyvitys omistajalle» … tekee … niin ja niin paljo.
Alempana luettiin:
»Kenraalin välitys hyvitetään» … sillä ja sillä summalla. Toisessa paikassa taas:
»Maatalo Petit-Valtinin luona, lähellä Plombièresia. — Puutarha, vaunuvaja, kaksi sisäänkäytävää, hyvitys entiselle vuokralaiselle, joka suostuu heti muuttamaan pois, tekee…»