»Hra herttua», sanoi kuningatar kiihoittuneena, »kuningas ei ota takaisin, mitä hän kerran antanut on … eikä kuningatarta ylläpidetä niinkuin jotakin tanssijatarta.»
Pari kyyneltä herahti hänen säteilevistä silmistänsä, pari ylpeyden kyyneltä, jotka eivät poskille tipahtaneet.
»Oi, anteeksi … anteeksi, kuningatar…» Herttua parka näytti niin nöyrältä ja suuteli hänen sormiensa päitä niin surullisena ja katuvaisen ilme kasvoillansa, että kuningatar jatkoi hieman lauhtuen:
»Tehkää luettelo kaikesta, mitä olette omistanne maksanut, rakas Rosen. Te saatte velkakirjan siitä summasta … ja kuningas on sen maksava ensi tilassa… Mitä taas tulee vastaisiin menoihimme, otan minä pitääkseni niistä huolen. Ne eivät saa nousta yli vuotuisten tulojemme, siitä vastaan minä. Hevoset ja vaunut me myymme pois. Palvelijakuntaa me taas voimme vähentää. Maanpaossa olevien hallitsijaan tulee tyytyä vähään.»
Nyt oli herttuan vuoro kiihtyä.
»Nyt te erehdytte, armollinen rouva… Juuri maanpaossa on kuninkuuttansa kaikilla tavoin ylläpidettävä. Oi, jospa minun neuvoani olisi noudatettu, eivät teidän majesteettinne asuisi täällä etukaupungissa ja tavalla, joka käy laatuun ainoastaan kylpypaikoissa. Minä olisin halunnut nähdä teidät jossakin Pariisin ylimystön keskellä sijaitsevassa palatsissa, sillä tiedänhän, että valtaistuimensa menettäneiden kuninkaallisten tulee etusijassa olla varuillansa sitä välinpitämättömyyttä vastaan, joka syntyy, jos hallitsijat vedetään heille sopimattomaan tasa-arvoon muiden kanssa. Tiedän kyllä, että minua on usein pidetty naurettavana sen täsmällisyyden takia, millä olen vaatinut hovitapoja noudatettavaksi: minä olen muka liian vanhanaikainen ja pikkumainen. Mutta nämä muodollisuudet ovat nyt tärkeämpiä kuin ennen, sillä niiden avulla säilyy se ylväs ryhti, joka vastoinkäymisessä muuten häviää. Se on kuin sotilaan jäykkä varustus, joka voi pitää hänet pystyssä vielä kuolettavasti haavoitettunakin.»
Kuningatar viivytti hetken vastausta ja mietti. Sitten kohotti hän päänsä pystyyn sanoen:
»Mahdotonta!… Löytyy ylpeys, joka on tuota korkeampi… Toivon, että asiat jo tänä iltana muuttuvat niinkuin sanoin.»
Yhä kiivaammin ja melkein rukoillen vastasi herttua:
»Mutta teidän majesteettinne arvaa, mitä hevosten ja vaunujen myynti jo merkitsee… Se olisi jo tavallansa kuninkaallinen vararikko… Mikä isku ja häväistys!»