»No, miksikäs te petätte minut?»
»No, no, … minä en petä koskaan», tenäsi Tom Lewis käsi rintapitsistöllä.
»Vai niin, vanha lurjus!… Kaikki hankkijat maksavat teille neljäkymmentä prosenttia, siitä olen hankkinut todistukset… Ja kuitenkin olette te sanonut minulle saavanne ainoastaan kymmenen… Siitä miljonasta, jonka muutto hotellista tänne maksoi, olen minä saanut ainoastaan viisi prosenttia eli viisikymmentätuhatta, silloin kun te olette nylkenyt kolmekymmentäviisi, te! Siis olette te pistänyt taskuunne seitsemänkertaisesti sen summan, minkä minä sain, eli kolmesataaviisikymmentätuhatta frangia! Ymmärrättekö: kolmesataaviisikymmentätuhatta frangia?»
Tässä oli Lebeau vallan läkähtyä, sillä tuo pitkä luku tuntui tarttuvan hänen kurkkuunsa kuin kalanruoto. Tom koetti rauhoittaa häntä. Ensiksikin on joku liioitellut summan … ja sitä paitsi olivat muuttokustannukset todellakin tavattoman suuret… Vuokraa Royale-kadun varrella oli juuri kohotettu … hänellä oli ylen paljo saamisia, joita hän ei tahtonut saada perityksi… Sitä paitse tuotti tuo muutto hänelle voittoa vain yhden ainoan kerran, jota vastoin Lebeaulla oli tilaisuus ottaa osinkonsa kaikesta, mitä pitkin vuotta ostettiin tähän kuninkaalliseen talouteen, joka tiettävästi maksaa yli kaksisataatuhatta frangia vuodessa…
Mutta kamaripalvelija ei näyttänyt tyytyvän tähän Tomin käsitykseen asiasta. Hänen yksityiset asiansa eivät ketään liikuta, intti hän, eikä hän missään tapauksessa aikonut antaa tuollaisen ruokottoman englantilaisen nylkeä itseänsä, se oli varma!
»Herra Lebeau, te olette hävytön mies … teidän kanssanne minä en tahdo enempää keskustella», sanoi Tom omituisella englantilaisella murteellansa.
Ja sitten näytti Tom Lewis aikovan ovelle. Mutta toinenpa salpasi häneltä tien.
»Vai aikoisitte te livahtaa tiehenne mitään maksamatta? Ohoh, sepä ei käy laatuun, ystäväni…»
Lebeaun huulet olivat käyneet kalpeiksi. Hänen kärppämäinen kuononsa ikäänkuin piteni kiihtymyksestä ja vavisten astui hän yhäti vallan rauhallisen englantilaisen eteen, jonka häiriytymätön kylmäverisyys harmitti kamaripalvelijaa niin, että hän vihdoin, kaiken malttinsa menettäen, ärjäsi törkeän haukkumasanan heristäessään nyrkkiänsä aivan hänen nenänsä edessä. Mestarimiekkailijan nopealla kädenliikkeellä, joka enemmän muistutti rajasuutaria kuin englantilaista »boksaria», löi Tom heristetyn nyrkin alas ja sanoi leveällä ja puhtaalla Antoinen etukaupungin murteella:
»Ei sitä, Liisa kulta … taikka täältä läiskähtää!»